Blogiarkistot

Leirin jälkeisiä mietteitä

Hienon Iwakiri-sensein leirin jälkeen olen jo muutaman päivän miettinyt mitä siitä kirjoittaisi. Harjoitteet olivat sinänsä tuttuja jo vuodelta 2004 jolloin Iwakiri oli maamme maajoukkuevalmentaja ja luotsasi miesten joukkueen EM-hopeaan ja naiset EM-pronssiin. Myös sama tinkimätön asenne tekemistä kohtaan ei ollut ainakaan vähentynyt, ehkä paremminkin vahvistunut.

EKC-2004

Ennen EM-finaalia 2004

Joten mitä sitä kirjoittaisi? Kihon hyvä, muu paha? Vähän kliseistä vaikka paikkansa pitävää…ja tälläisen yleistyksen tasolleko leirin anti sitten jäisi? Nyt sitten vaan tehdään kihonia silmät kiinni kunnes seuraava opettaja tulee ja opettaa jotain muuta, siihen asti ei ajatella asiaa sen enempää eikä  muuteta mitään.

Mutta kun, sitä kihonia näki tehtävän ryhmässä missä perusteet pitäisi olla jo hallussa niin monin eri tavoin. Osan tekemistä voisi jopa kuvata välinpitämättömäksi opettajan juuri näyttämää mallia kohtaan. En voi muuten ymmärtää miksi tehdä kolme kertaa renzoku-men pitkältä etäisyydeltä ilman mitään keskittymistä, kun juuri oli näytetty että se pitäisi tehdä issoku-itto etäisyydeltä liikuttamatta vasenta jalkaa ja keskittyen semeen! Sama piittaamattomuus oikeaa muotoa kohtaan toistui uudelleen ja uudelleen. Siinä voi sitten tehdä sitä kihonia maailmanloppuun asti kehittymättä ikinä. Vaikka ennenkin olen lainannut, niin lainaampa uudelleen Vince Lombardia:”Practice does not make perfect. Only perfect practice makes perfect.”

Iwakiri sensein tekemisestä toivottavasti jäi niin vahva kuva aivoihin että nyt kun se malli on sinne poltettu, on helpompi lähteä toteuttamaan sitä kihonia niinkuin se opetettiin. Sitten pitää vaan olla myös nöyrä ja arvioida koko ajan omaa tekemistä. Teenkö minä oikeasti kuten pitää vai kuvittelenko vain? On niin helppo kuvitella tekevänsä oikein, mutta kuitenkin vasen jalka varastaa, silmät liikkuvat ylös-alas, kensen ei liiku nopeasti ja muutama muu puute löytyy.

Pari tuntia ja treenit alkavat…tänään on hyvä päivä aloittaa totinen kihonin harjoittelu, ei vain ainoastaan kihonin tekeminen. Upea malli on annettu, nyt sitä toteuttamaan.

 

 

Mainokset

The sensei effect

Kyllä sen huomaa salissa heti. Jännittynyttä energiaa. Hermostuneisuutta. Ensimmäisissä näissä treeneissä iskee väsymys taas paljon tavallista nopeammin ja lyönnit menevät ohi. On selvästikin tullut taas se aika kun sensei on saapunut vierailulle Poriin 🙂

Viikon opettajavierailu on aina melko rankka. Viikkoon koetetaan sisällyttää mahdollisimman paljon treeniä opettajan kanssa, sekä vielä illanviettoja ja muuta ohjelmaa. Useampana päivänä on kahdet treenit ja sen alkaa tuntemaaan jo kropassa kun normaalisti meillä nyt salin rakentamisen vuoksi on kahdet treenit viikossa.

Kubo-sensei Porissa

Kubo-sensei Porissa

Mutta on siinä treenaamisessa silloin kun opettaja on salissa jotain taianomaista. Kun alkujännitys menee ohi, alkavat lyönnit löytämään aivan uutta särmää ja ponnistus lähtee  terävämmin ja lyönnit osuvat napakasti. Aivan erilainen energisyys valtaa kropan ja sitä alkaa taas kerran miettimään, miksen aina harjoittele tällä tasolla? Opettajan kanssa harjoittelu kun nostaa omaa tasoa aina vähintään sen yhden pykälän, joskus jopa kaksi. Iltaisin nukkumaan mennessä alkaa miettimään olisiko sitä kehittynyt mille tasolle, jos olisi aina saanut tälläistä opetusta ja valmennusta.

Ehkä kuitenkin yksi tämän viikon merkityksistä on juuri siinä, että se on niin harvinaista herkkua. Me emme ehdi tottua ja turtua opettajiin joiden kanssa harjoittelisimme päivittäin ja joista emme enää jaksaisi niin innostua. Kun opettaja tulee pidemmälle vierailulle seuraan kerran vuodessa, on se aina innostuksen ja kaiken mahdollisen tiedon ja taidon omaksumisen paikka. Uskon sen innostuksen välittyvän myös senseille, joka sen tuntiessaan jaksaa opastaa ja jakaa tietoaan ihmisille, jotka aidosti ovat kiinnostuneita.

