Blogiarkistot

Tie shodaniin

Shodan

Shodan, ”ensimmäinen aste”, on ehkä ”hieman” mystifioitu taso. Elokuvien mustat vyöt ovat voittamattomia! Useimmissa budo-lajeissa shodan kuitenkin tarkoittaa harrastajaa, joka ei ole enää ihan aloittelija. Toisin sanoen, 1. danilla on lajin perusteet hallussa. Aikidoa harrastaessani eräs opettaja puki asian hyvin sanoiksi: kyu-tasolla opetellaan harjoittelemaan, shodanissa harjoittelu vasta alkaa. Vaikka tuo lausahdus onkin ehkä kärjistetty, pätee se mielestäni kendossakin.

Kun katsoo kyu-graduointien vaatimuksia, huomaa jokaisen tuovan aina jonkin uuden elementin. Ja kun on suorittanut kaikki kyu-arvot, todennäköisesti pystyy osallistumaan mihin tahansa harjoitteeseen turvallisesti. Toki näin voi olla (ja yleensä onkin) myös suorittamatta arvoja. Itse ainakin huomasin kyu-arvoja edetessäni, että uusina asioina harjoitteluun eivät tulleet seuraavan graduoinnin asiat, vaan sitä seuraavan. Tämä on tietysti järkevää, sillä kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi graduoinnissa, on se tuttu jo pidemmän ajan takaa. Esimerkiksi jigeiko ei tullut harjoitusohjelmaan vasta 3. kyun lähestyessä, vaan se oli ollut siellä jo pitkään.

Dan-arvoissa uusia suoritteita ei enää tule graduointeihin (tai no, kodachi-katat), vaan ne pysyvät samanlaisina. Tekemisen taso nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tämäkin sopii mielestäni hyvin edellä esitettyyn lausahdukseen.

Tie

Aloitin kendon syksyllä 2008, kävin peruskurssin, suoritin 6. kyun ja jatkoin puolisen vuotta. Seuraavat pari vuotta menivät puolustusvoimissa, ensin varusmiehenä ja myöhemmin henkilökuntaan kuuluvana. Vuonna 2011 jatkoin kendon harjoittelua käymällä peruskurssin uudelleen. Asiat olivat säilyneet sen verran kuitenkin muistissa, että peruskurssin jälkeen suoritinkin 5. kyun. Huomaan ”silloin kurssilla” -lausahduksella viittaavani juuri tähän toiseen kurssiin. Yleensä laskenkin aloittaneeni kendon vuonna 2011, enkä 2008. Tämän jälkeen suoritinkin kyu-arvoja aika tarkkaan puolen vuoden välein.

Alemmissa kyuissa omaa kehitystä oli helppo seurata. Tuli uusia harjoitusmuotoja, uusia tekniikkoja ja niin edelleen. Tuntui myös siltä, että kehitystä tapahtuu. Uusien peruskurssien kanssa harjoitellessa huomasi kehitystä tapahtuneen. Kisamenestyskin antoi positiivisia merkkejä siitä, että on oikeasti kehittynyt.

Tämä hyvä ”virtaus” jatkui itselläni jonnekin 2. kyun paikkeille. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei kehitystä enää tapahdu. En tulee enää yhtään paremmaksi vaikka kuinka harjoittelisin. Yksittäisiä asioita toki tuli korjattua ja välillä huomasi, että jokin asia sujuu entistä paremmin. Mutta isommassa mittakaavassa tuntui, siltä että vaikka yksittäisissä asioissa tapahtuikin parannuksia, ei kokonaisuus tullut silti paremmaksi. Varsinkin jigeikossa tuntui siltä, että polkee paikallaan. Ja jigeiko on mielestäni se, missä taso punnitaan.

Harjoittelun alkutaipaleella danit (ja ylemmät kyutkin) tuntuivat älyttömän taitavilta. Eihän heitä vastaan voinut saada mitään aikaan jigeikossa. Kun itse etenin kyu-asteikon yläpäähän, ei missään vaiheessa oikeastaan tullut sellaista oloa, että olisin itse se joka hallitsee tilannetta, että olisin hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Ei missään kohta tuntunut siltä, että olisin ollut yhtä hyvä kuin ne silloiset ylemmät kyut olivat silloin. Osittain syynä lienee pari arvoa matalammalla olevien harjoitusparien vähäisyys omissa harjoituksissa.

Noh, vuoden 2013 syysleirillä ensimmäisen kyun suoritettuani eteen tuli se tosiasia, että seuraava arvo on 1. dan. Vaikka ylempänä kirjoitinkin, että shodan on perusteet oppineen harjoittelijan taso, niin onhan se dan kuitenkin dan!

Viime 7 kuukautta harjoittelinkin enemmän tai vähemmän Jazz-leiriä ja sen graduointia silmälläpitäen. Harjoittelin paljon 1. danin ja 1. kyun kokeisiin valmistautuvien seurakaverien kanssa, niin että ohjaaja seurasi jigeikoa ja kataa vierestä ja antoi palautetta. Nämä olivat erittäin hyviä harjoituksia, sillä vaikka ei edelleenkään tuntunut siltä, että tulisi paremmaksi (Mahtaakohan sellaista tunnetta enää tullakaan? Onko tuleva kehitys sellaista, jota on vaikea itse huomata?), niin pystyi luottamaan suunnan olevan oikea. Samalla tuli hankittua takaisin tiettyä rutiinia jigeikon tekemiseen.

Oman harjoittelun lisäksi olin keväällä mukana ohjaamassa peruskurssin harjoituksia. Siitä oli mielestäni paljon hyötyä, sillä suorituksia näyttäessä ja korjatessa joutuu pilkkomaan suorituksen palasiin ja oikeasti ajattelemaan mitä tekee.

Viime viikolla Jazz-leiri sitten olikin. Töiden ja järjestelypuuhien lisäksi ehdin osallistumaan harjoituksiinkin. Ja sunnuntaina suoritinkin sitten 1. danin! Jigeikot menivät oikein mukavasti, molemmat parit olivat hyviä ja molempien kanssa oli hyvä tehdä. Graduoinnin kaksi jigeikoa olivat oikeastaan todella hauskat, vaikka ennen graduointia jännittikin aika paljon. Myös katat sujuivat mukavasti.

Kaiken kaikkiaan tässä 3 vuoden aikana olen ehtinyt olemaan monessa mukana ja näkemään paljon eri osa-alueita kendosta: Jazz-leirien järjestäminen, dan-cupin ja SM-joukkuekilpailujen järjestäminen, eri kilpailut… Niin, ja taidettiinhan siinä joku dojonrakennusprojektikin toteuttaa.

Tietä on nyt kuljettu shodaniin asti, mutta eihän täällä ole edes levähdyspaikkaa. Tie näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin.

Mainokset
kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site