Blogiarkistot

Salikuulumisia

Poridojon uusi tila alkaa jo hahmottua ja voimme erottaa tuttuja kendosalin piirteitä. Olemmekin rakentaneet uutta saliamme uuteen kamppailukeskuksen tiloihin jo useamman kuukauden ajan ja ei enää aikaakaan kun Porissa pääsee jälleen treenaamaan jousitetulla lattialla. Kyllä sitä on jo kaivannutkin!

Sali

Kuva: A. Kyläniemi

Uudet tilat siis sijaitsevat aivan Porin juna-aseman lähellä eikä bussiasemallekaan ole kuin kiven heitto. Uusi sali siis tarjoaa hyvät mahdollisuudet vierailuille eikä pitkin Poria tarvitse harhailla. Tiloissa loistavaa on myös se että olemme rakentaneet kaiken alusta asti, kaikki tulee olemaan siis uutta ja juuri sellaista kuin me haluamme! Kamppailuyhdistyksen tiloihin on rakenteilla myös uudet saunat pukuhuoneisiin ja tällä kertaa myös naisten saunan on tarkoitus toimia. Jokaisella seuralla on myös omat varastot eteistilassa.

Kamppailuyhdistyksen tiloissa harjoituksia pidetään jo karate- ja hapkido-saleissa, mutta me olemme vielä keskittyneet salin rakentamiseen. Kestäähän jousitetun lattian kokoaminen hieman kauemmin kuin tatamien kantaminen sisään! Lattiaa on kuitenkin jo lähes viisi metriä, mikä on enemmän kuin edellisessä salissamme ensimmäisten harjoitusten aikaan. Eikä silloinkaan kukaan (harjoituksissa, talkoissa kylläkin) tippunut lattialta!

Lattiaa kiinnitetään paikalleen noin kahden rivin päivävauhtia, eli viikossa treenitila kasvaa noin kahdeksalla jossei jopa kymmenellä lankkurivillä. Tämä tarkoittaa parhaassa tapauksessa kahta metriä! Tällaisesta vauhdista iso kiitos kuuluu ahkerille talkoolaisille, ketkä ovat jaksaneet laittaa lankkua kiinni.

Uusi Poridojo eroaa hieman malliltaan vanhasta ja tilaa on jouduttu hieman soveltamaan viiston katon ja pylväiden vuoksi, mutta loppujen lopuksi sali vaikuttaa jopa isommalta! Ensimmäisen kerran lattiaa päästään jälleen kokeilemaan varmasti jo juhannuksen jälkeen, näin ainakin huhupuheet kertoivat!

Mainokset

Blogivinkki: Onko oheisharjoittelu tarpeellista?

Olen täällä blogin puolella aikaisemmin kirjoittanut oheisharjoittelusta ja olen vahvasti sitä mieltä, että oheisharjoittelun määrää tulisi lisätä lajin parissa niin seura- kuin maajoukkuetasolla. Olemme seurassamme tehneet eräissä treeneissä ennen pakollista harjoittelutaukoa muun muassa askelkyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihastreeniä ja treeneistä tuli jälkikäteen kiitosta ohjaajalle. Lihaskunto ei suinkaan ole harjoittelijoille siis täysin vastenmielinen ajatus vaan lähes odotettu osa harjoituksia!

Haluaisinkin antaa teille ajattelemisen aihetta jälleen asiasta. Tällä kertaa en oman paasaukseni muodossa vaan tässä blogivinkki aihetta käsittelevään tekstiin Onko oheisharjoittelu tarpeellista? Kirjoittaja on kamppailu-urheilija ja kamppailuvalmentaja Hannu Saarinen. Suosittelen muutenkin tutustumaan hänen blogiinsa jos aihealueet sinua laajemmin kiinnostavat!

Alla kuva Ranskan maajoukkuenaisista. Edellisistä kisoista heille napsahti joukkueena 2. sija. Ei tainnut käsilihaksista ainakaan haittaa olla?

Kendo haba

Ja ainakaan Ranskan maajoukkueen naiset eivät käy salilla?

Pidä kovat treenijaksot lyhyinä – vain laiskoille?

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitettiin oma ajatus kendon kymmenestä käskystä missä yhtenä löytyi seuraavanlainen ajatus: Pidä kovat treenijaksot lyhyinä. Päätimme avata tätä lauselmaa vielä hieman tarkemmin tämän tekstin yhteydessä.

Kendon treenaaminen muistuttaa hieman interval-treeniä: teemme nopeita yhtäjaksoisia suorituksia minkä jälkeen menemme jonon perälle odottamaan seuraavaa suoritusta. Vaikka harjoitukset kestäisivät kaksi tuntia, itse tekemistä ei ole läheskään tätä aikaa. Lepotaukoja siunaantuu kun ohjaaja näyttää mitä seuraavaksi tehdään, täsmentää harjoitusta, siirrymme yhden oikealle tai jonon perään odottamaan taas omaa vuoroa kun edessä voi olla hyvinkin viisi muuta harrastajaa jolloin lepotauko voi olla jopa minuutteja.

Edellä selittämäni ei suinkaan ole perusesimerkki kovasta treenijaksosta.

