Blogiarkistot

Tauon jälkeen

Blogi on pitänyt hiljaiseloa kun osa kirjoittajista on siirtynyt niin kiireiseen työelämään, ettei kirjoittelulle ole jäänyt aikaa ja muutenkin motivaatio blogitekstien kirjoittamiseen on ollut vähän hakusessa. Netistä löytyy jo niin hyviä kendo-aiheisia blogeja, että on kyseenalaista onko yhdelle vaatimattomalle enää edes tilausta. Kirjoittamisen aiheista ei ole ollut pulaa, mutta Satakuntalainen peruspositiivisuus on saanut aikaan sen, että ne ovat jääneet tuonne luonnokset-kansioon tai omaan päähän.

Nyt kesän tullessa on huomannut jo kuinka Kamppailuyhdistyksen tilat hiljenevät. Muissa lajeissa junnut ovat jo tainneet jäädä kesälomalle ja muutenkin naapurisalit vaikuttavat jo tosi hiljaisilta verrattuna syksyn hulinaan kun uudet peruskurssit alkavat. Monta kertaa saamme olla ainoat koko yläkerrassa jotka harjoitkesä salillauksia vetävät.

Tästä tulee mieleen kun monta kertaa näkee omia harrastajiamme ja kuulee kuinka tekisi mieli tulla harjoittelemaan, mutta kunto ei taida kestää harjoittelua. Ja minä uskon tämän. Jos on ollut harrastamatta mitään kunnon hiostavaa liikuntaa pidemmän aikaa, ei varmaan jaksaisikaan parin tunnin keikoa. Mutta, mitä jos tämän ei tarvitsisi olla ainoa vaihtoehto? Mitä jos meillä olisi matalan kynnyksen treenit, joihin olisi helppo tulla ja joissa kunto aivan varmasti riittäisi? Tehtäisiin kataa ja subureita tai vaikkapa tekniikkaharjoittelua bokkeneilla. Jos olisi helppo tapa päästä jälleen harjoittelun makuun, tarttuisitteko siihen, vai onko tämä kunnon riittämättömyys vain syy jollekin muulle?

Olisi kiva kuulla teiltä seuran harrastajilta, millaisiin harjoituksiin tulisitte ja milloin ne treenit olisi hyvä pitää. Kuitenkin uskon että kiinnostus kendon treenaamiseen ei ole kadonnut, se on vain jäänyt hieman taka-alalle kun välillä muut asiat ovat vieneet ajan. On selvä, että jos pitkän poissaolon jälkeen palaa harjoituksiin ja koettaa heti alkuun painaa sata lasissa, palaa loppuun melko nopeaan ja harjoittelusta ei jäänyt miellyttävä kuva. Sen tähden ajattelenkin kesäksi tuollaisia matalan kynnyksen harjoituksia, joihin kaikkien olisi helppo tulla. Tarvitsemme vain teiltä sen tiedon milloin olisi hyvä ajankohta sellaiset pitää. Seura on harrastajiaan varten ja me teemme kaikkemme, että kaikki voivat nauttia harjoittelusta kuntotasosta riippumatta. Ja ehkä, kun on kesän harjoitellut ja taitotaso ja kenties kuntotasokin hieman noussut, voi sitten ensi syksyllä lähteä harjoittelemaan enemmänkin sillä itseluottamuksella että pärjää harjoituksissa. Tai sitten ei, kyllä se yksi kerta viikossa aina sen nolla kertaa viikossa tilanteen voittaa 🙂

 

Mainokset

Uudella innolla syksyyn?

