Blogiarkistot

Tie shodaniin

Shodan

Shodan, ”ensimmäinen aste”, on ehkä ”hieman” mystifioitu taso. Elokuvien mustat vyöt ovat voittamattomia! Useimmissa budo-lajeissa shodan kuitenkin tarkoittaa harrastajaa, joka ei ole enää ihan aloittelija. Toisin sanoen, 1. danilla on lajin perusteet hallussa. Aikidoa harrastaessani eräs opettaja puki asian hyvin sanoiksi: kyu-tasolla opetellaan harjoittelemaan, shodanissa harjoittelu vasta alkaa. Vaikka tuo lausahdus onkin ehkä kärjistetty, pätee se mielestäni kendossakin.

Kun katsoo kyu-graduointien vaatimuksia, huomaa jokaisen tuovan aina jonkin uuden elementin. Ja kun on suorittanut kaikki kyu-arvot, todennäköisesti pystyy osallistumaan mihin tahansa harjoitteeseen turvallisesti. Toki näin voi olla (ja yleensä onkin) myös suorittamatta arvoja. Itse ainakin huomasin kyu-arvoja edetessäni, että uusina asioina harjoitteluun eivät tulleet seuraavan graduoinnin asiat, vaan sitä seuraavan. Tämä on tietysti järkevää, sillä kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi graduoinnissa, on se tuttu jo pidemmän ajan takaa. Esimerkiksi jigeiko ei tullut harjoitusohjelmaan vasta 3. kyun lähestyessä, vaan se oli ollut siellä jo pitkään.

Dan-arvoissa uusia suoritteita ei enää tule graduointeihin (tai no, kodachi-katat), vaan ne pysyvät samanlaisina. Tekemisen taso nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tämäkin sopii mielestäni hyvin edellä esitettyyn lausahdukseen.

Tie

Aloitin kendon syksyllä 2008, kävin peruskurssin, suoritin 6. kyun ja jatkoin puolisen vuotta. Seuraavat pari vuotta menivät puolustusvoimissa, ensin varusmiehenä ja myöhemmin henkilökuntaan kuuluvana. Vuonna 2011 jatkoin kendon harjoittelua käymällä peruskurssin uudelleen. Asiat olivat säilyneet sen verran kuitenkin muistissa, että peruskurssin jälkeen suoritinkin 5. kyun. Huomaan ”silloin kurssilla” -lausahduksella viittaavani juuri tähän toiseen kurssiin. Yleensä laskenkin aloittaneeni kendon vuonna 2011, enkä 2008. Tämän jälkeen suoritinkin kyu-arvoja aika tarkkaan puolen vuoden välein.

Alemmissa kyuissa omaa kehitystä oli helppo seurata. Tuli uusia harjoitusmuotoja, uusia tekniikkoja ja niin edelleen. Tuntui myös siltä, että kehitystä tapahtuu. Uusien peruskurssien kanssa harjoitellessa huomasi kehitystä tapahtuneen. Kisamenestyskin antoi positiivisia merkkejä siitä, että on oikeasti kehittynyt.

Tämä hyvä ”virtaus” jatkui itselläni jonnekin 2. kyun paikkeille. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei kehitystä enää tapahdu. En tulee enää yhtään paremmaksi vaikka kuinka harjoittelisin. Yksittäisiä asioita toki tuli korjattua ja välillä huomasi, että jokin asia sujuu entistä paremmin. Mutta isommassa mittakaavassa tuntui, siltä että vaikka yksittäisissä asioissa tapahtuikin parannuksia, ei kokonaisuus tullut silti paremmaksi. Varsinkin jigeikossa tuntui siltä, että polkee paikallaan. Ja jigeiko on mielestäni se, missä taso punnitaan.

Harjoittelun alkutaipaleella danit (ja ylemmät kyutkin) tuntuivat älyttömän taitavilta. Eihän heitä vastaan voinut saada mitään aikaan jigeikossa. Kun itse etenin kyu-asteikon yläpäähän, ei missään vaiheessa oikeastaan tullut sellaista oloa, että olisin itse se joka hallitsee tilannetta, että olisin hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Ei missään kohta tuntunut siltä, että olisin ollut yhtä hyvä kuin ne silloiset ylemmät kyut olivat silloin. Osittain syynä lienee pari arvoa matalammalla olevien harjoitusparien vähäisyys omissa harjoituksissa.

Noh, vuoden 2013 syysleirillä ensimmäisen kyun suoritettuani eteen tuli se tosiasia, että seuraava arvo on 1. dan. Vaikka ylempänä kirjoitinkin, että shodan on perusteet oppineen harjoittelijan taso, niin onhan se dan kuitenkin dan!

Viime 7 kuukautta harjoittelinkin enemmän tai vähemmän Jazz-leiriä ja sen graduointia silmälläpitäen. Harjoittelin paljon 1. danin ja 1. kyun kokeisiin valmistautuvien seurakaverien kanssa, niin että ohjaaja seurasi jigeikoa ja kataa vierestä ja antoi palautetta. Nämä olivat erittäin hyviä harjoituksia, sillä vaikka ei edelleenkään tuntunut siltä, että tulisi paremmaksi (Mahtaakohan sellaista tunnetta enää tullakaan? Onko tuleva kehitys sellaista, jota on vaikea itse huomata?), niin pystyi luottamaan suunnan olevan oikea. Samalla tuli hankittua takaisin tiettyä rutiinia jigeikon tekemiseen.

Oman harjoittelun lisäksi olin keväällä mukana ohjaamassa peruskurssin harjoituksia. Siitä oli mielestäni paljon hyötyä, sillä suorituksia näyttäessä ja korjatessa joutuu pilkkomaan suorituksen palasiin ja oikeasti ajattelemaan mitä tekee.

