Blogiarkistot

Artikkeli: Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Julkaistu Tengu -lendessä #4/1997

Koichiro Ooshige, Pori Jazz-leirin pääopettaja 2015

Onkohan Suomen kendoon muodostumassa ”eteläisten senseiden perinne”? Kuten Kagoshimalainen Onda sensei on Ooshige senseikin kotoisin Japanin eteläisistä osioista, Kyushun Miyazakista. Aivan tarkkaan ottaen on Kagoshima hänenkin synnyinpaikkansa.

Aiempaa kokemusta länsimaalaisista 42-vuotiaalla senseillä on ollut vain vähän. Niimpä ZNKR:n viesti Suomeen lähdöstä tulikin hänelle yllätyksenä. Miyazakin piirin poliisijoukkue ja kotiväki, vaimo sekä tytär ja poika (lukiolaiskendoka) saivat luvan toivottaa hyvää matkaa 7. danilleen! Ammattilainen on kuitenkin aina ammattilainen, joten ensimmäinen asia, jonka suomalaiset saivat kuulla oli: Kiotoon lähdetään voittamaan. Ja maajoukkueen harjoittelusta saa koko muu porukkamme oivan piristysruiskeen.

Sodan tuhot vaikuttivat pitkään 1950-luvulle ja Koichironkin kotiolot olivat niukat. Miyazakilaiset tunnetaan Japanissa vantterina ja voimakkaina mutta lempeäluonteisina ihmisinä. Lapsuuden aika opetti Koichiron arvostamaan myös kärsivällisyyttä ja säästäväisyyttä, ominaisuuksia, jotka eivät mene hukkaan hänen opettaessaan viikottain pieniä lapsia. Kendo tuli hänen elämäänsä ala-asteen viidennellä. Urheiluharrastuksen suhteen oma valinta olisi ollut baseball, mutta koska isä oli kendoka, poika pantiin kendo-dojolle!

Voi kuitenkin olla, että seuraavalla sensein kertomalla tapauksella oli vaikutuksensa nuoren Koichiron myöhempiin vaiheisiin:

Ylä-asteella hänen oma koulunsa edellisvuotinen joukkue oli voittanut kummatkin jokavuotiset piirikohtaisista tasokilpailuista. Nyt oli Koichiron joukkueella puolustettavanaan voitonlippu, sempaiden esimerkki velvoitti. Mutta ensimmäinen kilpailu hävittiin! Sempait olivat tietenkin vihaisia, mutta suurisuinen Koichiro meni oitis lupaamaan, että toinen kisa kyllä voitetaan. Tilanne sai aikaan suuren hämmennyksen joukkueessa. Monet sanoi, että mitäs menit lupaamaan, saat itse hoitaa koko homman. Koko joukkueen jatko oli katkolla ja moni lähtikin. Mutta 5 kaveria sentään jäi. Nämä viisi aloittivat hirmuisen treeniputken ja kun kilpailupäivä sitten koitti, he voittivat! Palkintoseremonioiden hetkellä kaverit sanoivat Koichirolle että mene sinä ensimmäisenä, sinun ansiotasi koko voitto onkin!

Sensei, millaista työnne on Miyazakissa?

Toimin Miyazakin liikkuvassa poliisissa, kendossa piirin päävalmentajana (myös judojoukkue on). Niimpä tärkein tehtäväni, normaalin poliisintyön ohella, on piirini kendojoukkueen valmentaminen mahdollisimman hyväksi. Kun asetamme tavoitteemme on meillä mielessä vuotuinen poliisijoukkueiden kansallinen mestaruuskilpailu.

Miten Miyazakin poliisijoukkue on pärjännyt viime vuosina?

Vuonna 1995 olimme kolmansia ja viime vuonna 8. parhaan joukossa. Miyazakilla on Shinkage ryu’n kotiseutuna pitkät kendoperinteet, budo on näytellyt merkittävää osaa historiassamme. Miyazakin kendojoukkueet ovat voittaneet kolmesti peräkkäin tärkeitä kansallisia kilpailuja ja viime vuonna muuan neiti Atsuko Kai valittiin Osakan joukkueeseen, jossa hän voitti kansallisen naisten lukio-mestaruuden yksilökilpailussa.

Mitkä piirteet kendossa olivat mielestänne etusijalla ammattilaisuranne alussa?

Kendon muodot tekivät jo varhain minuun voimakkaan vaikutuksen ja se käytöksen kohteliaisuus, jonka kendoharjoittelu toi mukanaan. Toinen merkittävä seikka oli esteettinen kauneus. Kendon kamae on kaunis ja liikunta on kaunista, samoin oikein suoritetut iskut. Vaikka siis aloitin vastentahtoisesti kendon, lajin kauneus vei mukanaan. Olen kokenut pääseväni kendon kautta aivan erikoislaatuisella tavalla osalliseksi Japanin kulttuurista ja olen iloinen voidessani siirtää sitä opetuksellani uudelle sukupolvelle. Opetan poliisitoimeni ohella viikottain lapsia, joiden iät vaihtelevat 6:sta 15:sta. Tällä nuorten dojolla muuten näkyy myös länsimaalaisia, noin 30-vuotiaita Japanissa asuvia amerikkalaisia, jotka eivät voi harjoitella esim. poliisidojolla. Tänä päivänä on mielestäni etusijalle nousemassa kysymys ja haaste kendon säilyttämisestä alkuperäisenä. Kuinka voimme siirtää kendon tulevaisuuteen sitä muuttamatta.

Oletteko kiinnostunut kobudosta?

Toki olen kiinnostunut, mutta aika ja kädet eivät riitä kaikkeen tekemiseen. Minulla on päätoimi poliisina, kilpailuvalmennus ja vielä nuorten opetus. Kaiken lisäksi Miyazakissa on tällä hetkellä vaikeata löytää elävää kosketusta kobudoon sillä ainut tietämäni harrastaja asuu Kagoshimassa.

Mihin keskitytte tällä hetkellä omassa harjoittelussanne?

Haluan ensi alkuun sanoa että oma osaamiseni on hyvin vähäistä. Kendossa oppiminen on jatkuvaa ja opiskelulle ei ole loppua. Tällä hetkellä pyrin kuitenkin tavoittamaan rauhan ja järkkymättömyyden sydämeeni vastustajan edessä. Kävi tämä semensä kanssa päälle kuinka ärhäkästi tahansa, koetan pitää itseni tyynesti koossa: ho-shin… Tämä ei rajoitu kendoon vaan koskee koko elämää, sitä voi ja tulee tavoitella joka hetki.

