Blogiarkistot

Artikkeli: Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Julkaistu Tengu -lendessä #4/1997

Koichiro Ooshige, Pori Jazz-leirin pääopettaja 2015

Onkohan Suomen kendoon muodostumassa ”eteläisten senseiden perinne”? Kuten Kagoshimalainen Onda sensei on Ooshige senseikin kotoisin Japanin eteläisistä osioista, Kyushun Miyazakista. Aivan tarkkaan ottaen on Kagoshima hänenkin synnyinpaikkansa.

Aiempaa kokemusta länsimaalaisista 42-vuotiaalla senseillä on ollut vain vähän. Niimpä ZNKR:n viesti Suomeen lähdöstä tulikin hänelle yllätyksenä. Miyazakin piirin poliisijoukkue ja kotiväki, vaimo sekä tytär ja poika (lukiolaiskendoka) saivat luvan toivottaa hyvää matkaa 7. danilleen! Ammattilainen on kuitenkin aina ammattilainen, joten ensimmäinen asia, jonka suomalaiset saivat kuulla oli: Kiotoon lähdetään voittamaan. Ja maajoukkueen harjoittelusta saa koko muu porukkamme oivan piristysruiskeen.

Sodan tuhot vaikuttivat pitkään 1950-luvulle ja Koichironkin kotiolot olivat niukat. Miyazakilaiset tunnetaan Japanissa vantterina ja voimakkaina mutta lempeäluonteisina ihmisinä. Lapsuuden aika opetti Koichiron arvostamaan myös kärsivällisyyttä ja säästäväisyyttä, ominaisuuksia, jotka eivät mene hukkaan hänen opettaessaan viikottain pieniä lapsia. Kendo tuli hänen elämäänsä ala-asteen viidennellä. Urheiluharrastuksen suhteen oma valinta olisi ollut baseball, mutta koska isä oli kendoka, poika pantiin kendo-dojolle!

Voi kuitenkin olla, että seuraavalla sensein kertomalla tapauksella oli vaikutuksensa nuoren Koichiron myöhempiin vaiheisiin:

Ylä-asteella hänen oma koulunsa edellisvuotinen joukkue oli voittanut kummatkin jokavuotiset piirikohtaisista tasokilpailuista. Nyt oli Koichiron joukkueella puolustettavanaan voitonlippu, sempaiden esimerkki velvoitti. Mutta ensimmäinen kilpailu hävittiin! Sempait olivat tietenkin vihaisia, mutta suurisuinen Koichiro meni oitis lupaamaan, että toinen kisa kyllä voitetaan. Tilanne sai aikaan suuren hämmennyksen joukkueessa. Monet sanoi, että mitäs menit lupaamaan, saat itse hoitaa koko homman. Koko joukkueen jatko oli katkolla ja moni lähtikin. Mutta 5 kaveria sentään jäi. Nämä viisi aloittivat hirmuisen treeniputken ja kun kilpailupäivä sitten koitti, he voittivat! Palkintoseremonioiden hetkellä kaverit sanoivat Koichirolle että mene sinä ensimmäisenä, sinun ansiotasi koko voitto onkin!

Sensei, millaista työnne on Miyazakissa?

Toimin Miyazakin liikkuvassa poliisissa, kendossa piirin päävalmentajana (myös judojoukkue on). Niimpä tärkein tehtäväni, normaalin poliisintyön ohella, on piirini kendojoukkueen valmentaminen mahdollisimman hyväksi. Kun asetamme tavoitteemme on meillä mielessä vuotuinen poliisijoukkueiden kansallinen mestaruuskilpailu.

Miten Miyazakin poliisijoukkue on pärjännyt viime vuosina?

Vuonna 1995 olimme kolmansia ja viime vuonna 8. parhaan joukossa. Miyazakilla on Shinkage ryu’n kotiseutuna pitkät kendoperinteet, budo on näytellyt merkittävää osaa historiassamme. Miyazakin kendojoukkueet ovat voittaneet kolmesti peräkkäin tärkeitä kansallisia kilpailuja ja viime vuonna muuan neiti Atsuko Kai valittiin Osakan joukkueeseen, jossa hän voitti kansallisen naisten lukio-mestaruuden yksilökilpailussa.