Viime viikolla Jazz-leiri sitten olikin. Töiden ja järjestelypuuhien lisäksi ehdin osallistumaan harjoituksiinkin. Ja sunnuntaina suoritinkin sitten 1. danin! Jigeikot menivät oikein mukavasti, molemmat parit olivat hyviä ja molempien kanssa oli hyvä tehdä. Graduoinnin kaksi jigeikoa olivat oikeastaan todella hauskat, vaikka ennen graduointia jännittikin aika paljon. Myös katat sujuivat mukavasti.

Kaiken kaikkiaan tässä 3 vuoden aikana olen ehtinyt olemaan monessa mukana ja näkemään paljon eri osa-alueita kendosta: Jazz-leirien järjestäminen, dan-cupin ja SM-joukkuekilpailujen järjestäminen, eri kilpailut… Niin, ja taidettiinhan siinä joku dojonrakennusprojektikin toteuttaa.

Tietä on nyt kuljettu shodaniin asti, mutta eihän täällä ole edes levähdyspaikkaa. Tie näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin.

Mainokset

Shimohashi-sensein haastattelu

Shimohashi-sensei vietti Porissa viikon päivät ja viime vuoden tapaan päätimme haastatella tämän vuoden haken-senseitä hänen Porin vierailunsa aikana. Höyryävän teekupin äärellä saimme enemmän tietoa hänen ajatusmaailmastaan kendon kannalta, kuin mitä olisimme pelkkien harjoitusten aikana pystyneet saamaan.

Shimohashi-sensein alkutaival kendon parissa

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei tutustui kendoon jo nuorena, kun hänet vietiin dojolle isoveljiensä mukana, eihän pientä lasta voinut jättää yksin kotiin vanhempien ollessa töissä. Hän oli tällöin noin viisi vuotias. Nuori Shimohashi seurasi harjoituksia ensin sivusta, mutta myöhemmin pääsi myös itse mukaan harjoituksiin. Virallisesti hän aloitti harjoittelun kuitenkin seitsemän vuotiaana koulun alettua.

Ensimmäinen vuosi harjoiteltiin ainoastaan ashisabakia ja subureita. Ennen kuin Shmohashi sai lapsena osallistua harjoituksiin, hän teki subureita renkaasta tehdyn lyöntinuken kanssa. Yhä edelleen sensei uskoo, että lasten kanssa harjoitellessa jalkatyö, suburit ja oikean ajoituksen löytäminen on tärkeintä, eikä junnuille saisi bogua antaa ennen kuin nämä perusasiat on kunnossa. Kuitenkin myös Japanissa on sama ongelma kuin Suomessa: lapset karkaavat jalkapallon pariin jos kokevat tällaisen perusharjoittelun tylsäksi eivätkä saa uusia virikkeitä. Shimohashille bogu ostettiin toisella luokalla.

Oma kendomme kehittyy esikuviemme kautta, opimme jokaiselta opettajalta jotain ja myös Shimohashilla on ollut useita esikuvia uransa aikana. Kuitenkin yhden mainitakseen hän kokee suurimmaksi esikuvakseen Yasunori Taniguchin, 9. dan hanshi. Shimohashi-sensei ei kuitenkaan koe että hän itse koskaan tulisi samanlaiseksi kendokaksi, mutta pitää Taniguchi-senseitä esikuvanaan. Myös houkutus poliisin ammattiin lähti Shimohashin ensimmäisen opettajan esimerkistä, joka oli poliisi. Yläkouluikäisenä Shimohashi oli vakuuttunut että poliisin ammatti oli hänen juttunsa.

_MG_6561

Shimohashi-sensei tekemässä ji-geikoa K. Ruuhilahden kanssa Porissa

Pelkäämällä ei voi voittaa

Lukioaikoina Shimohashi sanoo pelänneensä poliisi-kendokoita. Kuitenkin itse tullessaan poliisiksi, Shimohashi huomasi, että omaa ajatusmaailmaa pitää muuttaa jotta jossain vaiheessa voi voittaa.

Pelkäämällä ei voi voittaa, mutta ajatusmaailmaa muuttamalla, voiton voi saavuttaa”, selostaa Shimohashi.

Shimohashi-sensein tavoitteina urallaan on aluksi ollut tulla valituksi kilpailijaksi kisoihin. Tämän hetkinen tavoite, eli tulla kendon opettajaksi on saavutettu kun hän on nyt opettajana poliisikoulussa. Seuraava tavoite on saavuttaa 8. dan, mitä hän oli kokeilemassa jo ennen Suomeen tuloa.

Shimohashi on ollut mukana poliisin erikoisjoukoissa, missä harjoittelua oli paljon. Ryhmään kuului 16-henkeä, joista seitsemän pääsi kisaamaan. Kilpailu paikoista oli kovaa, ja jos ei antanut parastaan, tippui pois.  Aamut olivat aikaisia ja jos halusi pärjätä osallistuttiin myös illan keikoon, jotta pysyi mukana. Kun kaikkien treenimäärät pysyvät samana, on henkisellä puolella suuri merkitys.

Jos harjoittelette saman verran kuin edistyneemmät, ette koskaan saavuta heitä. Jos haluatte edistyä, pitää treenata vielä kovempaa” Shimohashi kertoi hänen opettajien sanoneen.

Kendo, fyysinen vai henkinen taistelu?

Shimohashi-senseiltä on katkennut molemmat akillesjänteet kendon yhteydessä. Sensei kokee että tapaturmat ovat yhteydessä henkiseen mielenlaatuun, ja jos harjoituksessa ei ole täysin mukana, on loukkaantumisen riski suuri. Shimohashi-sensei kertoikin, että hänen toinen akillesjänteensä katkesi juuri harjoituksissa, mitä ei ollut tarkoitus olla, ja joihin hän ei olisi kyseisen opettajan kanssa halunnut osallistua. Sinä päivänä oli tarkoitus olla vain aamuharjoitukset, jotka loppuivat kymmeneltä, mutta harjoitusten jälkeen kerrottiin harjoitusten jatkuvan puoliltapäivin. Iltapäivän harjoituksissa akilles katkesi.