Kuva6

Jos harjoitellessa vauhti on kuin maratoonarilla, jaksaa sitä hyvin treenata kahden
tunnin harjoitukset tasaisella vauhdilla tehden hyviä lyöntejä. Tämä ei taaskaan ole kovan treenijakson idea, vaan kun treenataan kovaa, sillon annetaan jalkojen viedä ja lyönnit ovat nopeita ja käännökset hurjia! Lepotaukoja ei juurikaan ole ja eteenpäin on jaksettava.

Kuvittele mielessäsi seuraavanlainen harjoitus: harjoittelette kolmen hengen ryhmässä ja treeni on tehdä kakarigeikoa. Viisi räväkkää lyöntiä ja jonon perälle. Sinulla on aikaa hengähtää vain noin 30 sekunttia, kunnes on taas vuorosi tehdä seuraavat viisi yhtä räväkkää, yhtä nopeaa ja yhtä hyvää lyöntiä.

Jaksaisitko tehdä tätä kahden tunnin ajan?

Luultavasti vastasit, että et. Ei meistä kukaan jaksaisi. Ei samalla temmolla. Jo muutamien kierroksen jälkeen alkaa kropassa tuntumaan ja kädet painaa yhä enemmän. Väsyneenä et enää kiinnitä niin paljoa huomiota hyvään suoritukseen vaan taso laskee, lyönnit ovat laadultaan mitä sattuu ja vammojen riski kasvaa huomattavasti. Haluat vain saada oman vuorosi päätökseen jotta pääsisit haukkaamaan happea.

Kun tällaisen harjoituksen päätteeksi pidetään tauko, jolloin jokainen saa ottaa reilusti happea ja antaa lihastensa palautua jaksaa sitä tehdä vaikka toisen samanlaisen kierroksen. Mutta se onkin jo seuraava lyhyt, tiivis ja kova treenijakso.

Sinun on annettava kaikkesi, jotta saat kaiken irti harjoituksesta, myös niistä kovista. Ei ole pahitteeksi treenata sitä sisua välillä ja toisella kerralla keskitytään tekniikan kehittämiseen. Ja sitä sisua kovissa treeneissä juuri tarvitaankin 🙂

Mokuso toimii

Harjoitusten alussa ja lopussa tehtävä hiljentyminen, mokuso, on todennäköisesti tämän blogin lukijoille tuttu käsite. Siispä en lähde tässä kirjoituksessa kuvaamaan mokuson yksityiskohtia käsien asennosta oikeaan hengitykseen, vaan keskityn henkilökohtaisiin huomioihin.

Idea tähän kirjoitukseen heräsi jokunen viikko sitten. Eräs uusi ja melko arvokas laite ei toiminut kunnolla ja jouduin viemään sen huoltoon. Koska tarvitsen kyseistä laitetta paljon, harmitti laitteen toimimattomuus melko rankasti. Suomeksi sanottuna otti siis päähän. Harjoituspaikkaa kohti ajaessani mietinkin, että mitäköhän treenaamisestakin tulee.

Huoleni oli täysin turha, sillä jo salille saapuessani olivat ajatukseni täysin kendossa. Harjoitusten jälkeenkään ei laitteen kohtalo harmittanut niin paljoa kuin ennen niitä. Aloinkin pohtia harjoituksiin valmistautumista ja keskittymistä. Ja mikäpä muukaan siitä tulisi mieleen kuin mokuso.

Jokaisella on varmasti omat manööverinsä ennen harjoituksia. Voikin varmasti sanoa, että suurimmalla osalla harjoituksiin valmistautuminen alkaa jo kauan ennen harjoitusten varsinaista alkamishetkeä.

Tässä kohtaa mukaan tulee mokuso.

Vaikka jokainen on varmasti jo valmistautunut harjoituksiin omalla tavallaan, toimii mokuso ikäänkuin yhteisenä tekijänä. Mokusossa kaikki ovat yhdessä ja ikäänkuin viimeistelevät valmistautumisensa. Lisäksi se varmasti toimii myös tietynlaisena ”nyt se alkaa” -signaalina.

Kunnon valmistautumisen avulla harjoitusten aikana on helppo seurata opetusta ja keskittyä vain harjoitukseen itseensä. Minulla ainakin on harjoituksissa aina hyvin keskittynyt olo. En muista jonkin salin ulkopuolisen asian vaivanneen harjoitusten aikana kertaakaan.

Harjoitusten lopussa tehtävä mokuso puolestaan antaa mielestäni harjoituksissa saavutetun hyvän fiiliksen jatkua myös niiden jälkeen. Harjoitus on ohi, mutta hyvä fiilis jäi. Esimerkiksi aamutreenien jälkeen, vaikka periaatteessa olisi kiire luennolle, jää harjoitusten ja mokuson jälkeen sellainen mukavan rento olo, joka auttaa jaksamaan läpi koko päivän.

Kubo-sensein haastattelu

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Suomen haken-sensei, Takanori Kubo, vieraili Porissa helmikuussa. Sensein vierailu on aina ainutlaatuinen kokemus ja päätimmekin hyödyntää tätä ja haastatella senseitä hieman kendosta.

Kubo-sensei aloitti kendon harrastamisen kuusivuotiaana äitinsä painostuksesta. Hänen lapsuudessaan senseit olivat tiukkoja ja ankaria.