Kuinka voi mitata omaa edistymistään?

Ainoa tapa on luultavasti saada palautetta ottelussa tai harjoittelussa. Epäsuorasti siten, että huomaat itse saavasti pisteen aiemmin vaikealta vastustajalta. Tai sitten suoraan, jos joku sanoo sinun edistyneen. Ainoa, joka voisi näin tehdä omalla dojollani on oma opettajani Kai sensei, 8. dan kyoshi.

Millaisia kendokoita ovat lähitulevaisuuden mestarit?

Esimerkkeinä voisin mainita Eigan-veljekset ja Miyazakin-veljekset ja Haradan Tokiosta, joka menestyi hyvin Japanin mestaruuskilpailuissa jo 1995. Samoin mainittakoon Nabeyama Tsukuban yliopistosta. Kaikkia heitä yhdistää se päämäärätietoinen tapa, jolla he harjoittelevat. Totta kai nämä ovat sporttisia nuoria, mutta menestykseen tarvitaan myös päätä ja intohimoa harjoitteluun. Nykyisin on taas sääntönä vapaa osallistumisoikeus mestaruuskilpailuihin dan-asteeseen katsomatta, tässä jokin aika sitten karsimaan pääsivät vain vähintään 6. danin haltijat.

Millaiset ovat länsimaalaisen ihmisen mahdollisuudet todella edistyä budossa?

Mitään suoranaista estettä kehittymiselle ei ole. Onhan teillä vankka kroppa ja kaikki mitä tarvitaan. Ainoa vakava puute on monien erilaisten harjoituskumppanien puute. Se on suurin esteenne kehittymiselle. Se, että olette kookkaampia ja painavampia ei merkitse mitään. Jalkatyö on kaiken perusta. Pitkä harjoitus, jonka äsken teimme saattaa vetää joiltakin lantionseudun kipeäksi. Mutta uuttera jalkatyön harjoittelu merkitsee varmaa edistymistä.  Minua hämmästytti se kelpo liikkuminen, jota sain nähdä heti ensimmäisissä harjoituksissa. Muistakaa, että tärkeintä on oppia asiat ruumiilla.

Aivan ovella odottavat Kioton MM-kisat (3/97). Kaikille Euroopan maille ne ovat  todellinen huipputapahtuma. Mitkä mahtavat olla japanilaisten isäntien tavoitteet?

En ole käynyt kysymässä ZNKR:n virkamiehiltä, mutta oletan että tärkeintä on tarkistaa kendon taso maailmanlaajuisesti ja samalla antaa eväitä sen parantamiseen entisestään. Tärkeintä on kuitenkin ystävyyden ja kontaktien lujittaminen. Vaikka WKC kilpailuna poikkeaa Japanin omasta kansallisten kilpailujen sarjasta, on varmaa, että kaikki arvostavat Japanin joukkueen pääsyä ja siinä menestymistä. Vastaavasti on menestyminen myös länsimaisille joukkueille mitä mainioin suositus.

Mainokset

Yōkain vuosiraportti 2014

Kendovuosi 2014 lähti käyntiin räväkästi viikonlopulla Helsingissä dan-cupin ja SM-joukkuekilpailun merkeissä. Enemmän tuosta viikonlopusta voi lukea kirjoituksesta Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014.

Keväällä tapahtumia oli melko paljonkin, tosin 5 Nations Cupia ja EM-kisoja seurasin vain internetin välityksellä. Maaliskuussa Shimohashi-sensei vietti noin viikon Porissa. Erityisesti hänen vierailustaan mieleen jäivät todella monipuoliset opetusmenetelmät. Myös tapa tehdä jogeburia ja se mahtava gyaku-do tulevat ensimmäisten joukossa mieleen. Shimohashi-sensein vierailun aikaan pidimme myös uuden dojomme viralliset avajaiset. Heti vierailun jälkeen ehdimme Raumalle pitämään kendonäytöstä. (Kiireinen viikko).

Keväällä järjestettiin tietysti myös peruskurssi. Olen oman peruskurssini jälkeen ollut mukana jokaisella seuran peruskurssilla, mutta kevään kurssi oli poikkeuksellinen siinä, että olin kurssilla ohjaajana.

Leiripassit järjestyksessä

Leiripassit järjestyksessä

Kesällä järjestettiin perinteinen Jazz-leiri. Vuoden 2014 Jazz-leiri oli järjestyksessään 23. Leiri kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta ja se vaatiikin melkoista talkoohenkeä ja suunnittelua toteutuakseen. Periaatteessa seuraavan leirin suunnittelu alkaakin heti edellisen päätyttyä. Jotta leiriläisille voidaan tarjota hyvää palvelua, eivät kaikki voi olla aina harjoituksissa mukana. Osan pitää tehdä järjestelypuuhia. Vuonna 2014 ehdin silti osallistumaan hyvin leirin harjoituksiin järjestely- ja työkiireiden (kesäloma, mikä se sellainen on?) lomassa. Lisäksi pääsin (jouduin?) vetämään alkulämmittelyt kertaan tai kahteen leirillä. Eihän siinä mitään ihmeellistä, mutta olihan se jännä kokemus kun edessä onkin reipas sata kendokaa kymmenen sijaan.

Leirin viimeisenä päivänä olikin edessä ensimmäinen dan-graduointini. Mietteitä siitä ja matkasta siihen voi lukea täältä: Tie shodaniin.

Omaa syksyäni leimasi ajanpuute. Opiskeluni olivat loppusuoralla, mutta olin samalla täyspäiväisesti töissä. Niistä johtuen päivät olivat melko pitkiä. Syksyllä olin kevään tapaan ohjaamassa peruskurssin harjoituksia.

Alkusyksystä osallistuimme jälleen ”Nuori Pori Harrastaa” -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on esitellä kaupungin harrastustarjontaa lapsille.

Syyskuun lopulla seuramme järjesti kyu-cupin. Järjestelyt sujuivat suht’ mukavasti, vaikkakin aina muutama käsipari lisää mahtuisi mukaan. Olimme järjestäneet vuoden 2013 SM-joukkuekisan ja dan-cupin, joten tuoretta kokemusta kisojen järjestämisestä oli.