Jos ei halua, ei kannata”, sanoo Shimohashi.

Kendo sisältää paljon urheilun elementtejä, mutta Shimohashi-sensein mielestä kendo on budoa ja toivoo asian myös pysyvän näin. Urheilussa tärkeintä on voittaminen, millään muulla ei ole väliä, mutta budossa sellainen olisi epäkunnioittavaa, selostaa Shimohashi-sensei. Vastustajaa pitää kunnioittaa, koska ilman vastustajaa, kenen kanssa sinä tekisit kendoa?

Yksin ei voi tehdä mitään”, toteaa Shimohashi-sensei.

Shimohashi-sensei kokee että kendo on auttanut lukemaan toisten ihmisten sisintä paremmin kuin mihin muut kykenevät ja on siitä kiitollinen kendolle. Tätä pystyy hyödyntämään myös arkipäivässä. Hän on myös oppinut ajattelemaan, että jos harjoitukset tuntuvat rankoilta ja haluaisi väin hävitä, jotta pääsisi lepäämään, kannattaa tiedostaa, että myös vastustaja on väsynyt ja hänellä on vieläkin kurjempi olo. Tästä saa lisää voimaa itselle ja lisää energiaa.

Neuvoja suomalaiselle kendokalle

Shimohashi-sensei on huomannut, että suomalaiset kendokat osaavat hyvin muun muassa suburit ja peruslyönnyt ja heistä näkee, että monet taitavat opettajat ovat jo antaneet heille neuvojaan. Kaikki on kuitenkin kiinni itse kendokasta, onko ottanut nämä opettajien neuvot vastaan ja harjoitellut niiden mukaisesti. Tähän kukaan opettaja ei pysty vaikuttamaan.

Shimohashi-sensei on halunnut Suomen reissunsa aikana painottaa valmennuksessa niitä asoita, mitkä eivät näy ulkoisesti, mutta on kuitenkin kokenut asian ilmaisemisen vaikeaksi  kielimuurin tähden. Hänen mukaansa ottelu alkaa ennen kuin miekat menevät ristiin. Kaikki alkaa oikeastaan jo salin ulkopuolelta, missä tapaa harjoittelukaverit ja voi tutkailla millaisia ihmisiä he ovat, myös henkisesti.

Se on henkisen puolen kasvua ja harjoittelua, ei vain että lyödään shinaille men, kote ja do:ta”, selittää Shimohashi-sensei.

Suomalaiset tekevät Shimohashi-sensein mukaan suburit ja peruslyönnyt särmästi ja hyvällä tekniikalla, mutta erilaisia tekniikoita osataan vähän ja oma repertuaari niitä on hyvin kapea. Shimohashi sensei onkin vierailujensa aikana pyrkinyt esittelemään mahdollisimman paljon teknikoita, jotta ne tulisi tutuiksi. Oppimalla lisää tekniikoita pääsee oman kendon tekemisessä jälleen uudelle tasolle, mutta tähän vaikuttaa Shimohashin mukaan myös oma henkinen tilanne.

Kendossa ensimmäisenä tulee silmä, toisena jalka, kolmanneksi sielu, neljänneksi voima” selittää Shimohashi esitellen Japanin kendoliiton teosta Japanese English dictionary of kendo. ”Se mitä me keikossa teemme, on vasta neljäntenä, ennen sitä pitäisi harjoitella kolmea ensimmäistä kohtaa” jatkaa Shimohasti-sensei.

Tällaiset opetukset ovat japanilaisille kendokoille tuttuja, koska he kuulevat niitä pienestä pitäen dojolla. Suomalaisille, ja muille ulkomaalaisille, nämä ajatukset ovat kuitenkin vieraampia.

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Tulkkauksesta kiitos Takako ja Kimmo Servolle!

Uusia asioita

Omaan harjoitteluuni on viimeaikoina tullut paljon uutta. Uusi tapa tehdä erästä tekniikkaa, uusi harjoitusmuoto, kokonaan uusi tekniikka (jonka olemassaoloa en edes osannut arvata) ja lisäksi olen aloittanut harjoitusten ohjaamisen harjoittelun. Tämän takia ryhdyin pohtimaan, mitä uudet asiat ovat ja mitä ne merkitsevät harjoittelun eri vaiheissa.

Uudet asiat ovat jännittäviä ja kiinnostavia. Kun tehdään jotain uutta, pääsee aloittamaan tyhjältä pöydältä ilman vanhaa painolastia. Ainakin melkein. Budossa nyt kaikki vaan tapaa rakentua aiemmin opitun päälle, joten täysin alusta ei pääse aloittamaan.

Mitä pidempään olet harjoitellut, niin sitä vähemmän uutta opittavaa on. Vai onko? Uusia asioita on monenlaisia.

Kun peruskurssilla opetellaan uusi asia, vaikka do-uchi, niin on helppo sanoa että tämä on uutta. Kendoa harrastamatonkin näkee sen olevan selkeästi erilainen kuin vaikka shomen-uchi. Kun mukaan otetaan fumikomi, on jalkatyössä selkeästi jotain uutta. Kun on edetty harjoittelussa pidemmälle, otetaan käyttöön bogu ja harjoitellaan esimerkiksi oji-wazaa. Taas selkeästi uusia juttuja.

Tämän jälkeen uusina asioina tulee usein erilaista variointia. Samaa tekniikkaa voidaan tehdä usealla tavalla. Sanotaan vaikka, että tekniikka X tehdään tavalla A. Oikeasti tekniikka X voidaankin tehdä tavoilla B, C ja D. Tässä kohtaa kendoa vähemmän harrastanut ei enää edes välttämättä huomaa eroa. Tapa A onkin itseasiassa vain yksinkertaistettu ”perusversio” tekniikasta (”kihon”), jonka todellisia esiintymismuotoja (= sovelluksia) ovat muut tavat. Tekniikka X kuitenkin opetetaan tavalla A, koska se opettaa tekniikan perusteet helpoiten. Lisäksi tavat B, C ja D ainoastaan sekottaisivat harjoittelijan, jolla on jo valmiiksi paljon uutta opittavaa uudessa tekniikassa. Tavat B, C ja D tulevat uusina asioina aikanaan. Tätä aihetta sivuten on mielestäni hyvä kirjoitus Fudō Myōō -blogissa: Budo on lapsille valehtelua.