Mitkä piirteet kendossa olivat mielestänne etusijalla ammattilaisuranne alussa?

Kendon muodot tekivät jo varhain minuun voimakkaan vaikutuksen ja se käytöksen kohteliaisuus, jonka kendoharjoittelu toi mukanaan. Toinen merkittävä seikka oli esteettinen kauneus. Kendon kamae on kaunis ja liikunta on kaunista, samoin oikein suoritetut iskut. Vaikka siis aloitin vastentahtoisesti kendon, lajin kauneus vei mukanaan. Olen kokenut pääseväni kendon kautta aivan erikoislaatuisella tavalla osalliseksi Japanin kulttuurista ja olen iloinen voidessani siirtää sitä opetuksellani uudelle sukupolvelle. Opetan poliisitoimeni ohella viikottain lapsia, joiden iät vaihtelevat 6:sta 15:sta. Tällä nuorten dojolla muuten näkyy myös länsimaalaisia, noin 30-vuotiaita Japanissa asuvia amerikkalaisia, jotka eivät voi harjoitella esim. poliisidojolla. Tänä päivänä on mielestäni etusijalle nousemassa kysymys ja haaste kendon säilyttämisestä alkuperäisenä. Kuinka voimme siirtää kendon tulevaisuuteen sitä muuttamatta.

Oletteko kiinnostunut kobudosta?

Toki olen kiinnostunut, mutta aika ja kädet eivät riitä kaikkeen tekemiseen. Minulla on päätoimi poliisina, kilpailuvalmennus ja vielä nuorten opetus. Kaiken lisäksi Miyazakissa on tällä hetkellä vaikeata löytää elävää kosketusta kobudoon sillä ainut tietämäni harrastaja asuu Kagoshimassa.

Mihin keskitytte tällä hetkellä omassa harjoittelussanne?

Haluan ensi alkuun sanoa että oma osaamiseni on hyvin vähäistä. Kendossa oppiminen on jatkuvaa ja opiskelulle ei ole loppua. Tällä hetkellä pyrin kuitenkin tavoittamaan rauhan ja järkkymättömyyden sydämeeni vastustajan edessä. Kävi tämä semensä kanssa päälle kuinka ärhäkästi tahansa, koetan pitää itseni tyynesti koossa: ho-shin… Tämä ei rajoitu kendoon vaan koskee koko elämää, sitä voi ja tulee tavoitella joka hetki.

Kuinka voi mitata omaa edistymistään?

Ainoa tapa on luultavasti saada palautetta ottelussa tai harjoittelussa. Epäsuorasti siten, että huomaat itse saavasti pisteen aiemmin vaikealta vastustajalta. Tai sitten suoraan, jos joku sanoo sinun edistyneen. Ainoa, joka voisi näin tehdä omalla dojollani on oma opettajani Kai sensei, 8. dan kyoshi.

Millaisia kendokoita ovat lähitulevaisuuden mestarit?

Esimerkkeinä voisin mainita Eigan-veljekset ja Miyazakin-veljekset ja Haradan Tokiosta, joka menestyi hyvin Japanin mestaruuskilpailuissa jo 1995. Samoin mainittakoon Nabeyama Tsukuban yliopistosta. Kaikkia heitä yhdistää se päämäärätietoinen tapa, jolla he harjoittelevat. Totta kai nämä ovat sporttisia nuoria, mutta menestykseen tarvitaan myös päätä ja intohimoa harjoitteluun. Nykyisin on taas sääntönä vapaa osallistumisoikeus mestaruuskilpailuihin dan-asteeseen katsomatta, tässä jokin aika sitten karsimaan pääsivät vain vähintään 6. danin haltijat.

