Blogiarkistot

Miten kendo valtaa maailman?

Löysin jokunen aika sitten Kendo Finderin. Kendo Finder on uusi, vielä beta vaiheessa oleva palvelu, minkä tarkoituksena on saada kaikki kendoseurat sekä -tapahtumat yhdelle kartalle. Jokainen käyttäjä saa halutessaan lisätä palveluun oman seuransa ja järjestämiään tapahtumia. Idea on mielestäni loistava! Kansainvälisiä tapahtumia voi helposti etsiä yhdestä paikasta, omien tapahtumien markkinoiminen suurelle kendoyleisölle on helpompaa ja matkustaessa on helppo löytää lähin kendoseura jos treenaaminen kiinnostaa. Tätä kirjoittaessani kartalta löytyy seitsemän suomalaista seuraa/tapahtumaa.

Kendo on edelleen aika tuntematon laji puhumattakaan iaidosta tai jodosta. Kun kerrot harrastuksestasi, on vastaus lähinnä ”hääh?”.  Vaikka olenkin harrastanut lajia vain sosiaalisen median aikakaudella, uskon että tilanne on helpottunut. Tiedon jakaminen on helpompaa kuin koskaan ennen.

Rajaheitto-blogissa haastateltiin aikaisemmin kesällä judokaa, jonka mielestä kamppailulajien näkyvyys Suomessa on heikkoa. Emme kuulu valtavirtalajeihin mistä urheilutoimittajat kirjoittavat. Suomalaisia kiinnostavat jääkiekko, hiihto ja isot kilpailut, kuten MM-jalkapallo ja olympialaiset, vaikka suomalaiset eivät niihin osallistuisi tai menestyisi. Marginaalilajien uutisointi on vähäistä ja edes SM-kilpailuista on vaikeaa saada juttua lehteen.

Emme voi siis luottaa siihen että lehdistö jakaisi lajiemme ilosanomaa vaikka lähettäisimme heille tiedotteita läjäpäin. Pieni juttu lehden nurkassa ei tuo sadoittain uusia harrastajia lajien pariin, vaikka jokainen juttu on voitto. Meidän pitää luoda positiivista näkyvyyttä itse, mielellään kaikkien yhdessä, kaikin mahdollisin tavoin.

Jaoin Rajaheitto-blogin jutun Facebookissa ja kommenttikentässä keskustelimme muiden kendokoiden kanssa lajin näkyvyydestä. Esille tuli yksi loistava idea mitä olen pallotellut itsekin moneen kertaa, mutta mitä en ole osannut toteuttaa: mainosvideo. Ken homman hallitsee, on YouTubeen laitettavan videon tekeminen helppo homma, vaikkakin veisi hieman aikaa. Loistavia videoesimerkkejä ovat muun muassa Japanin kendon mestaruuskilpailujen mainosvideo sekä Italiassa järjestettävien pienempien kilpailujen raportti video. Hyviä videoita suomalaisestakin kendosta olisi ilo jakaa esimerkiksi peruskurssimarkkinoinnin yhteydessä.

Kendo Finderin kaltaisten palveluiden avulla olemme edes tietoisia toisistamme, toisista kendoharrastajista ja heidän tapahtumistaan. Ehkä yhtä lisääntyvissä määrin näkyisimme myös niille, ketkä eivät lajia vielä harrasta tai ole siitä koskaan kuullutkaan. Siinä on tavoitetta.

Mainokset

Opettajat apuna

Viime viikonloppuna Ruotsissa Falkenbergissä järjestettiin perinteinen West Sweden Summer Seminar. Ohjelmassa oli Iaidoa ja Jodo huíppuopettajien johdolla. Leirin pääopettajat olivat ISHIDO SHIZUFUMI Iaido Hanshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 8 Dan ja YOSHIMURA KENICHI Sensei Iaido Kyoshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 7 Dan. Apunaan heillä oli 7. eurooppalaista 7.Dan opettajaa. Arvatenkin leiri oli erittäin onnistunut ja sosiaalisessa mediassa näkynyt palaute leiristä on ollut varsin mairittelevaa.

West Sweden Summer Seminar

Varmasti jokaisella on osallistujalla on oma näkemyksensä mikä tekee leiristä onnistuneen, mutta itselle erityisesti tällä leirillä mieleen oli Opettajien panos. Isoilla leirillä yksittäinen harjoittelija helposti hukkuu massaan ja henkilökohtainen ohjaus ja palaute puuttuu tai on kovin ympäripyöreää ja yleisluontoista.

Nyt Opettajat olivat koko ajan aktiivisesti mukana ja etsivät tilanteita joissa voisivat olla avuksi. Ishido-Sensei itse oli aktiivisesti mukana ohjaamassa ja opasti niin alimpia kyu-arvoja kuin korkeimpia Dan-arvoja. Toisaalta hän delegoi opetusta ja ohjausta erittäin taitavasti. Kun pääopettaja tuntee muut opettajat näin hyvin , tälläinen delegointikin on helppoa ja mahdollista.