Kauemmin harjoitelleelle uudet asiat ovat paljon pienempiä ja vielä huomaamattomampia. Uusia kokonaisuuksia ei välttämättä enää tule, mutta niissä vanhoissa aukeaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Uudet asiat voivat olla monenlaisia. Ne voivat olla yhä pienempiä yksityiskohtia, joilla saadaan tekniikasta entistä tehokkaampi. Tai ne voivat olla jo ennen itse tekniikkan toteuttamista tapahtuvia asioita: kuinka saan harjoitteluparin reagoimaan halutulla tavalla? Ne voivat myös olla uusien etäisyyksien ja ajoitusten hakemista. Ne voivat olla mitä vaan.

Itselläni on kendouraa takana kolmisen vuotta. Minulle uusia asioita tulee edelleen suhteellisen paljon. Siltä se ainakin tuntuu. Ne alkavat olla kahden viimeksi esitellyn kategorian asioita, mutta kuitenkin minusta selkeästi uusia juttuja. Aina kun saan jonkin jutun ensin loksahtamaan kohdalleen ajatustasolla ja sitten myöhemmin myös siirrettyä sen harjoittelun kautta jotenkuten omaan tekemiseen, tulee esiin uusi parannettava kohta. Samalla pitäisi pitää kaikki aikaisemmin opittu kasassa.

Tulee sellainen olo, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tajuaa osaavansa.

Mutta mistä sitten pitkään harjoitelleet löytävät uutta? Mitä uutta harjoitteluun löytää 10 vuoden jälkeen? Entä 20 vuoden? Entä koko elämänsä budon parissa viettäneet? Löytävätkö he yhä vain pienempiä yksityiskohtia, jotka kuitenkin tuntuvat samalla tavalla uusilta heille, kuin minusta nyt uusilta tuntuvat asiat tuntuvat minulle? Samoin kuin itseäni vähemmän aikaa treenannut ei huomannut uutta jalkatyötäni eräässä tekniikassa, enkö minäkään huomaisi todella kauan harjoitelleille uusissa asioissa mitään eroa? Vai löytävätkö he sittenkin uusia asioita isoista seikoista? Vai jostain ihan muualta?

Näihin en osaa sanoa mitään nyt, mutta kysykääpä vaikkapa 2030-luvulla.

Pikkukarhu Cup: tavoitteita lapsille

Kuten varmaan monet seuraamme Facebookissa seuraavat huomasivat, järjestimme joulukuussa seuran ensimmäisen Pikkukarhu Cup -kilpailun, joka oli taitokilpailu kaikille meidän muksu- ja junnuharrastajillemme. Pikkukarhu Cup oli ideana elänyt jo useamman vuoden ajan, mutta vihdoin tuumasta toimeen ja kilpailu järjestettiin!

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Kisan tarkoituksena oli asettaa nuoremmille harrastajille tavoitteita treenaamiseen. Varmasti monien muistoissa on kuinka lapsena oli hienoa saada jotain merkkejä, palkintoja, diplomeita tai karkkipusseja omista saavutuksistaan, oli kyseessä sitten partio, ratsastus tai vaikka yleisurheilu.

Seuramme muksu -ryhmään saa liittyä kaikki yli neljävuotiaat lapset ja junnu ryhmässä harjoittelevat lapset noin neljääntoista ikävuoteen asti. Kaikki nämä lapset saivat osallistua Pikkukarhu Cupiin, joten ikäjakauma on aika suuri. Tämän vuoksi kilpailussa järjestettiin kaksi eri ikäryhmää: muksut ja junnut, jolloin kilpailijat kilpailevat samoja henkilöitä vastaan, kenen kanssa he myös harjoittelevat. Näin taidot ovat kohtuullisen samoissa mitoissa.

Pikkukarhu Cup2_logolla

Kilpailuun osallistuvien tulisikin osata peruslyönnit isoina, niin yksittäisinä lyönteinä kuin jatkuvana sarjanakin, sekä kirikaeshi. Näitä lyöntejä harjoitellaan muutenkin koko vuoden ajan, joten lasten tulisi nämä osata. Näin kilpailussa ei tule eteen mitään uutta. Uutena elementtinä onkin kilpailu toista vastaan. Kilpailun tarkoituksena onkin motivoida harrastajia opettelemaan lyönnit oikein. Ensimmäisessä Pikkukarhu Cupissa kaikki osallistujat palkittiin, koska tärkeintä ei ole voittaminen, vaan uskallus yrittää!

Toukokuussa järjestettävään kilpailupäivään on suunniteltu myös muuta ohjelmaa, kuten harjoitukset ennen kilpailuja sekä elokuvailta kilpailujen jälkeen japani- ja kendoaiheisine puuhapisteineen. Ohjelma tarkentuu kevään aikana.

Pikkukarhu Cup järjestetään Porissa toukokuun alussa, seuraa seuramme tiedotusta ja kerää omasta seurasta innokkaat muksut ja junnut mukaan kilpailemaan!

Opettajat apuna

Viime viikonloppuna Ruotsissa Falkenbergissä järjestettiin perinteinen West Sweden Summer Seminar. Ohjelmassa oli Iaidoa ja Jodo huíppuopettajien johdolla. Leirin pääopettajat olivat ISHIDO SHIZUFUMI Iaido Hanshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 8 Dan ja YOSHIMURA KENICHI Sensei Iaido Kyoshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 7 Dan. Apunaan heillä oli 7. eurooppalaista 7.Dan opettajaa. Arvatenkin leiri oli erittäin onnistunut ja sosiaalisessa mediassa näkynyt palaute leiristä on ollut varsin mairittelevaa.