Omalla kohdallani vuoden 2014 kyu-cup oli merkittävä siinä mielessä, että toimin ensimmäistä kertaa tuomarina ”virallisissa” kisoissa. Kyllä siitä taidettiin jotenkin kunnialla selvitä, vaikka kehittämiskohteitakin kyllä löytyy.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Vuoden loppupuolella hioimme dojon lattian, mistä aiheutui noin viikon katko harjoituksiin. Ennen ensimmäisiä harjoituksia ”uudella” lattialla olin ainoastaan nopeasti hieman testaillut sen pitoa talkoiden yhteydessä. Aluksi hieman jopa jännitti, miten jalkatyö sujuu nyt kun pito on kasvanut. Huolet osoittautuivat turhiksi, sillä jalkatyö hiotulla lattialla sujui mainiosti. Lisääntyneen kitkan kyllä huomasi (ero on oikeastaan aika valtava), mutta siihen tottui nopeasti. Nyt lattia on entistä parempi.

Vuosi ainakin tuntui todella tapahtumarikkaalta, eikä edellä ole edes mainittua kaikkia tapahtumia joissa seura oli osana. Syksyllä pääsin muun muassa kokeilemaan tameshigiriä ja kaikki leikkaukset jopa onnistuivat! Eräs tärkeä esilletuotava asia on porilaisen koulun opettajavaihdon ansiosta seuraamme saapunut japanilainen vieras, joka sattui olemaan myös aktiivinen kendoka!

Olen jo useamman vuoden ajan pitänyt kirjaa harjoituksistani. Seuraavassa kaaviossa on vuoden 2014 harjoitusmääräni tunteina kuukausittain jaoteltuna. Mukaan on laskettu seuran harjoitukset ja Jazz-leiri. Mukaan ei ole laskettu muita leirejä tai kisoja. Kokonaisharjoitusmääräksi tuli 300,5 tuntia vuoden aikana. Syksyn koulu- ja työkiireet näkyvät selkeästi (onneksi koulukiireet ovat nyt ohi, valmistuin joulukuussa). Maaliskuun treenimäärä on melkoisen korkea Shimohashi-sensein vierailun ansiosta, siitäkin huolimatta, että jouduin maaliskuussa olemaan jonkin verran poissa harjoituksista viisaudenhampaan kirurgisen poiston takia.

harjoitusmaarat2014

Sellainen oli minun kendovuoteni 2014. Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan.

Passiivisuus voittaa aina(?)

Seuraa avautumista. Miksi kendo-shiaissa voittaa helpoiten torjumalla ja olemalla passiivinen? Sanotaan että kendon periaatteisiin kuuluu, ettei ole ainoastaan puolustusta vaan torjunta johtaa aina hyökkäykseen. Ojiwaza ei ole odottelua vaan aloitteellista toimintaa jossa vastustaja pakotetaan toimimaan niin, että ojiwazaa voi suorittaa. Mutta ovatko nämä vain korulauseita?

Liian usein käy niin, että toinen (tai molemmat) ottelija ainoastaan odottelee toisen tekevän aloitteen. Ja kun se toinen tekee jotain, nopeasti suojaus päälle kun ei itse oltukaan valmiina. Tätä mallia jatketaan kunnes jompikumpi (tuurilla?) onnistuu saamaan pisteen ai-menillä(!) tai näykkäisy-kotella. Mitä tapahtui aktiiviselle ojiwazalle? Ja 1-0 asemassa se puolustustaistelu vasta alkaakin. Shinaita vain eteen ja välillä ovelia do-torjuntoja käsivarsilla. Itse ei varmasti tehdä aloitetta, kyllä se aika kohta loppuu.

Minulle on seurassamme opetettu, että jigeikossa ei torjuta. Jos kaveri tekee hyvän lyönnin ja osuu, ei oteta sitä pois häneltä. Kun itse hyökätään, annetaan hyökkäykseen kaikki välittämättä mahdollisista vastatekniikoista. Sutemi, hyökkäykseen ”sitoutuminen” ja kaiken antaminen on myös kendon perusperiaatteita. Tehtäessä jigeikoa tällä tavalla molemmat osapuolet saavat siitä paljon irti. Molemmat yrittävät olla aloitteellisia ja hyökätä. Molemmille tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Molemmat lyövät ja tulevat lyödyksi. Syntyy ”hyvää kendoa”, jossa näkee hienoja tekniikkoja eikä epämääräistä nuhjuamista.

Graduoinneissa näkee yleensä tämän suuntaista kendoa. Ainakin tulisi nähdä. Suoritin kesällä 1. danin ja tuossa graduoinnissa molemmat jigeikoni olivat mielestäni juuri tässä mielessä ”hyvää kendoa”. Ei pelätty tulla lyödyksi. Molemmissa jigeikoissa molemmat osapuolet tekivät aktiivista kendoa, hakivat asetelmia, loivat paikkoja ja suorittivat hyökkäyksiä. Kiitokset vielä uudestaan molemmille pareille!

Toki joskus myös kilpailuissa näkee tätä mystistä ”hyvää kendoa”, mutta turhan usein enemmistö kilpailijoista ottelee erittäin puolustusvoittoisesti – ainakin omasta mielestäni. Kun kaksi tasaväkistä kendokaa kohtaavat, on normaalia että ottelu näyttä tasaiselta eikä huimia tapahtumia ole paljon. Kuitenkin, tälläisessäkin tilanteessa voi aistia ottelijoiden lähestymistavan ja asenteen. Ovatko he siellä puolustamassa vai hyökkäämässä? Hyökkääminen ja aktiivisuus eivät välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi olla jatkuvasti lyömässä kakarigeikomaisesti. Se tarkoittaa sitä, että yritetään hakea asetelmia ja luoda paikkoja.

Oma ”ongelmani” on, että yritän tehdä shiaita kuin jigeikoa. Totta kai on olemassa runsaasti tekniikkoja, esimerkiksi nidan-wazaa, jotka toimisivat (ainakin periaatteessa) torjujia ja odottelijoita vastaan. Itse en kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä, että pärjäisin niillä ja iloisella sekä aktiivisella kendolla shiaissa. Mutta yritän kuitenkin, en halua lähteä vain torjumaan. Ehkä juuri tästä johtuen en ole koskaan voittanut shiaita tuloksella 1-0. Kaikki voittoni ovat joko 2-0 tai 2-1. Itseasiassa, olen hävinnytkin shiain tuloksella 0-1 ainoastaan kerran, muut tappioni ovat olleet 0-2 tai 1-2.