-Harjoittelu oli kirikaeshia ja uchikomia edestakaisin koko ajan. Myös kendon etikettiin kiinnitettiin suuresti huomiota, kertoo Kubo-sensei.

Lukiossa nuorta Kuboa opetti Yoshimoto-sensei, joka suositteli opintojen jatkamista yliopistossa. Yliopistossa Kuboa opettivat Kanzaki-sensei ja Sakudo-sensei, jotka suosittelivat oppilaalleen pyrkimistä poliisiksi, koska hänen kendonsa oli niin hyvällä tasolla. Näistä opettajista onkin muodostunut Kubo-sensein esikuvia kendossa.

Näyttökuva 2013-02-21 kohteessa 16.06.18

– Sellaisessa herkässä iässä, jolloin pitää tehdä valintoja, nämä kaksi senseitä auttoivat minua ratkaisemaan tärkeitä asioita, Kubo-sensei selittää ja jatkaa
– Muutuin “pahasta lapsesta” poliisiksi, mikä on kendon ansiota.

Tavoitteet kendossa muuttuvat iän myötä

Sensein tavoitteena lukiossa oli saada kendoon lisään nopeutta ja erilaisia tekniikoita. Hän halusi saada kendosta nopeaa ja liikkuvaa.

– Harjoittelun määrä oli Japanissa silloin varmasti suurinta, muun muassa kirikaeshia tehtiin paljon.

Kova harjoittelu tuotti tulosta, sillä yliopiston neljäntenä vuonna Kubo-sensei voitti Kansain alueen yksilömestaruuden mikä oli hänen elämänsä yksi huippuhetkistä.

Kubo-sensei opettaa miten tehdä erilaisia kamaeta vastaan

Kubo-sensei opettaa miten tehdä tekniikoita erilaisia kameita vastaan

Nykysin Kubo-sensei tekee kendoa ammatikseen Hyogon prefektuurin poliisissa. Ammattiuran alkuaikoina piti keskittyä rakentaan perustaa, jotta sai kilpailuissa voittoja. Myöhemmin mukaan tuli joukkue, jolloin Kubo-sensei keskittyi rakentamaan isompaa valikoimaa tekniikoita. Hän piti erityisesti joukkueessa kilpailusta ja ennenkaikkea ensimmäisenä ottelemisesta.

– Silloin voin vain mennä ottelemaan rohkeasti ja muu joukkue pelasti homman, sanoi opettaja nauraen.

Onnistumisten myötä kasvoi myös sensein vastuu.

– Nyt olen toista vuotta ohjaajana. Nyt pitää miettiä miten osaa selittää helposti asioita eteenpäin. Täytyy miettiä miten opettaa oikein, ettei anna ohjeita vain suullisesti ja sitten asia tehdään väärin. Ohjeita ei pidä antaa vain salin laidalta.

Myös keskittymispisteet ovat muuttuneet. Etusijalla kendon harrastamisessa Kubo-senseille tällä hetkellä ovat muun muassa kendon etiketti ja vastustajan kunnoittaminen.

– Vaikka kamppailemme keskenämme, vaikka tulee lyöntejä puolin ja toisin, lopuksi kumarretaan ja osoitamme kunnioitusta toisillemme, Kubo-sensei tarkentaa.

Hän pitää tärkeänä myös senseiden kunnioittamista ja että junioreiden ja vähemmän harrastaneiden koulutusta viedään lajissa eteenpäin. Nuoremmille pitää myös opettaa miten omista varusteista pidetään huolta, koska ne suojelevat meitä.

Entä mihin te, Kubo-sensei, keskitytte omassa harjoittelussanne tällä hetkellä?

-Koska ikää on jo tullut, ei pidä enää vain lähteä vastustajan mukaan, vaan miettiä semeä ottaessa miten vastustaja siihen reagoi.

Kubo-senseille kendon tekeminen on työtä, mutta hän sanoo sen olevan enemmänkin hauskaa ja mielenkiintoista tekemistä. Sen voimalla hän on jaksanut jatkaa kendon parissa vuosikymmenien ajan.

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Kendo, urheilua vai budoa?

Koemme että kendossa on kaksi puolta. Se on budo-laji, mutta se on myös urheilua. Kubo-sensei sanoikin kendon lähtevän henkisesti budo-puolelta ja olevan enemmän sitä. Kuitenkin lajissa on myös kilpailumentaliteetti, missä kuitenkin tarvitaan myös henkistä puolta.

– Ne menevät siis päällekkäin. Jos kuitenkin pitää valita, menisi se mielestäni enemmän budon puolelle, sensei pohtii.

Kubo-sensei tarkentaa vielä, että shiaissa kendo on kilpailua, mutta kun otamme esiin vaikka bokkenin ja teemme kataa, tulee kendon budo-puoli parhaiten esiin.

Vapaa-aikanaa sensei sanoo harrastavansa kalastusta. Myös tästä harrastuksesta voi löytää kendoa tukevia asioita: kalastus on henkistä valmennusta.

– Kun kamppailee jonkin kanssa, mitä ei näe, tarvitaan siinä myös omaa järjenkäyttöä, sensei selittää naurahtaen.