Millaiset ovat länsimaalaisen ihmisen mahdollisuudet todella edistyä budossa?

Mitään suoranaista estettä kehittymiselle ei ole. Onhan teillä vankka kroppa ja kaikki mitä tarvitaan. Ainoa vakava puute on monien erilaisten harjoituskumppanien puute. Se on suurin esteenne kehittymiselle. Se, että olette kookkaampia ja painavampia ei merkitse mitään. Jalkatyö on kaiken perusta. Pitkä harjoitus, jonka äsken teimme saattaa vetää joiltakin lantionseudun kipeäksi. Mutta uuttera jalkatyön harjoittelu merkitsee varmaa edistymistä.  Minua hämmästytti se kelpo liikkuminen, jota sain nähdä heti ensimmäisissä harjoituksissa. Muistakaa, että tärkeintä on oppia asiat ruumiilla.

Aivan ovella odottavat Kioton MM-kisat (3/97). Kaikille Euroopan maille ne ovat  todellinen huipputapahtuma. Mitkä mahtavat olla japanilaisten isäntien tavoitteet?

En ole käynyt kysymässä ZNKR:n virkamiehiltä, mutta oletan että tärkeintä on tarkistaa kendon taso maailmanlaajuisesti ja samalla antaa eväitä sen parantamiseen entisestään. Tärkeintä on kuitenkin ystävyyden ja kontaktien lujittaminen. Vaikka WKC kilpailuna poikkeaa Japanin omasta kansallisten kilpailujen sarjasta, on varmaa, että kaikki arvostavat Japanin joukkueen pääsyä ja siinä menestymistä. Vastaavasti on menestyminen myös länsimaisille joukkueille mitä mainioin suositus.

Mainokset

Kiireinen viikko

Edellisviikko oli melkoisen kiireinen. Shimohashi-sensei oli vierailulla Porissa, vietimme dojomme virallisia avajaisia ja ehdeimme vielä Raumallekin pitämään kendonäytöstä.

Sensei saapui Poriin perjantaina, jolloin pidettiin myös tervetuliasharjoitukset. Lauantaina ohjelmassa olikin kauan odotetut dojon viralliset avajaiset. Ohjelmaan kuului juhlamalja ja puheita, dojon esittely kutsuvieraille, Japanin suurlähettilään tervehdys kirjeen muodossa, ruokailu (chirashizushia ja miso-keittoa!), kahvit ja vielä lopuksi tunnin keiko. Paikalle oli saapunut vieraita pitkänkin matkan takaa. Kiitokset kaikille vieraille!

Lauantain jälkeen viikko kului nopeasti Shimohashi-sensein kanssa. Pääsin onneksi mukaan kaikkiin harjoituksiin aamutreenejä lukuunottamatta. Tietysti juuri tälle viikolle piti osua luentoja joilla oli läsnäolopakko… Joka tapauksessa, olen iloinen siitä, että pääsin harjoittelemaan paljon Shimohashi-sensein kanssa. Varsinkin jigeiko kendoammattilaisen kanssa on aina hienoa. Jälleen kerran vieraileva opettaja antoi paljon hyviä opetuksia ja ajatuksia. Shimohashi-sensei osasi myös havainnollistaa opetuksiaan todella hienosti. Kendon lisäksi aikaa vietettiin muun muassa pesäpallon ja keilailun parissa. Kiitos kaikesta sensei!

Blogistamme löytyy kaksi muutakin kirjoitusta Shimohashi-sensein vierailusta:
Shimohashi-sensein haastattelu
The sensei experience 2014

Sensein vierailu päättyi torstaina vietettyihin jäähyväisharjoituksiin. Tämän jälkeen hän suuntasi Kotkaan liiton kevätleirille. Me puolestamme suuntasimme Raumalle. Judoseura Rauman Fudoshin järjesti nimittäin siellä kokoperheen Japani-päivän, jonne Porin kendoseura oli kutsuttu pitämään kendonäytös. Päivän ohjelmassa oli kendonäytöksen lisäksi muun muassa judonäytöksiä, kiinnostava luento japanilaisista juhlapäivistä ja muuta ohjelmaa.