West Sweden Summer Seminar

Varmasti jokaisella on osallistujalla on oma näkemyksensä mikä tekee leiristä onnistuneen, mutta itselle erityisesti tällä leirillä mieleen oli Opettajien panos. Isoilla leirillä yksittäinen harjoittelija helposti hukkuu massaan ja henkilökohtainen ohjaus ja palaute puuttuu tai on kovin ympäripyöreää ja yleisluontoista.

Nyt Opettajat olivat koko ajan aktiivisesti mukana ja etsivät tilanteita joissa voisivat olla avuksi. Ishido-Sensei itse oli aktiivisesti mukana ohjaamassa ja opasti niin alimpia kyu-arvoja kuin korkeimpia Dan-arvoja. Toisaalta hän delegoi opetusta ja ohjausta erittäin taitavasti. Kun pääopettaja tuntee muut opettajat näin hyvin , tälläinen delegointikin on helppoa ja mahdollista.

Yhdessä hyvien järjestelujen kanssa tämä loi leirille erittäin innostavan ilmapiirin jossa oli helppo oppia tai ainakin pistää opetukset kotiläksyiksi reppuun. Koskaan koulussa en muista olleeni näin innoissani tälläisestä määrästä kotiläksyjä.

Leirin lopuksi Ishido-Sensei puhui hyvistä ajatuksista, kuinka niistä tulee hyviä tekoja ja niistä hyviä tapoja ja näistä tavoista jotain joka muokkaa meitä kokonaan parempaan suuntaa. Budon pitäisi olla lähde näille hyville ajatuksille.

Pidä kovat treenijaksot lyhyinä – vain laiskoille?

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitettiin oma ajatus kendon kymmenestä käskystä missä yhtenä löytyi seuraavanlainen ajatus: Pidä kovat treenijaksot lyhyinä. Päätimme avata tätä lauselmaa vielä hieman tarkemmin tämän tekstin yhteydessä.

Kendon treenaaminen muistuttaa hieman interval-treeniä: teemme nopeita yhtäjaksoisia suorituksia minkä jälkeen menemme jonon perälle odottamaan seuraavaa suoritusta. Vaikka harjoitukset kestäisivät kaksi tuntia, itse tekemistä ei ole läheskään tätä aikaa. Lepotaukoja siunaantuu kun ohjaaja näyttää mitä seuraavaksi tehdään, täsmentää harjoitusta, siirrymme yhden oikealle tai jonon perään odottamaan taas omaa vuoroa kun edessä voi olla hyvinkin viisi muuta harrastajaa jolloin lepotauko voi olla jopa minuutteja.

Edellä selittämäni ei suinkaan ole perusesimerkki kovasta treenijaksosta.

Kuva6

Jos harjoitellessa vauhti on kuin maratoonarilla, jaksaa sitä hyvin treenata kahden
tunnin harjoitukset tasaisella vauhdilla tehden hyviä lyöntejä. Tämä ei taaskaan ole kovan treenijakson idea, vaan kun treenataan kovaa, sillon annetaan jalkojen viedä ja lyönnit ovat nopeita ja käännökset hurjia! Lepotaukoja ei juurikaan ole ja eteenpäin on jaksettava.

Kuvittele mielessäsi seuraavanlainen harjoitus: harjoittelette kolmen hengen ryhmässä ja treeni on tehdä kakarigeikoa. Viisi räväkkää lyöntiä ja jonon perälle. Sinulla on aikaa hengähtää vain noin 30 sekunttia, kunnes on taas vuorosi tehdä seuraavat viisi yhtä räväkkää, yhtä nopeaa ja yhtä hyvää lyöntiä.

Jaksaisitko tehdä tätä kahden tunnin ajan?

Luultavasti vastasit, että et. Ei meistä kukaan jaksaisi. Ei samalla temmolla. Jo muutamien kierroksen jälkeen alkaa kropassa tuntumaan ja kädet painaa yhä enemmän. Väsyneenä et enää kiinnitä niin paljoa huomiota hyvään suoritukseen vaan taso laskee, lyönnit ovat laadultaan mitä sattuu ja vammojen riski kasvaa huomattavasti. Haluat vain saada oman vuorosi päätökseen jotta pääsisit haukkaamaan happea.

Kun tällaisen harjoituksen päätteeksi pidetään tauko, jolloin jokainen saa ottaa reilusti happea ja antaa lihastensa palautua jaksaa sitä tehdä vaikka toisen samanlaisen kierroksen. Mutta se onkin jo seuraava lyhyt, tiivis ja kova treenijakso.

Sinun on annettava kaikkesi, jotta saat kaiken irti harjoituksesta, myös niistä kovista. Ei ole pahitteeksi treenata sitä sisua välillä ja toisella kerralla keskitytään tekniikan kehittämiseen. Ja sitä sisua kovissa treeneissä juuri tarvitaankin 🙂

Kubo-sensein haastattelu

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Suomen haken-sensei, Takanori Kubo, vieraili Porissa helmikuussa. Sensein vierailu on aina ainutlaatuinen kokemus ja päätimmekin hyödyntää tätä ja haastatella senseitä hieman kendosta.

Kubo-sensei aloitti kendon harrastamisen kuusivuotiaana äitinsä painostuksesta. Hänen lapsuudessaan senseit olivat tiukkoja ja ankaria.

-Harjoittelu oli kirikaeshia ja uchikomia edestakaisin koko ajan. Myös kendon etikettiin kiinnitettiin suuresti huomiota, kertoo Kubo-sensei.

