Blogiarkistot

Eihän se mikään kamala reissu ollutkaan!

Käytiin meinaan Merikarvialla. Jukka, Anna ja minä. Merikarviahan on Porista noin 50 kilometriä pohjoiseen, kunta jossa on 100 aurinkoista päivää enemmän. Näin ne ainakin lupaavat.

Lauantaina ei kyllä aurinko paistanut vaan oli sumuista ja märkää.

Ahlströmin alakoulussa oli liikuntapäivä ja koska kaikki muut kamppailulajit olivat kieltäytyneet kunniasta, jäi jäljelle vain kendo. Ja mehän mentiin paikalle.
Päivän ideana oli kierrättää koulun noin 170 oppilasta eri toimintapisteissä luokittain ja yhdessä pisteessä oli aikaa käytettävissä noin 15 minuuttia. Luokkia oli kymmenkunta, ykkösistä kuutosiin.

15 minuutin treeniaika takasi sen, että mihinkään suurempaan historianesittelyyn ei ollut aikaa eikä paljoa mihinkään muuhunkaan. Kun yksi luokka teki vielä viimeisiä kumarruksiaan, oli jo toinen porukka oven takana. Niinpä siis viiteentoista minuuttiin saatiin mahdutettua pikainen välineiden ja varusteiden esittely, riviin asettelu ja oikean termin opettelu, seizaan meneminen ja lyömäpaikkojen esittely sekä muutama men-lyönti ilmaan ja yksi tai kaksi kierrosta men-lyöntiä kendomieheen. Jukka puhui, Anna näytti mallit ja Vesaa lyötiin.

Sitten käytiin ruokailemassa, lihasoppaa ja jälkkäriä ja sen jälkeen vedettiin sama setti uusien luokkien kanssa. Yhden aikaan oltiin jo pakkailemassa kamoja takaisin autoon.

Mitä reissusta jäi sitten käteen ? Paljon paljon positiivista. Useimmat oppilaat olivat innolla mukana, kendoa oli erityisesti odotettu varsinkin poikien porukoissa ja monelle jäi halu tehdä lisää. Opettajat harmittelivat kun eivät itse päässeet kokeilemaan. Moni sanoi, kiitos, oli kivaa. Paikalliset ihmiset kyselivät, sopisiko kendo kansalaisopiston opetussuunnitelmaan.

Paikalle saapui myös Merikarvia-lehti, kendo oli kuulostanut niin eksoottiselta että meistähän sitä juttua oli väännettävä ja kuvia otettava.

Ihmiset olivat sitä mieltä että äkkiähän täältä Merikarvialta Poriin harjoituksiin ajaa, siellähän me käydään töissäkin. Kimppakyydeillä pääsee kätevästi. Niinpä siis jo vähän etukäteen lupailimme järjestää myös Merikarvialla alkeiskurssinäytöksen siihen aikaan kun Porissakin peruskurssit alkavat. Uskomme vakaasti että tällaisella pienellä vaivannäöllä olisi mahdollista saada uusia harrastajia maakunnasta, varsinkin nyt kun innostuksen ja kiinnostuksen siemen on pantu itämään. Eiks ni ?

 

Mainokset
kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site