Taas on se aika kun peruskurssit alkavat ja uusia harrastajia tulee lajin pariin. Kuitenkin jälleen tänäkin syksynä olisi kiva nähdä niitä vanhoja harrastajiakin kesän jälkeen, kun useamman kuukauden harjoituksissa kävi jälleen kerran vain se ”vanha kaarti” joka ei osaa pysyä poissa salilta. IMG_3272

Jos ja kun kuitenkin tulette jälleen harjoituksiin niin tarvitsette siinä jonkin verran tervettä järkeä sekä itsekriittisyyttä, kendokondis kun ei ehkä ole kaikkein korkeimmillaan heti alkuun ja jos koetatte hypätä heti mukaan kaikkiin treeneihin ja täydellä teholla voipi väsy yllättää aika äkkiä. Silloin käy kuin usein uusissa asioissa, alkuinnostus lopahtaa liian pian kun treenaaminen olikin kovin rankkaa eikä pelkästää kivaa kuin ennen taukoa.

Joten koettakaa jotain tälläistä. Tulkaa alkuun mukaan peruskurssin harjoituksiin. Kahdet treenit viikossa, ei niin intensiivisellä tasolla ja harjoitusten vetäjä osaa varmasti arvostaa enemmän osaavia  mukana harjoituksissa hyvinä motodacheina aloittelijoille. Kun hommaan pääsee taas sisälle niin korvataan toiset peruskurssitreenit normaaleilla bogutreeneillä, joissa muistetaan pitää maltti mukana ja rakentaa sitä kendokuntoa pikkuhiljaa. Kun nämäkin alkavat sujua voitte siirtyä pariin normitreeniin sujuvasti ilman että kynnys on niin suuri. Olette pikkuhiljaa antaneet perustan rakentua jälleen ja on helpompaa harjoitella ja viikko viikolta kasvattaa omaa tekemisen intensiteettiä. Tällä tavoin huomaatte syksyn aikana kun kunto paranee, kilot karisee ja jopa Suomen pimenevä syksy näyttää valoisammalta…no viimeinen ehkä vaikeampaa saavuttaa.

Tulkaa mukaan jälleen treenaamaan, mutta antakaa itsellenne aikaa. Jos koetatte hypätä heti tekemään samalla vauhdilla ja intensiteetillä kuin ne jotka ovat harjoitelleet koko kesän teette ainoastaan itsellenne hallaa. Kukaan ei vaadi teitä tekemään yli oman kuntotason, eikä kukaan katso pahalla jos välillä täytyy vetää henkeä hieman pidempään. Te tiedätte kuinka hienon harrastuksen olette kerran jo aloittaneet…tehkääpä hyvin ja aloittakaa se uudelleen uudella innolla.

Hukattuja mahdollisuuksia?

Kaikki ihailevat nuorta Jari Litmasta joka jaksoi potkia palloa illasta aamuun, tai Teemu Selännettä joka oli jäällä jo ennen muita ja jatkoi harjoittelua kun muut jo menivät kotiin. Samoin on hienoa nähdä kendo-dokkarissa maailmanmestarin harjoittelevan tyhjässä salissa tai 8.danin kokeeseen valmistautuvan poliisi-kendokan tekevän samoin. Nämä ovat kaikki hyviä esikuvia. Tahtoisin vain huomauttaa…meidänkin salilla on peili ja meidänkin salilla on lyöntinukke. Kovin harvoin vain näen kenenkään niitä hyödyntävän. On toki mahdollista että päivisin siellä on väkeä treenaamassa niillä jonoksi asti, mutta jotenkin vähän epäilen tätä.

Itselläni sitkeä pohjevamma on pitänyt minut poissa normiharjoittelusta jo hetken. Sen tähden olen taas palannut vanhoihin tapoihini ja harjoitellut omalla ajallani. Olen käynyt päivisin tekemässä 50-100 lyöntiä nukelle ja täytyy sanoa että se on harjoitteluna erinomaisen kehittävää. Missä normaalissa harjoituksessa sinulla on aikaa lyödä 100 men-lyöntiä niin että voit rauhassa keskittyä omaan tekemiseesi? Jos normaaleissa harjoituksissa tehdään men-lyönti viisi kertaa ja näitä settejä vaikka kolme kertaa, niin nyt sinulla olisi oikeasti mahdollisuus kaikessa rauhassa lyödä niitä vaikkapa se sata kertaa. Aikaa myöten tämän tuoman tuloksen kyllä huomaa.