Näytöksemme oli melko tavanomainen, kataa, peruslyöntejä, uchikomia, kirikaeshia, kakarikeikoa ja pari tachiai:ta. Paikalla oli jonkin verran katsojia, ei mitenkään hirveän paljon. Niin ennen näytöstä, kuin sen jälkeenkin pääsi yleisö kyselemään kendosta ja tutustumaan varusteisiin. Kysymyksiä tulikin laidasta laitaan, lähtien jääkiekkovarusteiden sopivuudesta kendoon, edeten ”kumpi voittais jos…” -tyylisten kysymysten kautta syvällisempiin kysymyksiin kendon historiasta ja siitä, miksi kendon harrastajat harrastavat lajia. Kiitokset Rauman Fudoshinille kutsusta. Kiitokset myös yleisölle ja Matsukaze-blogille, josta löytyy kirjoitus päivästä.

Näin siis kului melko toiminnantäyteinen viikko perjantaista seuraavan viikon lauantaihin. Kaiken tämän lisäksi minulta oli juuri sopivasti poistettu pari viisaudenhammasta, joten syöminenkin oli oikein helppoa. Viikko meni todella nopeasti ja sunnuntaina olikin vuorossa taas normaalit harjoitukset, joissa päästiin heti käyttämään Shimohashi-sensein oppeja.

The sensei experience 2014

Jälleen on kerran ohi se hieman raskas, mutta palkitseva aika kun pidetään kunnon intensiiviviikko opettajan kanssa. Parit treenit päivässä opettajan katsoessa vieressä ja korjatessa tekemistä tarpeen mukaan tuo jälleen sen fiiliksen…mihin sitä olisikaan kyennyt jos olisi koko kendotreenaamisen ajan saanut tälläistä opetusta? Viimeisenä päivänä, viimeisen opettajan kanssa tehdyn keikon jälkeen, oma kendo oli kuitenkin jälleen vahvempaa ja terävämpää kuin aikoihin. Miten saada se taso pysymään nytkin kun opettaja on lähtenyt? Tulee olemaan todella haastavaa.

Keiko Poridojolla

Keiko Poridojolla

Mitä viikko sitten antoi? Uusia ja selkeitä tapoja esittää asioita ensinnäkin. Oli hienoa katsella miten yksinkertaisilla asioilla voidaan esittää kote-lyönti, tai vaikkapa bokkenin terän painopiste. Tänä vuonna opetuksia tuli enemmän kuin vuosiin myös muutenkin kuin vain kendon tekniseltä puolelta. Toki tekninen puolikin oli hyvin esillä. Vaikka onkin reilut parikymmentä vuotta harjoitellut ja silti tulee parissa päivässä toistakymmentä uutta tekniikkaa vastaan, niin johan on jännästi asiat 😮

Mutta tämän viikkomme mieleenjääviä asioita:

  • Jos et pysty ottamaan lyöntejä keikossa vastaan, vaan väen väkisin torjut kaikki vastustajan lyönnit edes yrittämättä oji-wazaa, niin sinulta pitäisi ottaa bogu pois. Ethän sitä edes tarvitse, jos et pysty hyväksymään että välillä sinuunkin osutaan.
  • Ylävartalon pitäisi nojata eteenpäin lyönnin osuessa. Vartalo suoristuu kyllä kun vasen jalka tulee oikealle paikalleen osuman jälkeen. Ponnista lisäksi mahdollisimman kaukaa, aika tekee kyllä tehtävänsä ja iän karttumisen myötä lyöntietäisyys lähenee.
  • Tee aina 100% tasolla. Jos tällä viikolla teet vain 80%, siitä tulee nopeasti sinun uusi 100% ja sitten jatkossa teet jälleen siitä vain 80% ja sitten tasosi onkin alkuperäisestä vain 64%. Näin nopeasti tason tippuminen tapahtuu.
  • Jos vastustaja nostelee vasenta kättään pään päälle torjuakseen kaikki sinun lyöntisi…no eipä kerrotakaan kaikkea, mutta opettajan viesti mitä tälläiselle tapaukselle saa tehdä oli harvinaisen selkeä. Joskus pikkaisen tough love opetusta toimii.
  • Älä anna harrastajien oppia huonoja tapoja. Jos vuoden verran teet jotain väärin, menee kaksi vuotta korjata se. Etenkin lyötäessä fumikomilla pitää jalan ja miekan tulla samaan aikaan. Jos näin ei käy, on parempi ottaa vaikkapa men ja kotet pois ja keskittyä vain tähän seikkaan kunnes onnistuu.