En tiedä onko olemassa tilastotietoa asiasta, mutta omien havaintojeni mukaan ensimmäisen pisteen tekijä on erittäin vahvoilla shiaissa. Tappioasemasta voittoon nouseminen on haastavaa paitsi henkisesti, myös ihan puhtaasti teknisesti. Johtoasemassa olevan on suhteellisen helppo passailla, torjua ja pelata aikaa, näyttäen silti muka-aktiiviselta. Henkilökohtaisesti olen pari kertaa onnistunut nousemaan 0-1 tilanteesta 2-1 voittoon. Nämä kerrat ovat ehkäpä yksiä hienoimpia shiai-kokemuksia.

Tietysti johtoaseman puolustaminen on järkevää, mutta on eri asia kuinka sen tekee. Mikäli pystyy johtoasemastaan huolimatta pysymään aktiivisena, saattaa onnistua pakottamaan vastustajan puolustuskannalle.

Tämän vuoden SM-joukkuekisassa eräässä ottelussa pääsin 1-0 johtoon, mutta jatkoin aktiivista kendoa ja yritin tehdä toisen pisteen. Hävisin 1-2. Tuo ottelu on kuitenkin yksi hauskimmista joita olen otellut. Jos olisin vain jäänyt kuluttamaan aikaa, ei tuota hyvää muistoa olisi jäänyt.

Passiivisessa, puolustavassa ja torjuvassa kendossa kiteytyvät mielestäni shikai, kendon neljä sairautta: yllätys, pelko, epäilys ja epäröinti/hämmennys. Odotetaan toisen tekevän aloitteen koska ei luoteta omaan tekniikkaan tai ei tunneta vastustajan tyyliä (epäilys), mutta ei sitten ollakaan valmiina toimimaan (yllätys). Ei hyökätä määrätietoisesti (epäröinti), kun pelätään toisen tekevän vastatekniikkaa (pelko).

Tulevana viikonloppuna kisataan Kyu-Cup täällä Porissa. Toivottavasti kisoissa nähdään aktiivista kendoa!

Shiai, reigi ja yleisö

Kendokilpailuissa osanottajien käyttäytyminen on todella hallittua ja maltillista. Kumarrukset tehdään hyvästä asennosta ja täsmällisesti. Pisteiden jälkeen ei nähdä villejä tuuletuksia. Ottelun loputtuakin kumarrukset tehdään kunnolla. Häviäjä ei katkaise shinaitaan tai heittele varusteitaan. Voittaja ei hypi riemusta.

Kaikki tämä on mielestäni kendon hienoutta. Se kuvastaa kontrollia, itsekuria ja kunnioitusta, niin vastustajaa, tuomareita, kisatapahtumaa kuin koko lajia kohtaan.

Monessa muussa lajissa kumarrukset ovat enää nopeita nyökkäyksia joiden ajaksi hädin tuskin edes pysähdytään, saati sitten ollaan hyvässä asennossa. Ottelun häviäjä saattaa ”unohtaa” kumarrukset kokonaan. Tuomarin päätöksiä vastaan protestoidaan avoimesti. Varusteet ovat päällä jotenkuten ja ottelun jälkeen niitä heitellään joko ilosta tai harmituksesta johtuen.

Mutta ei kendossa. Se, miksi etiketti on säilynyt kendossa on varmasti monen asian summa – ja ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksensa.

Kendokilpailuissa niin tuomarit, toimitsijat kuin ottelijatkin noudattavat etikettiä. Mutta, entäs yleisö? Tarvitseeko yleisön noudattaa sitä? Mikä on sopivaa käytöstä kisatapahtumassa?

Nopeasti ajateltuna herää kysymys: miksi yleisön tarvitsisi noudattaa tietynlaista käyttäytymissäännöstöä? Eiväthän katsojat välttämättä edes tunne kendon reihoa. Toisaalta, onko yleisön joukossa paljonkin kendoa tuntemattomia henkilöitä? Veikkaanpa ettei aivan hirveästi. Suurin osa on varmasti kendokoja itsekin. Ja onhan monissa muissakin lajeissa yleisölle käyttäytymisnormeja, esimerkiksi tenniksessä ja golfissa. Tiedotuskin onnistuu helposti, sisäänkäynnille kyltti johon listattu pari oleellisinta kohtaa.

Millaista sitten olisi sopiva käytös yleisölle? Seuraavissa omia mielipiteitäni.

Kun tuomarit ja ottelijat suorittavat kumarruksia, tulisi yleisön mielestäni hiljentyä. Samoin seuraavia otteluja kuulutettaessa, sillä pienemmissä kisoissa harvoin on äänentoistojärjestelmiä käytössä.

Ottelun aikana mielestäni sopivinta kannustusta ovat tilanteenmukaiset aplodit. Hyvät suoritukset palkitaan aplodeilla. Myös aloituksen (kun toiminta alkaa tai jatkuu) jälkeiset aplodit ovat mielestäni ok. Kuitenkin mielestäni kannustuksen tulisi liittyä ottelun tapahtumiin, eikä olla tasaista pauhantaa taustalla.

Huudot, buuaukset, vihellykset ja vastaavat eivät mielestäni kuulu kendo-otteluun. Spontaanit ”oooh” -kohahdukset hienojen suoritusten jälkeen hyväksyttäköön.

Kokonaan oma asiansa ovat esimerkiksi kameroiden salamavalot.

Koska ottelijoilta vaaditaan hillittyä käytöstä on mielestäni sopivaa vaatia sitä myös yleisöltä. Sana kunnioitus tulee taas mieleen. Ottelijat tekevät parhaansa ottelussa, säilyttäen silti kokoajan kontrollin. Mielestäni on asiallista, että yleisö kunnioittaa ottelijoita ja kisatapahtumaa käyttäytymällä sen arvoisesti.

Monissa urheilulajeissa kannustamisesta on kasvanut kokonaan oma katsomokulttuurinsa. Ja onhan se eittämättä hienoa, kun tuhannet kannattajat kannustavat yhdessä joukkuettaan. Joihinkin lajeihin se sopiikin. Mutta, urheilussa pelaajilla ei ole samanlaista käyttäytymisnormistoa kuin kendo-shiaissa ottelijoilla. Kendo on kuitenkin budoa, joten yleisönkin tulisi käyttäytyä sen mukaisesti.