Joten kehottaisin kaikkia käyttämään tilaisuutta tälläiseen harjoitteluun. Lyökää men-lyöntejä nukelle, tehkää kataa ja subureita peilin edessä. Se auttaa huomattavasti myöhemmin visualisoimaan omaa tekemistä ja oikeita liikeratoja. Ottakaa vaikka jokin osa-alue mitä työstätte: tenouchi, ashisabaki, ki-ken-tai, oikea asento, lyönnin nopeus tai lyöntimatkan kasvattaminen laskemalla lankut joiden yli teette.

Meidän salimme on oikeasti meidän salimme 24/7. Siellä voisi käydä aamulla ennen töihin menoa lyömässä men-lyönnit. Ei mene kuin vartti lyödä 50 hyvää meniä. Tai töistä tullessa. Vanhaa slogania mukaillen ja tv-shoppia lainaten ”saatat huomata vaikutuksen jo seuraavassa graduoinnissasi!”

Leirin jälkeisiä mietteitä

Hienon Iwakiri-sensein leirin jälkeen olen jo muutaman päivän miettinyt mitä siitä kirjoittaisi. Harjoitteet olivat sinänsä tuttuja jo vuodelta 2004 jolloin Iwakiri oli maamme maajoukkuevalmentaja ja luotsasi miesten joukkueen EM-hopeaan ja naiset EM-pronssiin. Myös sama tinkimätön asenne tekemistä kohtaan ei ollut ainakaan vähentynyt, ehkä paremminkin vahvistunut.

EKC-2004

Ennen EM-finaalia 2004

Joten mitä sitä kirjoittaisi? Kihon hyvä, muu paha? Vähän kliseistä vaikka paikkansa pitävää…ja tälläisen yleistyksen tasolleko leirin anti sitten jäisi? Nyt sitten vaan tehdään kihonia silmät kiinni kunnes seuraava opettaja tulee ja opettaa jotain muuta, siihen asti ei ajatella asiaa sen enempää eikä  muuteta mitään.

Mutta kun, sitä kihonia näki tehtävän ryhmässä missä perusteet pitäisi olla jo hallussa niin monin eri tavoin. Osan tekemistä voisi jopa kuvata välinpitämättömäksi opettajan juuri näyttämää mallia kohtaan. En voi muuten ymmärtää miksi tehdä kolme kertaa renzoku-men pitkältä etäisyydeltä ilman mitään keskittymistä, kun juuri oli näytetty että se pitäisi tehdä issoku-itto etäisyydeltä liikuttamatta vasenta jalkaa ja keskittyen semeen! Sama piittaamattomuus oikeaa muotoa kohtaan toistui uudelleen ja uudelleen. Siinä voi sitten tehdä sitä kihonia maailmanloppuun asti kehittymättä ikinä. Vaikka ennenkin olen lainannut, niin lainaampa uudelleen Vince Lombardia:”Practice does not make perfect. Only perfect practice makes perfect.”

Iwakiri sensein tekemisestä toivottavasti jäi niin vahva kuva aivoihin että nyt kun se malli on sinne poltettu, on helpompi lähteä toteuttamaan sitä kihonia niinkuin se opetettiin. Sitten pitää vaan olla myös nöyrä ja arvioida koko ajan omaa tekemistä. Teenkö minä oikeasti kuten pitää vai kuvittelenko vain? On niin helppo kuvitella tekevänsä oikein, mutta kuitenkin vasen jalka varastaa, silmät liikkuvat ylös-alas, kensen ei liiku nopeasti ja muutama muu puute löytyy.

Pari tuntia ja treenit alkavat…tänään on hyvä päivä aloittaa totinen kihonin harjoittelu, ei vain ainoastaan kihonin tekeminen. Upea malli on annettu, nyt sitä toteuttamaan.

 

 

Välillä treeni ottaa…selkään

Yhä tulee mieleen kun pari viikkoa sitten perjantaina oli erittäin hyvät treenit. Väkeä ei ollut paljoa, mutta taso korvasi määrän ja puolentoista tunnin ajan sai keskityttyä omaan tekemiseen hyvällä sykkeellä, jokaiseen lyöntiin parhaansa ladaten. Kaikenkaikkiaan oikein tyydyttävät treenit tosiaankin.