Toivon vain, että kun tämä innostus on taas muutaman viikon päästä laantunut ja huomaatte oman harjottelunne intensiivisyyden kadonneen, muistaisitte miltä tuntui harjoitella kun opettaja oli vieressä katsomassa…ja löydätte ehkä sen fiiliksen uudestaan.  Sillä jos opettaja todella jäi mieleen, niin paras kiitos hänen opetuksestaan on muistaa se tunne ja energia jonka hän sinulle välitti ja harjotella jatkossakin aivan kuin hän olisi paikalla ja sitten kuten opettaja sanoi…kehittyminen on väistämätöntä.

Tavoitteita kendoon

Ensinnä kun alan tätä kirjoittamaan mieleen tulee, onko kendon harjoittelussa oltava jokin tavoite? En tiedä. Harjoittelun alkutaipaleella niitä tuntui olevan vähän väliä. Oli graduoinnit kuuden kuukauden välein ja kisoja muutama vuodessa. Oli siis jokin mitä varten harjoitella ja mihin tähdätä. Ja se oli hyvä sinänsä, sillä se motivoi harjoittelemaan ja jatkamaan harjoittelua heti edellisen tavoitteen täytyttyä, sillä seuraava oli jo näköpiirissä.

Kendoa koko elämän

Ogawa Chutaro 9.dan Hanshi matkalla harjoituksiin

Tällä hetkellä en tiedä onko minulla mitään tavoitteita kendon suhteen, muuta kuin jatkaa harjoittelua niin kauan kuin mahdollista. Kilpailuihin ottelijana tulee otettua osaa kerran vuodessa ja suhtautumiseni siihen, menenkö vielä graduoimaan vaihtelee fiiliksen mukaan.

Tällä hetkellä suurimmat tavoitteet kendossa lienevät oman salin saaminen kuntoon ja seuran kasvattaminen niin määrällisessä kuin laadullisessakin mielessä. Pitkän aikavälin tavoite on olla se pirteä kahdeksankymppinen ukkeli joka käy tekemässä pari kirikaeshia ja peruslyöntiä ja sitten mätkii nuorempia harrastajia seinille keikossa 🙂 Se toki vaatii muutakin kropan ylläpitoa kuin vain kendoa, mutta siinä on sellainen mukavan tuntuinen haaste itselle.

Jos oikeasti ajattelee mikä on kendon harjoittelun tavoite, kerron seuraavan kertomuksen. Meillä kävi Porissakin vuosia sitten vierailulla japanilainen kendon harrastaja, joka ei ollut kendon ammattilainen mutta kuitenkin 7.dan kyoshi. Ammatiltaan hän oli ammattikoulun opettaja. Suomessa hän vaimonsa kanssa vieraili useamman kerran ja mekin vierailimme hänen ja hänen perheensä luona käydessämme Japanissa. Tämä opettaja sanoi meille kerran ”muistakaa, että me emme ole kendon ammattilaisia. Meille elämä ei ole kendoa varten, vaan kendo elämää.” Silloin ajattelin että, noh…ihan kiva lause mutta sopii tietysti moneen seikkaan tässä elämässä. Vasta kun hänen vaimonsa kertoi näkemyksensä kendon hyödystä ymmärsin paremmin tuon merkityksen. Hänen vaimonsa puolestaan kertoi suurinpiirtein näin: ”Nuorempana en pitänyt siitä kun mieheni lähti harjoituksiin ja minä jäin yksin kotiin lapsien kanssa. Mutta nyt kun olemme tekemisissä samanikäisten ihmisten kanssa (ovat jo lähes eläkkeellä), huomaan että monet mieheni ikäiset miehet kulkevat vaivalloisesti ja ovat huonoryhtisiä. Minun mieheni puolestaan on suoraryhtinen ja hänen kulkunsa on kevyttä. Nyt kun puolestaan mieheni joskus sanoo ettei jaksaisi lähteä harjoituksiin ja haluaisi jäädä kotiin, niin minä sanon hänelle että lähdes nyt mies sinne harjoituksiin. On minun vuoroni kannustaa häntä jatkamaan harjoittelua.” Miettimisen aihetta niin harrastajalle, kuin tämän kotijoukoillekin.

Näinä aikoina, kun joka viikko viisi suomalaista alle 30-vuotiasta jää työkyvyttömyyseläkkelle, eikö olekin hienoa että meillä on harrastus joka mahdollistaa harjoittelun läpi elämän ja on elämää varten? Harjoituksissa käyminen ei myöskään ole luksusta joka on muusta siviilielämästä pois, vaan se on välttämättömyys, sillä terveytesi, työsi, perhesuhteesi ja onnellisuutesi ovat kaikki riippuvaisia sinun hyvinvoinnistasi.

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site