Lukiossa nuorta Kuboa opetti Yoshimoto-sensei, joka suositteli opintojen jatkamista yliopistossa. Yliopistossa Kuboa opettivat Kanzaki-sensei ja Sakudo-sensei, jotka suosittelivat oppilaalleen pyrkimistä poliisiksi, koska hänen kendonsa oli niin hyvällä tasolla. Näistä opettajista onkin muodostunut Kubo-sensein esikuvia kendossa.

Näyttökuva 2013-02-21 kohteessa 16.06.18

– Sellaisessa herkässä iässä, jolloin pitää tehdä valintoja, nämä kaksi senseitä auttoivat minua ratkaisemaan tärkeitä asioita, Kubo-sensei selittää ja jatkaa
– Muutuin “pahasta lapsesta” poliisiksi, mikä on kendon ansiota.

Tavoitteet kendossa muuttuvat iän myötä

Sensein tavoitteena lukiossa oli saada kendoon lisään nopeutta ja erilaisia tekniikoita. Hän halusi saada kendosta nopeaa ja liikkuvaa.

– Harjoittelun määrä oli Japanissa silloin varmasti suurinta, muun muassa kirikaeshia tehtiin paljon.

Kova harjoittelu tuotti tulosta, sillä yliopiston neljäntenä vuonna Kubo-sensei voitti Kansain alueen yksilömestaruuden mikä oli hänen elämänsä yksi huippuhetkistä.

Kubo-sensei opettaa miten tehdä erilaisia kamaeta vastaan

Kubo-sensei opettaa miten tehdä tekniikoita erilaisia kameita vastaan

Nykysin Kubo-sensei tekee kendoa ammatikseen Hyogon prefektuurin poliisissa. Ammattiuran alkuaikoina piti keskittyä rakentaan perustaa, jotta sai kilpailuissa voittoja. Myöhemmin mukaan tuli joukkue, jolloin Kubo-sensei keskittyi rakentamaan isompaa valikoimaa tekniikoita. Hän piti erityisesti joukkueessa kilpailusta ja ennenkaikkea ensimmäisenä ottelemisesta.

– Silloin voin vain mennä ottelemaan rohkeasti ja muu joukkue pelasti homman, sanoi opettaja nauraen.

Onnistumisten myötä kasvoi myös sensein vastuu.

– Nyt olen toista vuotta ohjaajana. Nyt pitää miettiä miten osaa selittää helposti asioita eteenpäin. Täytyy miettiä miten opettaa oikein, ettei anna ohjeita vain suullisesti ja sitten asia tehdään väärin. Ohjeita ei pidä antaa vain salin laidalta.

Myös keskittymispisteet ovat muuttuneet. Etusijalla kendon harrastamisessa Kubo-senseille tällä hetkellä ovat muun muassa kendon etiketti ja vastustajan kunnoittaminen.

– Vaikka kamppailemme keskenämme, vaikka tulee lyöntejä puolin ja toisin, lopuksi kumarretaan ja osoitamme kunnioitusta toisillemme, Kubo-sensei tarkentaa.

Hän pitää tärkeänä myös senseiden kunnioittamista ja että junioreiden ja vähemmän harrastaneiden koulutusta viedään lajissa eteenpäin. Nuoremmille pitää myös opettaa miten omista varusteista pidetään huolta, koska ne suojelevat meitä.

Entä mihin te, Kubo-sensei, keskitytte omassa harjoittelussanne tällä hetkellä?

-Koska ikää on jo tullut, ei pidä enää vain lähteä vastustajan mukaan, vaan miettiä semeä ottaessa miten vastustaja siihen reagoi.

Kubo-senseille kendon tekeminen on työtä, mutta hän sanoo sen olevan enemmänkin hauskaa ja mielenkiintoista tekemistä. Sen voimalla hän on jaksanut jatkaa kendon parissa vuosikymmenien ajan.

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Kendo, urheilua vai budoa?

Koemme että kendossa on kaksi puolta. Se on budo-laji, mutta se on myös urheilua. Kubo-sensei sanoikin kendon lähtevän henkisesti budo-puolelta ja olevan enemmän sitä. Kuitenkin lajissa on myös kilpailumentaliteetti, missä kuitenkin tarvitaan myös henkistä puolta.

– Ne menevät siis päällekkäin. Jos kuitenkin pitää valita, menisi se mielestäni enemmän budon puolelle, sensei pohtii.

Kubo-sensei tarkentaa vielä, että shiaissa kendo on kilpailua, mutta kun otamme esiin vaikka bokkenin ja teemme kataa, tulee kendon budo-puoli parhaiten esiin.

Vapaa-aikanaa sensei sanoo harrastavansa kalastusta. Myös tästä harrastuksesta voi löytää kendoa tukevia asioita: kalastus on henkistä valmennusta.

– Kun kamppailee jonkin kanssa, mitä ei näe, tarvitaan siinä myös omaa järjenkäyttöä, sensei selittää naurahtaen.

Nuorempana Kubo harrasti myös jalkapalloa ja koripalloa, mitkä hänen mielestään kehittivät jalkojen liikkumista, mikä on tärkeä osa myös kendoa. Hän sanoo myös sulkapallon olevan hyvää oheisharjoittelua kendolle, koska se kehittää reaktiokykyä. Kubo-sensei on nykyisin kiinnostunut myös karatesta, vaikka ei lajia harrastakkaan, mutta hän tykkää tarkkailla heidän liikkumistaan. Myös karaten katoissa painopiste on hyvin alhaalla ja siinä tullaan hyvin lähelle. Laji on sensein mielestä mielenkiintoista seurattavaa.

– Nyt kun olen ohjaajana ja ikää on tullut, oheisharjoitteluna harrastan lenkkeilyä, Kubo-sensei sanoo vielä omasta harjoittelemisestaan.

Länsimaalaisen kendon mahdollisuudet

Japanilaiset ovat vielä ylivoimaisia kendon harrastamisessa, juontaahan lajin juuret sieltä. Länsimaalaiset ovat kuitenkin parantaneet taitojaan lajin parissa vuosien ajan. Kubo-sensein mielestä kiinnostus kendoon onkin täällä korkeampi kuin lajin syntymaassa. Kun japanilaisia opettajia tulee luoksemme, kyselemme heiltä hyvinkin pieniä yksityiskohtia miten jokin asia menee. Sensein mielestä kuitenkin japanilaiset ovat vielä edellä itse fyysisessä suorituksessa.