Treenin jälkeen ongelmat kasaantuivatkin. Ensin sauna ei ollut päällä että olisi saanut jo hieman siellä rentoutettua lihaksia. Sen jälkeen normaali ajomatka kotiin kolminkertaistui, kun tie lähellä kotia olikin poikki ja jouduimme käyttämään kiertotietä joka teki kotimatkasta yli tunnin mittaisen. Tulos…autosta ylös nousi vääräselkäinen ysikymppinen kendoka. No tulos ei ollut kuitenkaan mitään mitä hieronta, selkäjumppa ja voltaren ei korjaisi parissa päivässä.

Kaikenlainen kroppaa hoitava ja voimistava oheisharjoittelu on tullut itselle vuosi vuodelta tärkeämmäksi ja sen vuoksi onkin tullut kokeiltua joka kesä jotain uutta harjoitusmuotoa ja montaa lajia tekisi vielä mieli kokeillakin. Välillä oheisharjoittelu on tuntunut kovinkin miellekkäältä ja siihen uppoutuminen on tuonut jälleen niitä uuden oppimisen tunteita, joita kendossa saa  nykyään kokea harvemmin. Se, että samalla paino on pudonnut ja lihaksia tullut hieman lisää ei suinkaan haittaa yhtään 🙂

Onhan harjoittelu tuonut mukanaan muutenkin kaikenlaista. Akillesjänne katkesi treeneissä, olkapäätä särkee välillä kymmentuhatta suburia päivässä treenin muistona, pohjelihakset ovat venähtäneet ja välillä oikea ranne oli todella surkeassa kunnossa. Oikeastaan koskaan en lähtenyt arvokisoihin Suomen ulkopuolelle terveenä. Vasta aktiivisen kisaamisen lopetettuani olen alkanut pysymään pidempiä aikoja terveenä ja pystynyt harjoittelemaan ilman vaivoja. Mitään vammoja en kuitenkaan harmitellut, kaikki tuntuivat kuuluvan asiaan. Silloin roiskuu kun rapataan tavataan sanoa.

Täytyy vain sanoa että oma salimme on kuin taivaan lahja harjoittelulle. Jousitettu lattia on tuonut aivan uuden mukavuuden tason tekemiseen. Viime viikonloppunakin vietimme vain yhden leiripäivän salissa jossa oli koulusaliksi aivan mainio lattia, mutta kuitenkin seuraavana päivänä useamalla meistä oli jalat kipeänä paikoista joihin ei omalla salilla tule mitään vaivoja, vaikka täällä senseiden kanssa olemmekin treenanneet. Vielä kun oppisi että kukaan ei tule meitä treenin jälkeen ajamaan pois salista lentopalloa varten ja jäisi tekemään pienen lihashuollon ennen saunaa.

 

 

Väärin voitettu?

Kuuntelin tuossa taannoin suomalaista eturivin  juokkuelajin valmentajaa radiosta ja pari mielenkiintoista asiaa jäi mieleen pyörimään. Yleinen ajatus on että SM-tason joukkelajit ovat tulosurheilua ja jollei tulosta tule, vaihdetaan valmentajaa toiseen joka saa joukkueesta irti toivotunlaisia tuloksia. Samalla joukkueen jäsenet alistetaan pelaamaan yhteisen tavoitteen mukaan. Jos tämä tarkoittaa sitä, että kytätään vain voittoa erikoistilanteen tai vastahyökkäyksen kautta ja muuten vain puolustetaan, eikä edes koeteta rakentaa peliä, niin sitten vain tehdään jos se auttaa saamaan kaivatun tasapelin taikka mahdollisen 1-0 voiton.

20121025215116a0b

Huonosti päättynyt shiai?