Siinä jo kokoelma asioita joita viikon aikana tuli. Kaikkia ei tietenkään ole mukana koska viikon aikana tuli juttua opettajalta niin paljon ja osa on suunnattu vain omalle kehitykselle. Intensiiviviikko tosiaan sai taas halun tehdä kendoa enemmän ja paremmin. Ei kai sitä opettajan vierailulta voi enempää pyytääkään.

 

Shimohashi-sensein haastattelu

Shimohashi-sensei vietti Porissa viikon päivät ja viime vuoden tapaan päätimme haastatella tämän vuoden haken-senseitä hänen Porin vierailunsa aikana. Höyryävän teekupin äärellä saimme enemmän tietoa hänen ajatusmaailmastaan kendon kannalta, kuin mitä olisimme pelkkien harjoitusten aikana pystyneet saamaan.

Shimohashi-sensein alkutaival kendon parissa

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei tutustui kendoon jo nuorena, kun hänet vietiin dojolle isoveljiensä mukana, eihän pientä lasta voinut jättää yksin kotiin vanhempien ollessa töissä. Hän oli tällöin noin viisi vuotias. Nuori Shimohashi seurasi harjoituksia ensin sivusta, mutta myöhemmin pääsi myös itse mukaan harjoituksiin. Virallisesti hän aloitti harjoittelun kuitenkin seitsemän vuotiaana koulun alettua.

Ensimmäinen vuosi harjoiteltiin ainoastaan ashisabakia ja subureita. Ennen kuin Shmohashi sai lapsena osallistua harjoituksiin, hän teki subureita renkaasta tehdyn lyöntinuken kanssa. Yhä edelleen sensei uskoo, että lasten kanssa harjoitellessa jalkatyö, suburit ja oikean ajoituksen löytäminen on tärkeintä, eikä junnuille saisi bogua antaa ennen kuin nämä perusasiat on kunnossa. Kuitenkin myös Japanissa on sama ongelma kuin Suomessa: lapset karkaavat jalkapallon pariin jos kokevat tällaisen perusharjoittelun tylsäksi eivätkä saa uusia virikkeitä. Shimohashille bogu ostettiin toisella luokalla.

Oma kendomme kehittyy esikuviemme kautta, opimme jokaiselta opettajalta jotain ja myös Shimohashilla on ollut useita esikuvia uransa aikana. Kuitenkin yhden mainitakseen hän kokee suurimmaksi esikuvakseen Yasunori Taniguchin, 9. dan hanshi. Shimohashi-sensei ei kuitenkaan koe että hän itse koskaan tulisi samanlaiseksi kendokaksi, mutta pitää Taniguchi-senseitä esikuvanaan. Myös houkutus poliisin ammattiin lähti Shimohashin ensimmäisen opettajan esimerkistä, joka oli poliisi. Yläkouluikäisenä Shimohashi oli vakuuttunut että poliisin ammatti oli hänen juttunsa.

_MG_6561

Shimohashi-sensei tekemässä ji-geikoa K. Ruuhilahden kanssa Porissa

Pelkäämällä ei voi voittaa

Lukioaikoina Shimohashi sanoo pelänneensä poliisi-kendokoita. Kuitenkin itse tullessaan poliisiksi, Shimohashi huomasi, että omaa ajatusmaailmaa pitää muuttaa jotta jossain vaiheessa voi voittaa.