Nuorempana Kubo harrasti myös jalkapalloa ja koripalloa, mitkä hänen mielestään kehittivät jalkojen liikkumista, mikä on tärkeä osa myös kendoa. Hän sanoo myös sulkapallon olevan hyvää oheisharjoittelua kendolle, koska se kehittää reaktiokykyä. Kubo-sensei on nykyisin kiinnostunut myös karatesta, vaikka ei lajia harrastakkaan, mutta hän tykkää tarkkailla heidän liikkumistaan. Myös karaten katoissa painopiste on hyvin alhaalla ja siinä tullaan hyvin lähelle. Laji on sensein mielestä mielenkiintoista seurattavaa.

– Nyt kun olen ohjaajana ja ikää on tullut, oheisharjoitteluna harrastan lenkkeilyä, Kubo-sensei sanoo vielä omasta harjoittelemisestaan.

Länsimaalaisen kendon mahdollisuudet

Japanilaiset ovat vielä ylivoimaisia kendon harrastamisessa, juontaahan lajin juuret sieltä. Länsimaalaiset ovat kuitenkin parantaneet taitojaan lajin parissa vuosien ajan. Kubo-sensein mielestä kiinnostus kendoon onkin täällä korkeampi kuin lajin syntymaassa. Kun japanilaisia opettajia tulee luoksemme, kyselemme heiltä hyvinkin pieniä yksityiskohtia miten jokin asia menee. Sensein mielestä kuitenkin japanilaiset ovat vielä edellä itse fyysisessä suorituksessa.

– Kiinnostuksen määrän ja harrastuneisuuden vuoksi länsimaalaiset voivat päästä vielä pitkälle, kunhan tänne aletaan myöntämään enemmän 8. dan -arvoja, Kubo-sensei toteaa.

Meidän ei myöskään pidä selittää huonompaa asemaamme sillä, että usein laji aloitetaan paljon myöhemmin kuin japanissa, missä harjoitteleminen aloitetaan jo lapsena. Kubo-sensei sanoo että kilpaileminen ei ole koskaan pois suljettu tavoite myöskään aikuisilla, järjestetäänhän japanissakin kilpailuja missä 80-vuotiaat ottelevat keskenään!

Japanissakaan harjoittelupaikan saaminen ei ole aina itsestäänselvyys. Pienillä paikkakunnilla poliisitkin joutuvat joskus lainaamaan salia ja etsimään harjoitusvuoroja. Vain isoimmilla kaunpungeilla on omia Budokan-saleja ja poliisilla omia harjoittelukeskuksia. Opettajan mukaan kendoa tehdäänkin isoissa kaupungeissa isolla tyylillä ja pienissa kaupungeissa pienellä tyylillä. Ongelmat harjoittelupaikkojen saamisessa eivät siis ole pelkästään länsimainen piirre.

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Seuraavat kendon MM-kilpailut järjestetään Japanissa, Tokiossa. Voittamisen paineet kilpailijoilla on varmasti kovat. Kubo-sensein mielestä senseit eivät kuitenkaan toivo pelkkää voittoa.

-Toivoisimme heidän (ottelijoiden) tekevän vain oikeaa kendoa, ja jos häviää, häviää tekemällä oikean tyylistä japanilaista kendoa. Siinä tulisi esiin budo-spiritti.

Hänen mielestään häviö tai voitto ei siis ole oleellista jos suoritus tehdään kunnolla ja kendo on oikealla tasolla. Tietenkin ottelijat harjoittelevat siten ettei tappiota tulisi, Kubo-sensei lisää hymyillen.

Kubo-sensein prefektuurista onkin valittu kaksi henkeä Japanin maajoukkuerinkiin.

Haastattelun lopuksi Kubo-sensei heittää ilmoille vielä kysymyksen: Millaista kendoa me suomalaiset haluamme mennä tekemään kendon MM-kilpailuihin?

Kiitos haastattelun tulkkauksesta Kimmolle!

Katsojana harjoituksissa

Aina ei kykene osallistumaan harjoituksiin, esimerkiksi jonkin vaivan takia. Tällöin voi silti käydä harjoituksissa ihan vain katsojana – ja oppia samalla.

Harjoituksia salin laidalta seuratessa voi huomata opetuksessa seikkoja joita ei välttämättä huomaa kun on itse treenaamassa. Päähyödyn saa silti mielestäni itse harjoittelua, sitä varsinaista toimintaa, seuraamalla. Sekä tietysti ohjaajien ohjeita ja korjauksia kuuntelemalla. Subureista, jalkatyöharjoitteista, kihonista, jigeikosta ja katasta voi kaikista oppia paljonkin pelkästään katselemalla. Se mitä niistä oppii, riippu siitä ketkä niitä tekevät. Itseään kokemattomempien harjoittelua katsellessa huomio kiinnittyy eri asioihin kuin suunnilleen samantasoisten tai itseään kauemmin harjoitellen suorituksia seuratessa.