Tämän kyseisen valmentajan, joka ei ole tekemisissä jalkapallon kanssa, tälläinen ottelu olisi väärin voitettu. Mutta voiko ottelu olla väärin voitettu? Jos se on voitettu niin se on voitettu! Tulosurheilussa voitto on tärkeintä ja sen saavuttamiseen käytetyt keinot toisarvoisia. Vai ovatko? Radiossa haastatellun valmentajan mielestä valmentajan tehtävä on toimia pelaajan kehittäjänä niin, että tämä saavuttaa täyden potentiaalinsa ja kehittyy pelaajana. Hänen mielestään voitto ei ole päämäärä, vaan tulos. Ja tämä on mielestäni erittäin hieno ajatus!

Eityisesti kendossa, jossa on paljon hienoja ja yleviä opetuksia, voidaan kannustaa harrastajia kehittymään niin, että vastustajan lyöminen ilman että itse tulee lyödyksi olisi ainoa päämäärä. Joskus huonokin lopputulos voi pidemmän päälle olla hyvä, kuten sanonta ”uttemo yoshi, utaretemo yoshi – on hyvä lyödä ja hyvä tulla lyödyksi” opettaa. Sanonnan mukaan ei voi kehittyä jos pelkää että itseä lyödään, eikä opi lyömäänkaan jossei tule lyödyksi.

Ihmisluontoon tottakai kuuluu, että ei halua hävitä. Kukapa nyt sellaisesta pitäisi? Aina sitä mieluummin voittaa ottelun tai turnauksen, kuin että häviäisi jo vaikkapa poolivaiheessa. Mutta hävitäkin voi hyvällä ottelulla ja voittaa voi huonosti matsaamalla. Kumpi mahtaa pidemmän päälle johtaa kehitykseen kendon harrastajana? Ja jos nyt ajattelet että tämä ei koske sinua, koska olet nuori ja nopea ja voitat kaikki nopeudellasi….ei mitään hätää. Palataan asiaan kahdenkymmenen vuoden päästä, jos yhä harrastat kendoa, ja huomaamme molemmat että ajatuksesi ovat kyllä muuttuneet 🙂 Silloin olet jo ehkä oppinut sen mistä nämä sanonnat ja suuret opettajat ovat puhuneet ja haluat välttää sen että voittaisit ottelun väärin, ja sen sijaan haluat että se on tulos kehityksestäsi tässä hienossa harrastuksessa.

Jo joutui armas aika

…ja kendokan suvi suloinen. Sillä kesä on todellakin mielestäni parasta treeniaikaa kendon harrastamiseen. Mikään ei vedä vertoja sille, että harjoituksiin tullessa on lämmintä ja salilta lähtiessä ei tarvitsekaan putsata auton ikkunoita puhtaiksi jäästä, jolloin samalla lihakset jähmettyvät jälleen kalikoiksi. Kesätreeneissä saa nopeasti lihakset lämpimäksi ja hien virtaamaan. Viimeksikin treeneissä salissa oli +24,5 astetta lämmintä ja pari vankkaa sadekuuroa pyyhki alueen yli treenien aikana, nostaen kosteusprosenttia melkoisesti ja….se oli todella hienoa! Mikä sen mahtavampaa kuin jatkuvasti valuva hiki ja kroppa joka nauttii lämmöstä 🙂

Meillä Porissa on kesäharjoittelu kuulunut ohjelmaan seuran alusta alkaen. Onneksemme meillä on ollut aina ymmärtäväisiä tahoja, jotka ovat tarjonneet meille mahdollisuudenJigeiko käyttää liikuntasalia mielin määrin. Ensin Porin taidekoulu ja sitten muutamat muut koulut ovat olleet erittäin tärkeitä seuran kehitykselle. Koskaan emme ole kesälomaa pitäneet ja jotenkin moista ajatusta ei enää edes ymmärtäisi. Toki monetkin lähtevät johonkin kesälomamatkalle viikoksi tai kahdeksi, mutta koko kesä ilman kendoa? Mahdotonta! Miten voisi edes kehittyä jatkuvasti jos pitää vuodessa kolmenkin kuukauden harjoittelutauon? Sitten tullaan harjoittelemaan taas syksyllä ja vähän treenataan talvellakin ja valitellaan kylmyyttä. No mitäs et harjoitellut kesällä kun oli lämmintä ja ihanaa! Meillä täällä Suomessa kesäharjoittelun olosuhteet ovat kuitenkin varsin maltilliset verrattuna lajin emämaahan, missä kuumuus ja ennenkaikkea kosteus lyövät ensimmäisen ipponin suomalaisharrastajalle jo ennenkuin vastustajat siihen ehtivät.