Pelkäämällä ei voi voittaa, mutta ajatusmaailmaa muuttamalla, voiton voi saavuttaa”, selostaa Shimohashi.

Shimohashi-sensein tavoitteina urallaan on aluksi ollut tulla valituksi kilpailijaksi kisoihin. Tämän hetkinen tavoite, eli tulla kendon opettajaksi on saavutettu kun hän on nyt opettajana poliisikoulussa. Seuraava tavoite on saavuttaa 8. dan, mitä hän oli kokeilemassa jo ennen Suomeen tuloa.

Shimohashi on ollut mukana poliisin erikoisjoukoissa, missä harjoittelua oli paljon. Ryhmään kuului 16-henkeä, joista seitsemän pääsi kisaamaan. Kilpailu paikoista oli kovaa, ja jos ei antanut parastaan, tippui pois.  Aamut olivat aikaisia ja jos halusi pärjätä osallistuttiin myös illan keikoon, jotta pysyi mukana. Kun kaikkien treenimäärät pysyvät samana, on henkisellä puolella suuri merkitys.

Jos harjoittelette saman verran kuin edistyneemmät, ette koskaan saavuta heitä. Jos haluatte edistyä, pitää treenata vielä kovempaa” Shimohashi kertoi hänen opettajien sanoneen.

Kendo, fyysinen vai henkinen taistelu?

Shimohashi-senseiltä on katkennut molemmat akillesjänteet kendon yhteydessä. Sensei kokee että tapaturmat ovat yhteydessä henkiseen mielenlaatuun, ja jos harjoituksessa ei ole täysin mukana, on loukkaantumisen riski suuri. Shimohashi-sensei kertoikin, että hänen toinen akillesjänteensä katkesi juuri harjoituksissa, mitä ei ollut tarkoitus olla, ja joihin hän ei olisi kyseisen opettajan kanssa halunnut osallistua. Sinä päivänä oli tarkoitus olla vain aamuharjoitukset, jotka loppuivat kymmeneltä, mutta harjoitusten jälkeen kerrottiin harjoitusten jatkuvan puoliltapäivin. Iltapäivän harjoituksissa akilles katkesi.

Jos ei halua, ei kannata”, sanoo Shimohashi.

Kendo sisältää paljon urheilun elementtejä, mutta Shimohashi-sensein mielestä kendo on budoa ja toivoo asian myös pysyvän näin. Urheilussa tärkeintä on voittaminen, millään muulla ei ole väliä, mutta budossa sellainen olisi epäkunnioittavaa, selostaa Shimohashi-sensei. Vastustajaa pitää kunnioittaa, koska ilman vastustajaa, kenen kanssa sinä tekisit kendoa?

Yksin ei voi tehdä mitään”, toteaa Shimohashi-sensei.

Shimohashi-sensei kokee että kendo on auttanut lukemaan toisten ihmisten sisintä paremmin kuin mihin muut kykenevät ja on siitä kiitollinen kendolle. Tätä pystyy hyödyntämään myös arkipäivässä. Hän on myös oppinut ajattelemaan, että jos harjoitukset tuntuvat rankoilta ja haluaisi väin hävitä, jotta pääsisi lepäämään, kannattaa tiedostaa, että myös vastustaja on väsynyt ja hänellä on vieläkin kurjempi olo. Tästä saa lisää voimaa itselle ja lisää energiaa.

Neuvoja suomalaiselle kendokalle

Shimohashi-sensei on huomannut, että suomalaiset kendokat osaavat hyvin muun muassa suburit ja peruslyönnyt ja heistä näkee, että monet taitavat opettajat ovat jo antaneet heille neuvojaan. Kaikki on kuitenkin kiinni itse kendokasta, onko ottanut nämä opettajien neuvot vastaan ja harjoitellut niiden mukaisesti. Tähän kukaan opettaja ei pysty vaikuttamaan.