Kokemattomempien harjoittelua seuratessa joutuu analysoimaan suoritusten virheitä. Jos jokin suoritus näytti oudolta, pitää miettiä mikä siinä meni väärin ja miten sen saisi korjattua Se vaatii suorituksen jakamista osiin. Tärkeää on myös osata erottaa se oleellisin virhe. Tämä on tietysti erityisen tärkeää ohjaajille, mutta myös muiden on hyvä osata analysoida suorituksia. Siitä saa hyötyä myös omaan tekemiseen. Itseään kokemattomenpien treenaamisen seuraamisessa on toisaalta myös se hieno puoli, että siinä näkee hyvin heidän kehittymisensä. On hienoa huomata, että joku on päässyt eroon jostain virheestään, parantanut tobikomiaan, saanut lisää rohkeutta tekemiseensä tai saanut lisää ääntä kiaihinsa. Juuri eilen ihmettelin kuinka paljon seuramme suht’ tuoreet 6. kyut ovat kehittyneet graduointinsa jälkeen.

Oman tasoistensa harjoittelun seuraaminen on hyvin mielenkiintoista. Samantasoisten suorituksia pystyy yleensä kuitenkin vielä melko hyvin arvioimaan ja peilaaman omaan tekemiseensä. Tietysti kaikilla on omat virheensä, mutta samalla tasolla olevat kamppailevat kuitenkin pääosin samankaltaisten ongelmien parissa. Varsinkin jigeikon seuraaminen on erityisen mielenkiintoista. Siinä on hyvä seurata sitä, miten muut rakentelevat hyökkäyksiään ja millaisia tekniikkoja he käyttävät – ja tietysti miten hyvin ne toimivat. Jigeikoa katsoessa tulee myös mieleen mitä kannattaisi kokeilla tietyissä tilanteissa… jostain syystä ne ideat vain eivät koskaan tule mieleen itse jigeikoa tehdessä.

Itseään kauemmin treenanneiden harjoittelua seuratessa ei välttämättä edes huomaa virheitä, riippuu tietenkin siitä kuinka paljon kokeneemmista on kyse. Kokeneempien suorituksia seuratessa yritän itse keskittyä niihin seikkoihin, joissa itselläni on erityisesti korjattavaa ja katsoa kuinka kokeneemmat tekevät ne. Toisaalta jos kyseessä on itseään 20 vuotta kauemmin treenanneiden välinen jigeiko, ei sitä katsoessa oikein voi kuin ihmetellä ja ihastella.

Kuuluuko oheisharjoittelu kendoon?

kendo grappleEdellinen kirjoitus oheisharjoittelusta herätti keskustelua Facebookin puolella, joten päätin palata aiheeseen ja pohtia oheisharjoittelun asemaa kendon treenaamisessa hieman syvällisemmin. Koska en ole tämän aihealueen asiantuntija, pohjaan tekstin pääasiassa muualta löytyneisiin kirjoituksiin ja pohdintoihin, mutta myös omiin kokemuksiini.

Eri harrastajat kokevat kendon harjoittelemisen eri tavoin, jotkut pitävät sitä budo-lajina, toiset ovat enemmän urheilu-kendon kannattajia. Ja ei siinä mitään, jokainen meistä voi harjoitella lajia niin kuin parhaaksi katsoo ja se onkin lajin yksi rikkauksista. Jos kendossa kuitenkin kilpailee, olisiko siihen suhtauduttava kuin mihin tahansa urheiluun? Siinä tapauksessa ohesharjoittelun merkitys kasvaa.

En osaa sanoa yhtäkkiä yhtään lajia missä oheisharjoittelua ei tehtäisi. Lihaskunnon parantaminen ja juokseminen ovat varmasti yleisimpiä oheisharjoittelun muotoja, mutta jokaisella lajilla on omat erityispiirteensä ja myös omat tarpeensa erilaisille täydentäville harjoittelille. Liian yksipuolinen harjoittelu voi pitkällä aikavälillä johtaa loukkaantumisiin, mikä ei suinkaan kendossa ole harvinaista. Erityisesti erilaiset jalkavammat, kuten itsellänikin pitkään vaivannut akilles ovat valitettavan yleisiä. Tässä vaiheessa voisi sanoa että oikein harjoittelemalla vammoja ei tule, mutta aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Oheisharjoittelulla voimme helposti paikata niitä puutteita mitä kendoa harjoitellessa tulee, kuten jalkojen eriarvoinen lihaskehitys. Kun jatkuvasti ponnistamme vain vasemmalla jalalla, kehittyy sen lihakset eri tavoin kuin oikean. Uskokaan vain, omat pohkeeni ainakin ovat ihan eri paria… Oheisharjoitteluun voimme laskea myös lihashuollon, mitä tässä lajissa harjoitetaan valitettavan vähän.

Oheisharjoittelun hyödyt ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä loukkaantumisten minimointi. Jos haluaa kehittyä hyväksi ja vahvaksi kendokaksi, on myös tässä lajissa kuntosaliharjoittelulla ja monilla muilla lajeilla paljon annettavaa. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi juokseminen ja uinti, mitkä kehittävät hapenottokykyä ja kestävyyttä.