Onhan kesällä kaikenlaista puuhaakin enemmän kuin talvella. On terassia ja grilli- ja saunajuhlia ja kaikenlaista puuhaa mökillä ja se tuleva kesälomamatkakin. Toki kesästä pitää voida nauttia myös salin ulkopuolella, ei Suomen lyhyttä ja vähilumista kesää pelkästään salilla vietetä. Mutta löytäkää myös se aika nauttia kendon harrastamisesta silloin kuin se on kaikkein nautittavinta, kesällä. Huomaatte että siihen hyvään tunteeseen jää kummasti koukkuun ja kestää paremmin taas ne seuraavan talvenkin treenit, kun tietää että kyllä se seuraava kendokesä sieltä taas on tulossa.

The sensei experience 2014

Jälleen on kerran ohi se hieman raskas, mutta palkitseva aika kun pidetään kunnon intensiiviviikko opettajan kanssa. Parit treenit päivässä opettajan katsoessa vieressä ja korjatessa tekemistä tarpeen mukaan tuo jälleen sen fiiliksen…mihin sitä olisikaan kyennyt jos olisi koko kendotreenaamisen ajan saanut tälläistä opetusta? Viimeisenä päivänä, viimeisen opettajan kanssa tehdyn keikon jälkeen, oma kendo oli kuitenkin jälleen vahvempaa ja terävämpää kuin aikoihin. Miten saada se taso pysymään nytkin kun opettaja on lähtenyt? Tulee olemaan todella haastavaa.

Keiko Poridojolla

Keiko Poridojolla

Mitä viikko sitten antoi? Uusia ja selkeitä tapoja esittää asioita ensinnäkin. Oli hienoa katsella miten yksinkertaisilla asioilla voidaan esittää kote-lyönti, tai vaikkapa bokkenin terän painopiste. Tänä vuonna opetuksia tuli enemmän kuin vuosiin myös muutenkin kuin vain kendon tekniseltä puolelta. Toki tekninen puolikin oli hyvin esillä. Vaikka onkin reilut parikymmentä vuotta harjoitellut ja silti tulee parissa päivässä toistakymmentä uutta tekniikkaa vastaan, niin johan on jännästi asiat 😮

Mutta tämän viikkomme mieleenjääviä asioita:

  • Jos et pysty ottamaan lyöntejä keikossa vastaan, vaan väen väkisin torjut kaikki vastustajan lyönnit edes yrittämättä oji-wazaa, niin sinulta pitäisi ottaa bogu pois. Ethän sitä edes tarvitse, jos et pysty hyväksymään että välillä sinuunkin osutaan.
  • Ylävartalon pitäisi nojata eteenpäin lyönnin osuessa. Vartalo suoristuu kyllä kun vasen jalka tulee oikealle paikalleen osuman jälkeen. Ponnista lisäksi mahdollisimman kaukaa, aika tekee kyllä tehtävänsä ja iän karttumisen myötä lyöntietäisyys lähenee.
  • Tee aina 100% tasolla. Jos tällä viikolla teet vain 80%, siitä tulee nopeasti sinun uusi 100% ja sitten jatkossa teet jälleen siitä vain 80% ja sitten tasosi onkin alkuperäisestä vain 64%. Näin nopeasti tason tippuminen tapahtuu.
  • Jos vastustaja nostelee vasenta kättään pään päälle torjuakseen kaikki sinun lyöntisi…no eipä kerrotakaan kaikkea, mutta opettajan viesti mitä tälläiselle tapaukselle saa tehdä oli harvinaisen selkeä. Joskus pikkaisen tough love opetusta toimii.
  • Älä anna harrastajien oppia huonoja tapoja. Jos vuoden verran teet jotain väärin, menee kaksi vuotta korjata se. Etenkin lyötäessä fumikomilla pitää jalan ja miekan tulla samaan aikaan. Jos näin ei käy, on parempi ottaa vaikkapa men ja kotet pois ja keskittyä vain tähän seikkaan kunnes onnistuu.