Shimohashi-sensei on halunnut Suomen reissunsa aikana painottaa valmennuksessa niitä asoita, mitkä eivät näy ulkoisesti, mutta on kuitenkin kokenut asian ilmaisemisen vaikeaksi  kielimuurin tähden. Hänen mukaansa ottelu alkaa ennen kuin miekat menevät ristiin. Kaikki alkaa oikeastaan jo salin ulkopuolelta, missä tapaa harjoittelukaverit ja voi tutkailla millaisia ihmisiä he ovat, myös henkisesti.

Se on henkisen puolen kasvua ja harjoittelua, ei vain että lyödään shinaille men, kote ja do:ta”, selittää Shimohashi-sensei.

Suomalaiset tekevät Shimohashi-sensein mukaan suburit ja peruslyönnyt särmästi ja hyvällä tekniikalla, mutta erilaisia tekniikoita osataan vähän ja oma repertuaari niitä on hyvin kapea. Shimohashi sensei onkin vierailujensa aikana pyrkinyt esittelemään mahdollisimman paljon teknikoita, jotta ne tulisi tutuiksi. Oppimalla lisää tekniikoita pääsee oman kendon tekemisessä jälleen uudelle tasolle, mutta tähän vaikuttaa Shimohashin mukaan myös oma henkinen tilanne.

Kendossa ensimmäisenä tulee silmä, toisena jalka, kolmanneksi sielu, neljänneksi voima” selittää Shimohashi esitellen Japanin kendoliiton teosta Japanese English dictionary of kendo. ”Se mitä me keikossa teemme, on vasta neljäntenä, ennen sitä pitäisi harjoitella kolmea ensimmäistä kohtaa” jatkaa Shimohasti-sensei.

Tällaiset opetukset ovat japanilaisille kendokoille tuttuja, koska he kuulevat niitä pienestä pitäen dojolla. Suomalaisille, ja muille ulkomaalaisille, nämä ajatukset ovat kuitenkin vieraampia.

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Tulkkauksesta kiitos Takako ja Kimmo Servolle!

The sensei effect

Kyllä sen huomaa salissa heti. Jännittynyttä energiaa. Hermostuneisuutta. Ensimmäisissä näissä treeneissä iskee väsymys taas paljon tavallista nopeammin ja lyönnit menevät ohi. On selvästikin tullut taas se aika kun sensei on saapunut vierailulle Poriin 🙂

Viikon opettajavierailu on aina melko rankka. Viikkoon koetetaan sisällyttää mahdollisimman paljon treeniä opettajan kanssa, sekä vielä illanviettoja ja muuta ohjelmaa. Useampana päivänä on kahdet treenit ja sen alkaa tuntemaaan jo kropassa kun normaalisti meillä nyt salin rakentamisen vuoksi on kahdet treenit viikossa.

Kubo-sensei Porissa

Kubo-sensei Porissa

Mutta on siinä treenaamisessa silloin kun opettaja on salissa jotain taianomaista. Kun alkujännitys menee ohi, alkavat lyönnit löytämään aivan uutta särmää ja ponnistus lähtee  terävämmin ja lyönnit osuvat napakasti. Aivan erilainen energisyys valtaa kropan ja sitä alkaa taas kerran miettimään, miksen aina harjoittele tällä tasolla? Opettajan kanssa harjoittelu kun nostaa omaa tasoa aina vähintään sen yhden pykälän, joskus jopa kaksi. Iltaisin nukkumaan mennessä alkaa miettimään olisiko sitä kehittynyt mille tasolle, jos olisi aina saanut tälläistä opetusta ja valmennusta.