Pikkukarhu Cup: tavoitteita lapsille

Kuten varmaan monet seuraamme Facebookissa seuraavat huomasivat, järjestimme joulukuussa seuran ensimmäisen Pikkukarhu Cup -kilpailun, joka oli taitokilpailu kaikille meidän muksu- ja junnuharrastajillemme. Pikkukarhu Cup oli ideana elänyt jo useamman vuoden ajan, mutta vihdoin tuumasta toimeen ja kilpailu järjestettiin!

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Kisan tarkoituksena oli asettaa nuoremmille harrastajille tavoitteita treenaamiseen. Varmasti monien muistoissa on kuinka lapsena oli hienoa saada jotain merkkejä, palkintoja, diplomeita tai karkkipusseja omista saavutuksistaan, oli kyseessä sitten partio, ratsastus tai vaikka yleisurheilu.

Seuramme muksu -ryhmään saa liittyä kaikki yli neljävuotiaat lapset ja junnu ryhmässä harjoittelevat lapset noin neljääntoista ikävuoteen asti. Kaikki nämä lapset saivat osallistua Pikkukarhu Cupiin, joten ikäjakauma on aika suuri. Tämän vuoksi kilpailussa järjestettiin kaksi eri ikäryhmää: muksut ja junnut, jolloin kilpailijat kilpailevat samoja henkilöitä vastaan, kenen kanssa he myös harjoittelevat. Näin taidot ovat kohtuullisen samoissa mitoissa.

Pikkukarhu Cup2_logolla

Kilpailuun osallistuvien tulisikin osata peruslyönnit isoina, niin yksittäisinä lyönteinä kuin jatkuvana sarjanakin, sekä kirikaeshi. Näitä lyöntejä harjoitellaan muutenkin koko vuoden ajan, joten lasten tulisi nämä osata. Näin kilpailussa ei tule eteen mitään uutta. Uutena elementtinä onkin kilpailu toista vastaan. Kilpailun tarkoituksena onkin motivoida harrastajia opettelemaan lyönnit oikein. Ensimmäisessä Pikkukarhu Cupissa kaikki osallistujat palkittiin, koska tärkeintä ei ole voittaminen, vaan uskallus yrittää!

Toukokuussa järjestettävään kilpailupäivään on suunniteltu myös muuta ohjelmaa, kuten harjoitukset ennen kilpailuja sekä elokuvailta kilpailujen jälkeen japani- ja kendoaiheisine puuhapisteineen. Ohjelma tarkentuu kevään aikana.

Pikkukarhu Cup järjestetään Porissa toukokuun alussa, seuraa seuramme tiedotusta ja kerää omasta seurasta innokkaat muksut ja junnut mukaan kilpailemaan!

Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014

Viikonloppuna oteltiin Helsingissä Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut. Seuraavassa hieman omia tuntemuksiani kisoista.

Dan-Cup, kootut selitykset

Melko tuoreena 1. kyuna tein lauantaina ensiesiintymiseni Dan-Cupin alemmassa sarjassa. Tavoitteenani oli kerätä kokemusta, päästä poolista jatkoon ja tietenkin sen jälkeen mahdollisimman pitkälle. Tavoitteet eivät oikein toteutuneet sillä jäin pooliin ja kaikki otteluni olivat suht’ lyhyitä. Loput lauantaista menikin katsellessa ja seurakaveria kannustaessa.

Dan-Cup 2014, palkitut

Dan-Cup 2014, palkitut

Ensimmäinen otteluni oli myös lyhyin. Siinä lyötiin oikeastaan kaksi ai-meniä, joista molemmissa minulle nousi yksi ja vastustajalle kaksi lippua. Taisi siinä pari hyökkäystä olla pisteiden välissä. Toinen ja kolmas eivät olleet aivan yhtä lyhyitä ja sain niissä jopa hieman jotain tehtyäkin, mutta vastustajat olivat niissäkin vahvempia ja veivät voitot.

Sitten niihin selityksiin. Arpaonnelle ei voi mitään, mutta ainakin omasta mielestäni poolini oli erittäin kovatasoinen. Lisäksi poolin muut ottelijat olivat ottelutyyliltään itselleni erittäin hankalia vastustajia.

Onneksi seurakaveri pärjäsi ylemmässä sarjassa huomattavasti paremmin ja saikin ansaitun Fighting Spirit -palkinnon.

Joukkue-SM, mopolla moottoritielle

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, on joukkuesarja mielestäni kendokilpailuista se suurin ja mahtavin. Lisäksi joukkukilpailut ovat myös tunnelmaltaan huimia.

Porista lähti SM-kisoihin tänä vuonna melkoisen kokematon kuuden hengen joukkue. Joukkueessamme oli yksi dan-arvoinen kendoka, muuten mentiin kyu-porukalla. Mahtuipa joukkueeseen myös yksi juniori joka oli ensimmäisissä aikuisten kisoissaan! Joukkueen kokemattomuudesta johtuen, oli joukkuekisassa tavoitteena lähinnä kokemuksen kerääminen ja hauskanpito.

Joukkue-SM 2014, palkitut

Joukkue-SM 2014, palkitut

Ensimmäisen ottelun poolissa voitimme. Omassa ottelussani sain aikaan kaksi men-pistettä ja olin muutoinkin tyytyväinen suoritukseeni.

Toisen pooliottelun hävisimme. Ottelut olivat tiukkoja ja mielestäni pelkät numerot eivät kerro koko totuutta. Oman otteluni hävisin 1-0. Ottelu oli itseltäni päivän huonoin, enkä oikein varsinkaan alussa saanut tarvittavaa terävyyttä tekemiseeni. Sain kuitenkin loppua kohden pari hyvää osumaa perille, mutta ne eivät sitten kumminkaan olleet aivan riittävän hyviä ipponeiksi. Ipponeista puheenollen, ippon kahdesta vastustajan hansokusta oli kyseisessä ottelussa melko lähellä. Vastustajani sai hansokun ottelualueen ulkopuolelle ajautumisesta ja häntä huomautettiin väärästä tsubazeriaista (kädet olivat ylhäällä ja osuivat shinaini terään). Toista hansokua hän ei kuitenkaan saanut.

Pääsimme kuitenkin poolista toisena jatkoon. Puolivälierässä joukkueemme jatkoi hyviä otteita, vaikka hävisimmekin voitoin 4-1.