– Kiinnostuksen määrän ja harrastuneisuuden vuoksi länsimaalaiset voivat päästä vielä pitkälle, kunhan tänne aletaan myöntämään enemmän 8. dan -arvoja, Kubo-sensei toteaa.

Meidän ei myöskään pidä selittää huonompaa asemaamme sillä, että usein laji aloitetaan paljon myöhemmin kuin japanissa, missä harjoitteleminen aloitetaan jo lapsena. Kubo-sensei sanoo että kilpaileminen ei ole koskaan pois suljettu tavoite myöskään aikuisilla, järjestetäänhän japanissakin kilpailuja missä 80-vuotiaat ottelevat keskenään!

Japanissakaan harjoittelupaikan saaminen ei ole aina itsestäänselvyys. Pienillä paikkakunnilla poliisitkin joutuvat joskus lainaamaan salia ja etsimään harjoitusvuoroja. Vain isoimmilla kaunpungeilla on omia Budokan-saleja ja poliisilla omia harjoittelukeskuksia. Opettajan mukaan kendoa tehdäänkin isoissa kaupungeissa isolla tyylillä ja pienissa kaupungeissa pienellä tyylillä. Ongelmat harjoittelupaikkojen saamisessa eivät siis ole pelkästään länsimainen piirre.

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Seuraavat kendon MM-kilpailut järjestetään Japanissa, Tokiossa. Voittamisen paineet kilpailijoilla on varmasti kovat. Kubo-sensein mielestä senseit eivät kuitenkaan toivo pelkkää voittoa.

-Toivoisimme heidän (ottelijoiden) tekevän vain oikeaa kendoa, ja jos häviää, häviää tekemällä oikean tyylistä japanilaista kendoa. Siinä tulisi esiin budo-spiritti.

Hänen mielestään häviö tai voitto ei siis ole oleellista jos suoritus tehdään kunnolla ja kendo on oikealla tasolla. Tietenkin ottelijat harjoittelevat siten ettei tappiota tulisi, Kubo-sensei lisää hymyillen.

Kubo-sensein prefektuurista onkin valittu kaksi henkeä Japanin maajoukkuerinkiin.

Haastattelun lopuksi Kubo-sensei heittää ilmoille vielä kysymyksen: Millaista kendoa me suomalaiset haluamme mennä tekemään kendon MM-kilpailuihin?

Kiitos haastattelun tulkkauksesta Kimmolle!

Kendoa jokaiseen makuun

”Nuorten liikkeelle saamiseksi myös urheiluseurojen tarjontaa pitäisi monipuolistaa. Nuoren Suomen teettämän galluptutkimuksen perusteella liki 300 000 nuorta haluaisi harrastaa liikuntaa urheiluseuroissa, mutta he eivät halua kilpailla.

Suomessa urheiluseurojen tarjonta pohjautuu kuitenkin suurimmaksi osaksi kilpailuihin tähtäävään urheiluun.

Seurojen tarjonta on kilpailuvoittoista, eikä se motivoi kaikkia nuoria mukaan”

Harrastin lapsena uintia paikallisessa uimaseurassa usean vuoden ajan. Nautein lajista ja kävin innolla Hippo-uinneissa ja muissa paikallisissa kilpailuissa ja hyllyyni kerääntyi myös muutamia palkintoja. Jossain vaiheessa kuitenkin minun piti siirtyä vanhempien harjoituksiin, missä harjoittelun tavoitteena oli pelkästään kilpailuissa pärjääminen. Lopetin uimaharrastuksen.

Nuoren Suomen teettämän tutkimuksen mukaan nuoria ei kiinnosta kilpaileminen mutta he haluaisivat harrastaa jossain urheiluseurassa. pronssi

Tuntuu että meillä tähdätään lähes kaikessa kilpailemiseen. Haluamme näyttää että olemme hyvä siinä mitä teemme. Suomalaiset ovat myös aina olleet hiihdossa, jääkiekossa ja muissa ”kansallislajeissa” hyvin kilpailuhenkisiä.

En ole kuitenkaan koskaan kokenut että minun on kendossa pakko kilpailla. Kilpaileminen on ollut vapaaehtoista ja olen lähtenyt siihen mukaan, koska jollain tavalla kuitenkin nautin siitä. Seurassamme on paljon jäseniä, jotka eivät kilpaile, mutta käyvät kuitenkin aktiivisesti harjoituksissa ja kehittyvät lajissa jatkuvasti.

Kendoa voi harrastaa ilman kilpailuja, vain keskittymällä lajiin ja ehkä hakemalla siitä jotain syvällisempää. Onko tavoitteet lajissa esimerkiksi pitkän aikavälin tavoitteita? Lajia saa jokainen harrastaa niinkuin haluaa. Vastaisiko siis kendo nykyajan nuorten toiveita urheilusta missä kilpailuun tähtääminen ei ole pakollista?

Katsojana harjoituksissa

Aina ei kykene osallistumaan harjoituksiin, esimerkiksi jonkin vaivan takia. Tällöin voi silti käydä harjoituksissa ihan vain katsojana – ja oppia samalla.

Harjoituksia salin laidalta seuratessa voi huomata opetuksessa seikkoja joita ei välttämättä huomaa kun on itse treenaamassa. Päähyödyn saa silti mielestäni itse harjoittelua, sitä varsinaista toimintaa, seuraamalla. Sekä tietysti ohjaajien ohjeita ja korjauksia kuuntelemalla. Subureista, jalkatyöharjoitteista, kihonista, jigeikosta ja katasta voi kaikista oppia paljonkin pelkästään katselemalla. Se mitä niistä oppii, riippu siitä ketkä niitä tekevät. Itseään kokemattomempien harjoittelua katsellessa huomio kiinnittyy eri asioihin kuin suunnilleen samantasoisten tai itseään kauemmin harjoitellen suorituksia seuratessa.