Kuva: kendoinfo.com

Kuva: kendoinfo.com

Vahvemmat kädet tarkoittavat kevyempää shinaita. Ennen ajattelin lihaskuntoharjoittelusta olevan vain haittaa kendolleni, koska aina kun käteni vahvistuivat painojen avulla, kendosta tuli jäykempää ja lyönneistä liian kovia. Ehkä en vain silloin osannut kanavoida voimaani oikein, koska nyt kun olen viihtynyt salilla enemmän, on lyönneistäni kendossa tullut jämäkämpiä ja nopeampia, ei suinkaan jäykkiä ja kovia. Sanomme aina harjoituksissa että lyönnin voima tulee siitä viimeisimmästä liikkeestä, te-no-uchi:sta, ja niinhän se onkin. Mutta jos käsissämme ei ole lainkaan voimaa, miten jaksamme heilutella shinaita muutamankin tunnin putkeen? Jokainen on huomannut harjoitusten loppuvaiheessa kuinka kädet väsyvät ja lyöminen käy aina vain hitaammaksi ja heikoimmaksi.

“Monipuolisuuden perustana on riittävä viikoittainen liikunnan määrä. Yli 15-vuotiailla tavoitteellisilla urheilijoilla yhden viikon aikana liikuntaa tulisi kertyä eri muodoissa vähintään 20 tuntia.“

Jos katsotte Japanin, Korean, USA:n ja vaikka Kanadan kendomaajoukkueen miehiä, voitte huomata heidän jokaisen olevan erittäin urheilullisen näköinen. Jokainen heistä varmasi lisää harjoitteluunsa kuntosalia, juoksulenkkejä, intervalliharjoittelua… Jopa lukiotason kendokat täydentävät harjoitteluaan voimaharjoittelulla!

“I would far rather practice kendo than pump iron, but if I have limited access to kendo practice I will happily use the gym for cardio vascular exercise and do low weight, high rep exercise on resistance machines to keep essential muscles working.”

Kendon kannalta kannattavinta ei ole suinkaan kasvattaa suurta lihaksistoa, minkä jälkeen keho ei enää jaksa kuljettaa happea lihaksiin tarpeeksi, mutta voimaa voi kehittää ilman kehonrakentajakroppaa. Oheisharjoittelu ei varmasti ole kuulunut myöskään japanilaisten vanhempien herrasmiesten harjoitteluun, mutta he ovatkin harjoitelleet lajia rutkasti enemmän kuin mihin me koskaan pystymme! Parhaimpinakin aikoina seuramme treenitunnit ovat noin kahdeksan tuntia viikossa, ja harva meistä ehtii käymään jokaisissa treeneissä vuoden jokaisena viikkona. Kendo kyllä kasvattaa voimaa, mutta vain jos sitä tekee tarpeeksi.

“The only serious strong high school that doesnt do pure strength and conditioning that I know if is PL Gakuen… but they make up for it with 3 or 4 hours of kendo a day. “

Kendossa voi tulla hyväksi vain tekemällä kendoa, mutta joskus me tarvitsemme siinä hieman apua. Juoksemalla voimme tulla nopeammiksi ja kuntomme sekä hapenottokyky kasvaa, kuntosalin avulla saamme voimaa, jotta jaksamme varusteiden ja shinain painon parin tunnin treeneissä. Myös erilaisilla harjoitteilla voidaan parantaa ponnistusvoimaa, mikä on tärkeää kendossa. Itse olen todistanut että monilla eri harjoittella olen parantanut omaa kendoani. Mielestäni tähän puoleen pitäisi kiinnittää huomiota myös muualla.

Lisälukemista aiheesta löydätte kyllä paljon, mutta tässä muutamia linkkejä, mitä olen käyttänyt myös lähteinä.

Terve Urheilija: Monipuolinen liikunta ja urheilu 

Kendoinfo.com: Weight training for kendo (lukekaa erityisesti kommentit)

Kendoinfo.com: Cross Training for Kendo

Kendo Word foorumi: Cross-training Resources

Porin kendoseuran sivuilla on myös menossa kysely oheisharjoittelun roolista! Käy vastaamassa siihen.

Ashisabaki, jalkatyö (ja sen vaikeus) II

Ensimmäinen kirjoitukseni tähän blogiin koski jalkatyötä. Tuosta kirjoituksesta on nyt noin seitsemän kuukautta ja sinä aikana on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat tuoneet jalkatyötä ajankohtaiseksi, tai oikeammin, vielä entistä ajankohtaisemmaksi – jalkatyö kun nyt on aina kaikessa mukana.

Ensinnäkin vanha dojo on purettu (vielä on tavaraa siirtämättä tosin) ja uutta on alettu rakentamaan, talkoita siis piisaa. Rakennusvaiheen ajaksi olemme joutuneet siirtymään vanhan dojon kendoon optimaaliselta, jousitetulta ja mukavan luistavalta lattialta julkisiin tiloihin. Tämä on pakottanut muuttamaan jalkatyötäni, sillä esimerkiksi jotkin koulujen liikuntasalit ovat todella ”tahmean” tuntuisia ja eteneminen on oman salin lattiaan verrattuna todella tuskaista. Oman salin lattiaan tottuneelle aiheutti muualle siirtyminen aluksi jalkaongelmia, sillä toisessa ”evakkotreenipaikoista” lattian ja jalanpohjan välinen kitka on aivan eri tasolla. Ja ennen kuin kukaan ehtii sanomaan, että treenataanhan leireilläkin oudoilla lattioilla, niin mainittakoon että kyseessä oleva lattia on poikkeuksellisen ”tahmea” muihin koulusaleihin verrattuna ja että ongelmat eivät esiintyneet yhden tai kahden treenin, vaan useamman viikon treenaamisen jälkeen. Kivana lisänä tietysti koulusalien lattiasta löytyvät miljoona metallikiekkoa. Tobikomi mokomaan tuntui jalassa oikeinkin mukavalta. Omaa salia alkaa olla ikävä.