Oma vuoroni koitti 2-1 tilanteessa, joten olin pakkovoiton edessä. Ottelu itsessään oli omalta osaltani hyvä, sain tehtyä melko hyvin omaa kendoani ja ottelu oli luonteeltaan sellainen joista itse pidän. Jos ottelu ei olisi ollut niin ratkaisevassa asemassa, ei tappio todennäköisesti olisi häirinnyt pahasti, sillä ottelin hyvän ja hauskan ottelun. Vastus oli parempi pistein 2-1.

Täytyy myöntää, että kun pääsin istumaan takaisin omalle paikalleni rivissä, niin piti siinä hetki keräillä ajatuksia. Olisi ollut mahdollisuus siirtää ratkaisu taishoille, mutta se ei onnistunut.

Joukkueemme taival päättyi siis puolivälieriin, mikä oli mielestäni joukkueeltamme – jossa oli ainoastaan yksi dan-arvoinen – oikein hyvä suoritus. Hävitytkin ottelut olivat ainakin minun mielestäni tasaisia. Aivan mitaleille ei kuitenkaan tällä kertaa ylletty.

Sekalaisia ajatuksia ja havaintoja kisoista

Kuten aina kendokisoissa, oli paikalla hyvä ja tiivis tunnelma. Varsinkin sunnuntaina myös fyysisesti, sillä joukkuekisan poolivaiheen aikana oli salin reunoilla välillä melko ahdasta. Käytössä ollut pienempi lämmittelysali kuitenkin paikkasi ongelmaa.

Pari huomiota hansokuista. Näin ainakin kerran tai kaksi annettavan hansokun, kun ottelija koski oman shinainsa teräosaa ennen lupaa. Näitä tilanteita sattuu kaikissa kisoissa, mutta harvoin olen nähnyt niistä annettavan hansokua. Tällä kertaa niin kuitenkin tehtiin, mikä on mielestäni hyvä asia. Entä voisiko koko ottelun jatkuneesta väärästä tsubazeriaista antaa suoraan hansokun tai huomauttaa aikaisemmin? Kyseessä oli kuitenkin SM-kisat, ei Kyu-Cup. Sekä shinain terän koskeminen, että väärä tsubazeriai ovat kuitenkin säännöissä selkeästi kiellettyjä.

Eräänä seikkana muiden joukossa seurasin viime aikoina paljon puheenaiheena olleen sanpomamorin käyttöä. Ja sitähän näkyi paljon.

Porin joukkue SM-kisoissa

Porin joukkue SM-kisoissa

Mitä kisoista jäi käteen? Lauantai meni itselläni pitkälti penkin alle, mutta sunnuntaina sujui hieman paremmin. Kaksi kolmesta ottelusta oli aivan hyviä ja varsinkin puolivälieräottelu jäi hyvin mieleen. Viikonloppu myös muistutti kuinka jännittävää ja hauskaa joukkuesarjassa otteleminen on. Kokemusta lähdettiin hakemaan ja kyllä sitä taidettiin jonkin verran kerätäkin.

Kiitokset kisaviikonlopusta kaikille mukana olleille!

Tawastia Cup 2013

Lauantaina kilpailtiin Tampereella Tawastia Cup vuosimallia 2013.

Päivän aluksi opetettiin ensikertalaisille kuinka ottelualueella toimitaan, tuomareiden merkkejä ja muita shiai-asioita. Sen jälkeen pidettiin yhteinen alkulämmittely. Itse kilpailut koostuivat joukkuekisasta sekä alemmasta ja ylemmästä yksilösarjasta. Sarjojen jälkeen oli ohjelmassa vielä jigeiko ja loppuseremoniat. Kisojen päätarkoitus oli antaa niin ottelijoille kuin tuomareillekin lisää kokemusta shiaista.

Porilaisittain kisat menivät mainiosti. Joukkuekilpailussa Porin joukkueet ottivat kaksoisvoiton. Alemmassa yksilösarjassa Poriin tuli kultaa ja pronssia, ylemmässä yksilösarjassa hopeaa. Lisäksi Poriin matkasi myös Fighting Spirit -palkinto.

Oma kisaurakkani alkoi joukkuekisalla. Aluksi oli selkeästi vähän kankeutta omassa tekemisessä, ensimmäisessä ottelussa (toista Porin joukkuetta vastaan) jäin kyllä täysin jalkoihin. Tuntui etteivät jalat ja kädet liiku yhtään niinkuin haluaisi. Mutta kyllä se otteleminen siitä lähti taas sujumaan kun sai pari ottelua alle. Osasyynä kankeuteen voi toki olla se, että viimeaikoina on keskitytty oman dojon rakentamiseen.

Alempaan sarjaan en osallistunut, joten se meni omia kannustaessa ja otteluita seuratessa.

Ylemmässä sarjassa oma tekeminen oli hieman parempaa kuin joukkuekisan alussa ja ylsinkin finaaliin asti.

Yleishuomiona ainakin minusta tuntui siltä, että päivän aikana nähtiin paljon jogai hansokuja (ottelualueen ulkopuolelle astuminen).

Olen pääosin ihan tyytyväinen suoritukseeni kisoissa. Joukkuekilpailussa en ollut varsinkaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa parhaimmillani, mutta toisaalta tulos oli hyvä. Ja kyllä ylemmän sarjan hopeaankin voi ihan tyytyväinen olla. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin tekemiini pisteisiin, sillä tein kaikki pisteeni (hansokuilla saatuja ipponeja lukuunottamatta) men-lyönneillä. Muutos viime vuoden kyu-cupiin oli melkoinen: silloin tein 7 do-pistettä, 3 kote-pistettä ja vain 2 men-pistettä. Men-lyöntien parantaminen onkin ollut yksi omista teemoistani viimeaikoina ja nivoutunut pitkälti jalkatyön parantamiseen. Siksi men-pisteet lämmittivät mieltäni erityisesti.

Päivän lopuksi pidettiin vielä jigeiko, jonka aikana ainakin itse sain tehtyä monta hyvää keikoa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli mielestäni oikein onnistunut. Me lähdimme tapahtumaan tavoitteena saada paljon otteluita ja kokemusta erilaisista vastustajista. Tämä mielestäni täyttyi hyvin, sillä itselleni kertyi vajaat kymmenen shiaita ja toinen mokoma jigeikoa.