Siinä jo kokoelma asioita joita viikon aikana tuli. Kaikkia ei tietenkään ole mukana koska viikon aikana tuli juttua opettajalta niin paljon ja osa on suunnattu vain omalle kehitykselle. Intensiiviviikko tosiaan sai taas halun tehdä kendoa enemmän ja paremmin. Ei kai sitä opettajan vierailulta voi enempää pyytääkään.

 

Hitori-geiko

Aina ei pääse salille treenaamaan ja välillä vaikka pääsisikin, ei voi harjoitella täysillä bogu päällä jonkin vamman tai sairauden takia. Mutta vaikka olisikin hieman epävireessä tai vaikkapa jokin paikka kipeänä, voit aina tulla salille tekemään omaa harjoittelua. On oikein hyvää harjoittelua (ja joskus parempaakin kuin bogu-harjoittelu) tehdä vaikkapa  subureita ja peruslyöntejä rauhassa yksinään peilin edessä. Silloin voi rauhassa keskittyä liikkeisiin ja katsoa tulevatko lyönnit

Subureita peilin edessä

Subureita peilin edessä

suoraan, isolla liikkeellä ja miltä oma jalkatyö näyttää. Jos käy normaaleissa harjoituksissa kerran tai kaksi viikossa, on hyvin vaikeaa omaksua uusia asioita ilman jonkinlaista omaa ekstra-treeniä.

Monet korkeat opettajat, samoin kuin kendon japanin- ja maailmanmestarit vannovat peilin edessä harjoittelun hyötyihin. Jo oman kamaen tarkastelu auttaa ja se, että näkee omin silmin millainen oma lyönti on, sen sijaan että kuvittelee sen näyttävän joltakin voi kehittää harjoittelijaa paremmin kuin harjoittelu toisten mukana.

Olisi erittäin hyvä jos seuran jäsenet vihdoin ymmärtäisivät mitä oma sali merkitsee. Se merkitsee sitä, että sali todellakin on meidän käytössämme 24/7. Puuvillassa vielä ollessamme katselin ihmeissäni, kun yhden jaoksemme harrastajat istuivat pukuhuoneessa kunnes kello oli tasan neljä ja harjoitukset alkoivat, vaikka sali oli jo tyhjä ja valmiina käyttöön 😮 Joten jatkossa, muistakaa että saliin saa mennä ennen treenejä ja sinne saa jäädä niitten jälkeen…oikeastaan pitäisikin. Ennen harkkoja voi tehdä subureita ja mitä tahansa omaa harjoittelua ja treenien jälkeen voisi jäädä venyttelemään.

Omaa treeniä voi toki tehdä kotonakin. Jossei pääse salille, voi mennä lenkille, tehdä hieman lihaskuntotreeniä, tai tehdä subureita kotona. Kaikki tämä hyödyttää seuraavia treenejä enemmän kuin sohvalla tai tietokoneen ääressä istuminen.  Ei elämä tietenkään ole vain kendoa varten, jos kendon harrastaminen ilman suurempia tavoitteita on oma juttu, niin riittää toki että tulee kerran pari viikossa paikalle ja tekee jotain. Mutta jos tavoitteena on jatkuva kehittyminen kendossa, on vaikeaa kuvitella, että se onnistuisi pitkällä aikavälillä ilman omaehtoista itsenäistä harjoittelua.