Ehkä kuitenkin yksi tämän viikon merkityksistä on juuri siinä, että se on niin harvinaista herkkua. Me emme ehdi tottua ja turtua opettajiin joiden kanssa harjoittelisimme päivittäin ja joista emme enää jaksaisi niin innostua. Kun opettaja tulee pidemmälle vierailulle seuraan kerran vuodessa, on se aina innostuksen ja kaiken mahdollisen tiedon ja taidon omaksumisen paikka. Uskon sen innostuksen välittyvän myös senseille, joka sen tuntiessaan jaksaa opastaa ja jakaa tietoaan ihmisille, jotka aidosti ovat kiinnostuneita.

Toivon vain, että kun tämä innostus on taas muutaman viikon päästä laantunut ja huomaatte oman harjottelunne intensiivisyyden kadonneen, muistaisitte miltä tuntui harjoitella kun opettaja oli vieressä katsomassa…ja löydätte ehkä sen fiiliksen uudestaan.  Sillä jos opettaja todella jäi mieleen, niin paras kiitos hänen opetuksestaan on muistaa se tunne ja energia jonka hän sinulle välitti ja harjotella jatkossakin aivan kuin hän olisi paikalla ja sitten kuten opettaja sanoi…kehittyminen on väistämätöntä.

Opettajavierailun aika

On taas se aika vuodesta kun Suomessa vieraileva opettaja on tulossa vierailemaan myös meidän seuraamme. Vaikka japanilaisia opettajia oli käynyt jo aikaisemminkin, oli ensimmäinen viikon mittainen sensein vierailu vuonna 1994, kun Muto-sensei oli vieraamme ja täytyy sanoa, että se kerta on yhä muistissa. Etenkin jäi mieleen subureiden teko. Katselin kun opettaja teki salin edessä kanssamme subureita ja hän oli niiden loppupuolella hiestä märkä. Itse en voinut kuin ihailla hänen lyöntiensä intensiteettiä, joka oli jotain aivan muuta kuin omat lyöntini. Se oli yksi niistä pienistä, inspiroivista asioita jotka vaan jäävät mieleen ja saavat parantamaa omaa harjoittelua.

Muto-sensei Porissa 1994

Muto-sensei Porissa 1994

Sittemmin Porissa on käynyt monta ja monenlaista opettajaa, osa erittäin hyviä, osa hyviä ja on tainnut joukkoon mahtua ehkä yksi ei niin inspiroivakin. Aikojen saatossa olemme kehittyneet mekin ja enää opettajat eivät tunnu niiiin pelottavilta ja omissa korkeuksissaan olevilta kendon ”jumalilta” 🙂 Samoin muutenkin kuin salilla osaamme jo toimia aikuismaisemmin kuin ennen, ei enää vieraalla ruuaksi hernekeittoa ja ruisleipää (joka saattaa saada mahan sekaisin), tai iltaviihteeksi herrasmiesten erityiskiinnostusvideoita 😉

Mutta opettaja on kuitenkin vieraamme täällä ja kendon ammattilainen. Joten muistetaan muunmuassa tälläisiä tärkeitä seikkoja hänen täällä ollessaan.

-kypärät päähän nopsaan ja heti opettajalle joku odottamaan tekemään pääsyä

-opettajalla pitää AINA olla joku odottamassa tekemään pääsyä, hänen ei pidä jäädä yksin odottamaan, että joku tulisi tekemään hänen kanssaan

-silmät auki! Älä odota vain selityksiä siitä mitä ja miten pitää tehdä, vaan katso  koko ajan opettajan liikkeitä ja ruumiinkieltä. Kuva vastaa tuhatta sanaa.

Mutta loppujen lopuksikin muistakaa, opettajakin on ihminen. Rentoutukaa ja jutelkaa hänen kanssaan, yhteinen kieli kyllä löytyy vaikkei japania niin osaisikaan puhua. Ja kun paikalla on tulkkeja, kyselkää kaikkea mahdollista kendosta ja japanista. Nyt on teidänkin aikanne ottaa vierailusta kaikki irti ja ilmoittautua sairaslomalle ja jättää väliiin muutamat luennot…niin me vanhemmat harjoittelijatkin teimme aikanamme ja katsokaa kuinka (blank) meistä on tullut 😉

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site