Itseäni kauemman treenanneilla ei tunnu olevan ongelmia ”tahmalattian” kanssa. Tämäkin osaltaan kertoo siitä että minulla on jalkatyössäni vielä paljon opittavaa jäljellä. Sittemmin olen kuitenkin saanut jätettyä jalkaongelmat taakseni (tai ainakin ne ovat vähentyneet), jopa tällä parjaamallani erityistahmealla lattialla, yksinkertaisesti lyhentämällä askellusta. Toisaalta, viimeksi kun sanoin ettei ole ollut mitään jalkaongelmia pitkään aikaan, heti seuraavissa treeneissä lähti jalanpohjasta kovettuma repeämään irti. Nuo kovettumat ihossa kannattaisi varmaan hoitaa.

Toinen seikka, joka on tuonut jalkatyötä ajankohtaiseksi on käynnissä oleva peruskurssi. Peruskurssillahan jalkatyö on mitä oleellisimmassa osassa, sillä kaikki tekeminen perustuu siihen. Peruskurssitreeneissä pyrin aina itse keskittymään erityisesti tiettyihin asioihin, yleensä ne liittyvät jalkatyöhön. Näin saa myös parannettua keskittymistä koko harjoitukseen, kun oikeasti keskittyy siihen mitä tekee ja miten tekee. Vaikkei peruskurssilaisen kanssa välttämättä voi tehdä täydellä nopeudella, voi silti tehdä terävästi ja kunnolla. Niinpä yritän keskittyä niihin samoihin asioihin kuin peruskurssilaisetkin, vasemman jalan toiminta, kamae, tobikomi… Peruselementteihin siis, sillä niissä on aina varaa tulla paremmaksi. Tästä blogista löytyy jo juttu joka käsittelee peruskurssin hyötyjä kauemmin treenanneillekin, joten en lähde niitä käsittelemään tämän tarkemmin.

Kolmas seikka joka vaikutti tämän kirjoituksen syntyyn on Kyu Cup 2012 (tapahtumapaikan lattia oli muuten mielestäni aika hyvä). Menestys oli hyvää, mutta videolta näkee armottomasti oman jalkatyönsä heikkoudet. Näitä heikkouksia näen itse ainakin kolme. Vasen jalka tulee usein lähes oikean rinnalle, monesti askeleet ovat pitkiä ja hitaita ja tietyissä tilanteissa otan tarpeettoman pitkän tobikomin. Kun vasen jalka on työntänyt oikeaa eteenpäin, muttei ole vielä seurannut perässä omalle paikalleen, on asento sellainen josta ei voi lähteä mihinkään suuntaan. Tässä ”aukinaisessa” asennossa vietetty aika pitäisi pystyä minimoimaan. Se onnistuu terävien askelien avulla, jolloin voi olla jatkuvasti valmiina toimimaan. Näiden kolmen korjaamiseen olen yrittänyt keskittyä kisojen jälkeen.

Ja kun lääke sekä jalkaongelmiin, että liian pitkiin askeliin on askeleen lyhentäminen, voisin kuvitella että tässä on askel (pun intended) oikeaan suuntaan.

Nyt sitä pitää vaan treenata – ja tähän on hyvä mahdollisuus peruskurssitreeneissä. Juuri viime kerralla peruskurssilla pidettiin oikein kunnon jalkatyöharjoitus josta oli varmasti hyötyä myös hieman kauemmin harjoitelleille. Itse ainakin yritin pitää mainitsemiani kolmea seikkaa mielessä tuon treenin aikana.

Oheisharjoittelu kendon tueksi

Suomen kyu-cup kisattiin viikonloppuna, ja tähän kisaan oli tullut paljon osallistujia. On aina mukava huomata kuinka meillä täälläkin on hyvät määrät niitä kyu-henkilöitä joilla on halua ja intoa kisata omalla tasollaan.

Myös naisia kisoista löytyi hyvät määrät, mutta kun katsoo voittaneiden listaa, ei heistä ketään löydy yksilöiden mitalinsaajista. Johtuuko tämä taidosta, luonteesta, fyysisestä koosta vai siitä yksinkertaisesta seikasta etteivät naiset pärjää miehille kilpailutilanteessa?

Se miksi naiset eivät mitaleita saaneet ei varmasti johdu taidoista, treenaamme yhtä paljon kuin miehet, käymme samoissa harjoituksissa ja harjoittelemme samojen ihmisten kanssa. Luonteeltamme saatamme joskus olla rauhallisempia ja kiltimpiä, mutta tämä tuskin näkyy kendossa. Mutta se on silkka fakta, että me olemme fyysisesti heikompia ja usein pienempiä kuin miehet ja tämä heijastuu palkintotilastoihin vahvasti.