Asiakaslähtöistä yhdistystoimintaa

Yhdistystoimintaa parhaimmillaan

Yhdistystoimintaa parhaimmillaan

Meillä kendossa seuratoiminta on vapaa-ajan toimintaa, joka on täysin vapaaehtoista ja ihmiset ovat täysin oikeutettuja treenaamaan kuten haluavat, salietiketin puitteissa tietenkin. He ovatkin seuran asiakkaita, jotka ovat täysin valmiita vaihtamaan palveluntarjoajaa jos nykyinen ei miellytä. Vaihtoehtoisia lajeja Porissakin on toistakymmentä pelkästään kamppailulajien saralla.

Luin tuossa taannoin markkinoinnin kurssikirjaa ja joitain ajatuksia on herännyt sen pohjalta myös seuramme tai minkä tahansa seuran toiminnasta. Erityisesti asiakassuhdemarkkinoinnin tiimoilta on ajatus, että ”lähtökohtana yritys pyrkii ymmärtämään oman asiakaskuntansa tarpeet mahdollisimman hyvin ja täyttämään ne. Molemminpuolista arvoa luodaan pitkäaikaisten asiakkuuksien kautta.” Samoin tuttua on että ”uusien asiakkaiden hankkiminen on kalliimpaa kuin entisten pitäminen.”

Kun tuohon vaihdetaan yrityksen kohdalle seura ja asiakkaan kohdalle jäsen, päästään miettimään sitä mitä kendoseura voi tarjota jäsenelleen ja miten pitää jäsenet mukana yhdistystoiminnassa. Halutaanko sauniltoja, bileitä, leffa-iltoja tai yhteisiä futistreenejä? Harjoituksen vetäjälle on vaikeaa päästä perille siitä, mikä kutakin kiinnostaa kendossa, sillä sitä on kovin vaikea mennä suoraan kyselemään. Nuorempien kohdalla vastaus on useimmiten kuitenkin ”en mä oikeen tiedä”, koska epäröivät kertoa vanhemmalle harjoittelijalle niin yksityistä tietoa 🙂

Illanviettoa

Illanviettoa

Tämä tekeekin harjoitusten vetäjän toimesta niin vaikean. Jos vedät harjoituksia vain niin että itse nautit niistä, saatat huomata treenaavasi pian yksin. Juoksutreenejä on välillä kiva vetää, mutta entä ne jotka eivät tykkää sellaisista harjoituksista? Osa nauttii katan tekemisestä, mutta ei joka treeni voi olla kataakaan. Iänikuinen kihonin tekeminenkin saattaa puuduttaa harrastajia, jotka kaipaisivat enemmän teknisiä haasteita ja erilaisten kendon tekniikoiden oppimista. Sekin tosin on selvä, että jos koettaa joka treenissä miellyttää jokaista, tulee harjoituksista ilman selvää johtolankaa olevia ”sillisalaatteja”.

Olisi kiva oppia tuntemaan seuran jäseniä niin, että tietäisi millainen harjoittelu kutakin kiinnostaa ja mitä kaikki haluavat oppia. Silloin voisi treenin vetäjänä palvella paremmin seuramme ”asiakkaita” ja antaa heille enemmän rahoilleen vastinetta, niin että he pysyisivät seuran jäseninä monta vuotta ja samalla olisivat sen innostuneita jäseniä ja parhaita suosittelijoita. Jos seuraan tulee paljon uusia harrastajia, voi miettiä mitä olemme tehneet oikein? Ja jos seuran jäsenistö on vähenemään päin, on syytä miettiä mitä me teemme väärin? Useimmiten ei ole kyse sattumasta jos kasvava tai vähenevä trendi jatkuu useamman vuoden. Pitäisi jatkuvasti arvioida omaa osaamistaan ihmisten mukaanottamisessa ja seuran toiminnassa. Ainoastaan kehittyvä harjoitusten vetäjä ja kehittyvä seuratoiminta saavat aikaan jatkuvaa kasvua. Siinä meillä on vielä paljon opittavaa…vuodesta toiseen…niin kauan kunnes kaikki kaupungissamme harrastavat kendoa 🙂

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site