Kiitokset järjestäjille, tuomareille, ottelijoille, jigeiko-pareille ja kaikille muille tapahtumaan osallistuneille. Toivottavasti tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna.

PS Muistakaa osallistua blogikisaan!

Kilpailemaan?

Reipas kuusi kuukautta sitten kirjoitin tähän blogiin ensimmäisistä kisoistani. Tällä kirjoituksella yritän puolestaan kertoa, miksi kisoihin kannatta lähteä, ja samalla innostaa muita lähtemään omiin ensimmäisiin kisoihinsa.

Shiai on osa kendon harjoittelua. Mielestäni jokaisen tulisi ainakin kokeilla kilpailemista. Shiaissa oma taso todella punnitaan: kuinka hyvin pystyt tekemään omaa kendoasi paineenalaisena.

Vaikka shiai on kilpailu, on se samalla myös oppimistapahtuma. Se onkin mielestäni tärkeä syy kisoihin osallistumiseen. Shiaissa mielestäni kulminoituu tavallaan se, että harjoittelijalla on vastuu omasta kehityksestään. Ohjaajat voivat antaa neuvoja ja korjauksia, mutta jos niistä ei ota opikseen, ei kehitystä tapahdu. Kun olet ottelualueen valkoisten viivojen sisäpuolella, olet omillasi. Kukaan muu ei voi tehdä mitään puolestasi. Silloin on pakko luottaa omaan tekemiseen ja antaa kaikkensa. Shiai kertoo missä ovat omat vahvuutesi ja toisaalta missä on edelleen parannettavaa. Hyvä harjoittelija tietenkin analysoi suoritustaan, ottaa siitä saadusta tiedosta kaiken irti ja pyrkii kehittämään itseään. Seuraavissa kisoissa voi sitten katsoa, kuinka paljon kehitystä on saanut aikaan.

Shiai on mielestäni myös oikeasti kivaa ja antaa hienoja kokemuksia. Aluksi jännittää, mutta ottelun alettua on keskittyminen täysin itse tekemisessä. Kun kaksi tasaväkistä kendokaa yrittää parhaansa, aistii siitä syntyvän tunnelman ja latauksen. Mitään ei saa ilmaiseksi ja sen yhdenkin pisteen tekeminen vaatii paljon. Hyvän suorituksen tekeminen shiaissa on todella palkitsevaa. Ottelun jälkeen taas on väsynyt ja tietyllä tapaa vapautunut olo, vaikka pian pitääkin valmistautua jo seuraavaan otteluun.

Joukkuekilpailu on kendokilpailujen suola. Otteleminen joukkueelle antaa vielä pienen lisälatauksen tekemiseen. Et ottele vain itsellesi, vaan myös muille. Joukkuekilpailun etenemisen seuraaminen omaa vuoroasi odotellessa, tai oman vuoron jo ollessa ohi, on jännittävä kokemus. Joukkuekilpailuun sisältyvä hieno joukkuhenki on mielestäni jo itsessään kokemisen arvoinen.

Omien ja joukkuekavereiden otteluiden lisäksi kisoissa näkee tietysti myös suuren määrän muiden otteluja.

Eli: kisoihin kannattaa lähteä. Niistä on hyötyä oman kendon kehittämisen kannalta ja ne tarjoavat hienoja kokemuksia. Itse otteluiden lisäksi kisoissa on myös sosiaalinen puoli. Kisapaikalla on hyvä tunnelma ja siellä tapaa harrastajia ympäri Suomea (ja maailmaa).

Kendoa jokaiseen makuun

”Nuorten liikkeelle saamiseksi myös urheiluseurojen tarjontaa pitäisi monipuolistaa. Nuoren Suomen teettämän galluptutkimuksen perusteella liki 300 000 nuorta haluaisi harrastaa liikuntaa urheiluseuroissa, mutta he eivät halua kilpailla.

Suomessa urheiluseurojen tarjonta pohjautuu kuitenkin suurimmaksi osaksi kilpailuihin tähtäävään urheiluun.

Seurojen tarjonta on kilpailuvoittoista, eikä se motivoi kaikkia nuoria mukaan”

Harrastin lapsena uintia paikallisessa uimaseurassa usean vuoden ajan. Nautein lajista ja kävin innolla Hippo-uinneissa ja muissa paikallisissa kilpailuissa ja hyllyyni kerääntyi myös muutamia palkintoja. Jossain vaiheessa kuitenkin minun piti siirtyä vanhempien harjoituksiin, missä harjoittelun tavoitteena oli pelkästään kilpailuissa pärjääminen. Lopetin uimaharrastuksen.

Nuoren Suomen teettämän tutkimuksen mukaan nuoria ei kiinnosta kilpaileminen mutta he haluaisivat harrastaa jossain urheiluseurassa. pronssi

Tuntuu että meillä tähdätään lähes kaikessa kilpailemiseen. Haluamme näyttää että olemme hyvä siinä mitä teemme. Suomalaiset ovat myös aina olleet hiihdossa, jääkiekossa ja muissa ”kansallislajeissa” hyvin kilpailuhenkisiä.

En ole kuitenkaan koskaan kokenut että minun on kendossa pakko kilpailla. Kilpaileminen on ollut vapaaehtoista ja olen lähtenyt siihen mukaan, koska jollain tavalla kuitenkin nautin siitä. Seurassamme on paljon jäseniä, jotka eivät kilpaile, mutta käyvät kuitenkin aktiivisesti harjoituksissa ja kehittyvät lajissa jatkuvasti.

Kendoa voi harrastaa ilman kilpailuja, vain keskittymällä lajiin ja ehkä hakemalla siitä jotain syvällisempää. Onko tavoitteet lajissa esimerkiksi pitkän aikavälin tavoitteita? Lajia saa jokainen harrastaa niinkuin haluaa. Vastaisiko siis kendo nykyajan nuorten toiveita urheilusta missä kilpailuun tähtääminen ei ole pakollista?

Kuuluuko oheisharjoittelu kendoon?

kendo grappleEdellinen kirjoitus oheisharjoittelusta herätti keskustelua Facebookin puolella, joten päätin palata aiheeseen ja pohtia oheisharjoittelun asemaa kendon treenaamisessa hieman syvällisemmin. Koska en ole tämän aihealueen asiantuntija, pohjaan tekstin pääasiassa muualta löytyneisiin kirjoituksiin ja pohdintoihin, mutta myös omiin kokemuksiini.