Suomessa kyu-tasolla kilpaillaan vielä samoissa sarjoissa sukupuolesta riippumatta ja tämä onkin järkevää koska muuten sarjoista tulisi hyvin pieniä. Kuitenkin tämä kannattaisi huomioida omissa harjoituksissa ja valmentaa tyttöjä ja naisiakin niin, että he pystyvät kohtaamaan isommatkin miehet kisakentällä. Myös SM-joukkuekisassa vastaan saattaa tulla itseä reilusti pidempi ja elomassaltaan kookkaampi köriläs, kun taas SM-yksilöissä voi kisata nykyisin myös pelkästään naisten sarjassa.

Miten sitten pystyisimme kohtaamaan nämä isot köriläät? Jo harjoituksissa pitäisi oppia miten isommat vastustajat saa voitettua eikä jäisi heidän jalkoihinsa. Itse olen tottunut treenaamaan vuosien ajan miesten kanssa ainoana naisena, eikä se ole koskaan itseäni haitannut. Miesten kanssa harjoitteleminen on helppoa ja silloin on myös heidän kohtaamisensa kentällä, se ei poikkea mitenkään harjoituksista missä on oppinut käyttämään omia vahvuuksiaan ja ottamaan toiselta hyödyn fyysisestä voimasta pois.

Kun kilpaillaan kendossa, se on urheilua. Tarvitsemme siinä nopeutta, taitoa ja voimaa. Seuratessani  kyu-cupissa naisten otteluita, on sanottava ettei naisilla tätä voimaa ole. Sama ilmiö oli nähtävissä myös MM-kisatasolla aikaisemmin tänä vuonna. Shinaimme painaa keskimäärin 450g emmekä jaksa heiluttaa sitä kolmea minuuttia ja lyödä kunnolla saadaksemme pisteen. Tastä se usein jäi kiinni, lyöntejä tuli, mutta ne eivät olleet pisteen arvoisia. Ne olivat löysiä ja niistä puuttui se voima mikä erottaa ipponin pelkästä osumasta.

Meissä naisissa on kaikki potentiaali saada ne kirkkaimmat mitalit kilpailuissa, mutta ehkä meidän olisi aika tehdä töitä sen eteen. Voimme saada riittävät voimat tekemällä pelkästään kendoa, mutta silloin harjoitukset pitäisi vetää aina täysillä ja käydä niissä useammin kuin muutaman kerran viikossa. Harjoittelua tarvitaan vuosia. Tai sitten voimme ottaa mukaan oheisharjoittelun, kuntosalin, juoksulenkit, kahvakuulan, mitkä kehittävät nopeasti nopeutta ja voimaa. Uskon että meistä olisi siihen!

Paluu peruskurssille

Peruskurssi on pyörähtänyt käyntiin hyvin ja uusia innokkaita harrastajia on mukavasti myös muksu- ja junnuryhmässä. Ja pakko myöntää, uudet harrastajat ovat nopeasti oppineet kendon perusasioita ja päässeet hyvin vauhtiin.

Sen lisäksi että peruskurssi on uusille harrastajille portti kendon, iaidon ja jodon maailmaan, on se hyvä mahdollisuus myös vanhemmille harrastajille taitojen syventämiseen, vaikka treenivuosia on kertynyt jo enemmän.

Peruskurssilla opetettiin miten kote-lyönti otetaan vastaan ilman suojia

Peruskurssiharjoituksiin tarvitaan aina avustajia, mutta se on hyvä hetki myös perusasioiden kertaamiseen, vai voiko joku sanoa osaavansa täydellisesti askeltyön ja peruslyönnit? Bogullisten harjoituksissa asiat tehdään monesti nopeammalla tempolla ja tekniikat ovat monimutkaisempia, jolloin perusasioihin ei aina riitä aikaa eikä huomiota. Mutta kuitenkin kaikki rakentuvat näiden perusasioiden päälle ja jos ne eivät luonnistu, eivät luonnistu uudet tekniikatkaan ja kokonaisuus hajoaa.

Peruskurssilla vanhemmat harrastajat joutuvat ajattelemaan heille tuttuja asioita eri näkökulmasta ja miettimään asioita uudelleen. Miten voisin selittää oikean otteen shinaista niin että peruskurssilainen sen ymmärtää? Täytyy myös oppia näkemään mitä toinen harrastaja tekee lyönnissään tai askeltyössään väärin ja osata korjata asia, ei vain todeta tekemistä vääräksi.  Avustajan pitää myös ymmärtää mitkä asiat ovat liian vaikeita peruskurssilaiselle ymmärtää vielä siinä vaiheessa ja korjata asioita tämän tason mukaisesti. Näiden taitojen avulla pystyy korjaamaan myös omaa tekemistään ja analysoimaan miksi omat lyönnit eivät onnistu ja kehittymään lajissa eteenpäin.

Varsinkin nyt kun rakennamme vasta uutta salia, on harjoitusmahdollisuuksia rajallisesti ja lähes kaikki aika menee peruskurssin treeneihin. Mutta kenenkään kendokan ei kannata ajatella pitävänsä puolta vuotta taukoa vaan osallistua aktiivisesti peruskurssiharjoituksiin ja tulla kertaamaan niitä tärkeitä perusasioita!

Kauneinta kendoa tekevät juuri ne, ketkä ovat peruskurssin käyneet jo kymmeniä kertoja. Palaa siis rohkeasti peruskurssille!

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site