Kokemattomempien harjoittelua seuratessa joutuu analysoimaan suoritusten virheitä. Jos jokin suoritus näytti oudolta, pitää miettiä mikä siinä meni väärin ja miten sen saisi korjattua Se vaatii suorituksen jakamista osiin. Tärkeää on myös osata erottaa se oleellisin virhe. Tämä on tietysti erityisen tärkeää ohjaajille, mutta myös muiden on hyvä osata analysoida suorituksia. Siitä saa hyötyä myös omaan tekemiseen. Itseään kokemattomenpien treenaamisen seuraamisessa on toisaalta myös se hieno puoli, että siinä näkee hyvin heidän kehittymisensä. On hienoa huomata, että joku on päässyt eroon jostain virheestään, parantanut tobikomiaan, saanut lisää rohkeutta tekemiseensä tai saanut lisää ääntä kiaihinsa. Juuri eilen ihmettelin kuinka paljon seuramme suht’ tuoreet 6. kyut ovat kehittyneet graduointinsa jälkeen.

Oman tasoistensa harjoittelun seuraaminen on hyvin mielenkiintoista. Samantasoisten suorituksia pystyy yleensä kuitenkin vielä melko hyvin arvioimaan ja peilaaman omaan tekemiseensä. Tietysti kaikilla on omat virheensä, mutta samalla tasolla olevat kamppailevat kuitenkin pääosin samankaltaisten ongelmien parissa. Varsinkin jigeikon seuraaminen on erityisen mielenkiintoista. Siinä on hyvä seurata sitä, miten muut rakentelevat hyökkäyksiään ja millaisia tekniikkoja he käyttävät – ja tietysti miten hyvin ne toimivat. Jigeikoa katsoessa tulee myös mieleen mitä kannattaisi kokeilla tietyissä tilanteissa… jostain syystä ne ideat vain eivät koskaan tule mieleen itse jigeikoa tehdessä.

Itseään kauemmin treenanneiden harjoittelua seuratessa ei välttämättä edes huomaa virheitä, riippuu tietenkin siitä kuinka paljon kokeneemmista on kyse. Kokeneempien suorituksia seuratessa yritän itse keskittyä niihin seikkoihin, joissa itselläni on erityisesti korjattavaa ja katsoa kuinka kokeneemmat tekevät ne. Toisaalta jos kyseessä on itseään 20 vuotta kauemmin treenanneiden välinen jigeiko, ei sitä katsoessa oikein voi kuin ihmetellä ja ihastella.

Tosirakkautta

Tiedättehän sen tunteen, kun mielessä pyörii vain yksi asia. Kaikki hymyilyttää ja perhoset pyörivät vatsassa. Eikä haittaa vaikka vaikka ulkona sataa, oman pään sisällä paistaa kuitenkin aurinko. Se on mielessä ensimmäisenä kun aamulla heräät ja viimeisenä kun menet illalla nukkumaan; ja melkein koko ajan siinä välissäkin. Niin, ja se tulee uniinkin.

Niin, kaikki varmasti tietävät mistä on kyse. Kotona on pakko räplätä shinaita koko ajan ja harjoitella kamaeta peilin edessä. Jos satut olemaan koneella, menee suurin osa ajasta Youtubessa kendovideoita katsellen. Matot on kääritty sivuun siltä varalta, että jos joku ylimääräinen minuutti sattuu löytymään, voi vaikka harjoitella tobikomia keittiössä. Ja jatkuvasti olet niin innoissasi asiasta, että pälpätät siitä jokaiselle, joka nyt vähänkin jaksaa kuunnella.

Kun reilut 12 vuotta sitten menin ekan kerran kendosalille, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Fiilis ja tilanne oli aika tarkalleen tuo yllä kuvattu. Ei se rakkaus ole koskaan hävinnyt, mutta ehkä vuosien saatossa alkuhuuman jälkeen tilanne on tasoittunut. Ja vaikka rakkaus on vahvistunut ja kypsynyt, se alkuhuuma ja uuden viehätys on kuitenkin karissut. Uutta opittavaa ja elämyksiä on vuosien varrella tullut paljon, mutta silti sitä rakastumisen alkuhuuman kaltaista tilannetta ei ole ollut enää moneen vuoteen.

Mutta niin kuin elämässä muutenkin, kendossakin tulee yllätyksiä. Ja niinpä yllättäen palasinkin alkeisiin. Ja samalla huomasinkin uudestaan olevani tuossa rakastumisen huumassa. Alkeisiin palaaminen toi takaisin myös sen aloittelijan innon. Yhtäkkiä kaikki onkin taas uutta ja jännää, perhoset pyörivät vatsassa ja vain se yksi asia pyörii mielessä.

Vasta nyt sitä vähitellen alkaa ymmärtää, miten hienoa oikeastaan on, kun välillä voi palata kokonaan takaisin alkuun. Kaikki tekniikat voi hetkeksi heittää romukoppaan, ja keskittyä vain opettelemaan, miten lyödään men. Ja jos jossain vaiheessa jo luuli muka jotain osaavansa, voikin huomata, ettei oikeastaan osaa vielä yhtään mitään. Uskoisin, että näin omasta kendosta tulee pidemmällä aikavälillä vahvempaa. Kun yhä uudestaan vain malttaisi palata kokonaan sinne alkuun ja perusteisiin.

Kendoon voi onneksi rakastua aina uudestaan ja uudestaan. Välillä vaan täytyy löytää se kipinä, mikä tuon rakkauden saa kunnolla roihahtamaan. Paluu alkeisiin ja aloittelijan rakastumisen alkuhuumaan on kuitenkin hyvä keino. Suosittelen!

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site