Eri harrastajat kokevat kendon harjoittelemisen eri tavoin, jotkut pitävät sitä budo-lajina, toiset ovat enemmän urheilu-kendon kannattajia. Ja ei siinä mitään, jokainen meistä voi harjoitella lajia niin kuin parhaaksi katsoo ja se onkin lajin yksi rikkauksista. Jos kendossa kuitenkin kilpailee, olisiko siihen suhtauduttava kuin mihin tahansa urheiluun? Siinä tapauksessa ohesharjoittelun merkitys kasvaa.

En osaa sanoa yhtäkkiä yhtään lajia missä oheisharjoittelua ei tehtäisi. Lihaskunnon parantaminen ja juokseminen ovat varmasti yleisimpiä oheisharjoittelun muotoja, mutta jokaisella lajilla on omat erityispiirteensä ja myös omat tarpeensa erilaisille täydentäville harjoittelille. Liian yksipuolinen harjoittelu voi pitkällä aikavälillä johtaa loukkaantumisiin, mikä ei suinkaan kendossa ole harvinaista. Erityisesti erilaiset jalkavammat, kuten itsellänikin pitkään vaivannut akilles ovat valitettavan yleisiä. Tässä vaiheessa voisi sanoa että oikein harjoittelemalla vammoja ei tule, mutta aina asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Oheisharjoittelulla voimme helposti paikata niitä puutteita mitä kendoa harjoitellessa tulee, kuten jalkojen eriarvoinen lihaskehitys. Kun jatkuvasti ponnistamme vain vasemmalla jalalla, kehittyy sen lihakset eri tavoin kuin oikean. Uskokaan vain, omat pohkeeni ainakin ovat ihan eri paria… Oheisharjoitteluun voimme laskea myös lihashuollon, mitä tässä lajissa harjoitetaan valitettavan vähän.

Oheisharjoittelun hyödyt ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä loukkaantumisten minimointi. Jos haluaa kehittyä hyväksi ja vahvaksi kendokaksi, on myös tässä lajissa kuntosaliharjoittelulla ja monilla muilla lajeilla paljon annettavaa. Hyviä lajeja ovat esimerkiksi juokseminen ja uinti, mitkä kehittävät hapenottokykyä ja kestävyyttä.

Kuva: kendoinfo.com

Kuva: kendoinfo.com

Vahvemmat kädet tarkoittavat kevyempää shinaita. Ennen ajattelin lihaskuntoharjoittelusta olevan vain haittaa kendolleni, koska aina kun käteni vahvistuivat painojen avulla, kendosta tuli jäykempää ja lyönneistä liian kovia. Ehkä en vain silloin osannut kanavoida voimaani oikein, koska nyt kun olen viihtynyt salilla enemmän, on lyönneistäni kendossa tullut jämäkämpiä ja nopeampia, ei suinkaan jäykkiä ja kovia. Sanomme aina harjoituksissa että lyönnin voima tulee siitä viimeisimmästä liikkeestä, te-no-uchi:sta, ja niinhän se onkin. Mutta jos käsissämme ei ole lainkaan voimaa, miten jaksamme heilutella shinaita muutamankin tunnin putkeen? Jokainen on huomannut harjoitusten loppuvaiheessa kuinka kädet väsyvät ja lyöminen käy aina vain hitaammaksi ja heikoimmaksi.

“Monipuolisuuden perustana on riittävä viikoittainen liikunnan määrä. Yli 15-vuotiailla tavoitteellisilla urheilijoilla yhden viikon aikana liikuntaa tulisi kertyä eri muodoissa vähintään 20 tuntia.“

Jos katsotte Japanin, Korean, USA:n ja vaikka Kanadan kendomaajoukkueen miehiä, voitte huomata heidän jokaisen olevan erittäin urheilullisen näköinen. Jokainen heistä varmasi lisää harjoitteluunsa kuntosalia, juoksulenkkejä, intervalliharjoittelua… Jopa lukiotason kendokat täydentävät harjoitteluaan voimaharjoittelulla!

“I would far rather practice kendo than pump iron, but if I have limited access to kendo practice I will happily use the gym for cardio vascular exercise and do low weight, high rep exercise on resistance machines to keep essential muscles working.”

Kendon kannalta kannattavinta ei ole suinkaan kasvattaa suurta lihaksistoa, minkä jälkeen keho ei enää jaksa kuljettaa happea lihaksiin tarpeeksi, mutta voimaa voi kehittää ilman kehonrakentajakroppaa. Oheisharjoittelu ei varmasti ole kuulunut myöskään japanilaisten vanhempien herrasmiesten harjoitteluun, mutta he ovatkin harjoitelleet lajia rutkasti enemmän kuin mihin me koskaan pystymme! Parhaimpinakin aikoina seuramme treenitunnit ovat noin kahdeksan tuntia viikossa, ja harva meistä ehtii käymään jokaisissa treeneissä vuoden jokaisena viikkona. Kendo kyllä kasvattaa voimaa, mutta vain jos sitä tekee tarpeeksi.

“The only serious strong high school that doesnt do pure strength and conditioning that I know if is PL Gakuen… but they make up for it with 3 or 4 hours of kendo a day. “

Kendossa voi tulla hyväksi vain tekemällä kendoa, mutta joskus me tarvitsemme siinä hieman apua. Juoksemalla voimme tulla nopeammiksi ja kuntomme sekä hapenottokyky kasvaa, kuntosalin avulla saamme voimaa, jotta jaksamme varusteiden ja shinain painon parin tunnin treeneissä. Myös erilaisilla harjoitteilla voidaan parantaa ponnistusvoimaa, mikä on tärkeää kendossa. Itse olen todistanut että monilla eri harjoittella olen parantanut omaa kendoani. Mielestäni tähän puoleen pitäisi kiinnittää huomiota myös muualla.

Lisälukemista aiheesta löydätte kyllä paljon, mutta tässä muutamia linkkejä, mitä olen käyttänyt myös lähteinä.

Terve Urheilija: Monipuolinen liikunta ja urheilu 

Kendoinfo.com: Weight training for kendo (lukekaa erityisesti kommentit)

Kendoinfo.com: Cross Training for Kendo

Kendo Word foorumi: Cross-training Resources

Porin kendoseuran sivuilla on myös menossa kysely oheisharjoittelun roolista! Käy vastaamassa siihen.

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site