Yhdessä hyvien järjestelujen kanssa tämä loi leirille erittäin innostavan ilmapiirin jossa oli helppo oppia tai ainakin pistää opetukset kotiläksyiksi reppuun. Koskaan koulussa en muista olleeni näin innoissani tälläisestä määrästä kotiläksyjä.

Leirin lopuksi Ishido-Sensei puhui hyvistä ajatuksista, kuinka niistä tulee hyviä tekoja ja niistä hyviä tapoja ja näistä tavoista jotain joka muokkaa meitä kokonaan parempaan suuntaa. Budon pitäisi olla lähde näille hyville ajatuksille.

Paluu peruskurssille

Peruskurssi on pyörähtänyt käyntiin hyvin ja uusia innokkaita harrastajia on mukavasti myös muksu- ja junnuryhmässä. Ja pakko myöntää, uudet harrastajat ovat nopeasti oppineet kendon perusasioita ja päässeet hyvin vauhtiin.

Sen lisäksi että peruskurssi on uusille harrastajille portti kendon, iaidon ja jodon maailmaan, on se hyvä mahdollisuus myös vanhemmille harrastajille taitojen syventämiseen, vaikka treenivuosia on kertynyt jo enemmän.

Peruskurssilla opetettiin miten kote-lyönti otetaan vastaan ilman suojia

Peruskurssiharjoituksiin tarvitaan aina avustajia, mutta se on hyvä hetki myös perusasioiden kertaamiseen, vai voiko joku sanoa osaavansa täydellisesti askeltyön ja peruslyönnit? Bogullisten harjoituksissa asiat tehdään monesti nopeammalla tempolla ja tekniikat ovat monimutkaisempia, jolloin perusasioihin ei aina riitä aikaa eikä huomiota. Mutta kuitenkin kaikki rakentuvat näiden perusasioiden päälle ja jos ne eivät luonnistu, eivät luonnistu uudet tekniikatkaan ja kokonaisuus hajoaa.

Peruskurssilla vanhemmat harrastajat joutuvat ajattelemaan heille tuttuja asioita eri näkökulmasta ja miettimään asioita uudelleen. Miten voisin selittää oikean otteen shinaista niin että peruskurssilainen sen ymmärtää? Täytyy myös oppia näkemään mitä toinen harrastaja tekee lyönnissään tai askeltyössään väärin ja osata korjata asia, ei vain todeta tekemistä vääräksi.  Avustajan pitää myös ymmärtää mitkä asiat ovat liian vaikeita peruskurssilaiselle ymmärtää vielä siinä vaiheessa ja korjata asioita tämän tason mukaisesti. Näiden taitojen avulla pystyy korjaamaan myös omaa tekemistään ja analysoimaan miksi omat lyönnit eivät onnistu ja kehittymään lajissa eteenpäin.

Varsinkin nyt kun rakennamme vasta uutta salia, on harjoitusmahdollisuuksia rajallisesti ja lähes kaikki aika menee peruskurssin treeneihin. Mutta kenenkään kendokan ei kannata ajatella pitävänsä puolta vuotta taukoa vaan osallistua aktiivisesti peruskurssiharjoituksiin ja tulla kertaamaan niitä tärkeitä perusasioita!

Kauneinta kendoa tekevät juuri ne, ketkä ovat peruskurssin käyneet jo kymmeniä kertoja. Palaa siis rohkeasti peruskurssille!

Peruskurssit täyteen, mutta miten?

Kendo on pieni laji ja monelle täysin tuntematon. Monesti kun sanot harrastavasi kendoa on perään selitettävä vielä mitä se oikeen on. Tämän takia lajin markkinointi on hankalaa, ihmiset eivät tiedä lajistamme, niin he eivät osaa kiinnittää satunnaisiin kauppojen seinillä oleviin postereihin huomiota.

Taas onkin se aika vuodesta kun näitä julisteita aletaan levittämään ilmoitustauluille niin kauppoihin, kouluihin kuin iltapäiväkerhoihinkin. Tilasta täytyy taistella kymmenien muiden harrastusten kanssa. Ja kuka tänä päivänä katsoo niitä ilmoitustauluja tarkemmin, kun kiireellä mennään ohi?

Meidän seuramme on tänä vuonna ollut mukana erilaisissa tapahtumissa, viimeisimpänä Porin vapaa-aika viraston järjestämässä Nuori Pori harrastaa – tapahtumassa. Tapahtuma kokosi yhteen yli 50 muutakin harrastusmahdollisuuksia tarjoavaa yhdistystä. Tällaisissa tapahtumissa saa enemmän huomiota kuin millään julisteella ja lapset pääsivät oikeasti kokeilemaan lajia. Paikanpäällä jaoimme myös mainoksia pienten flyereiden muodossa. Lapset olivat innokkaasti lyömässä ilmapalloja rikki, välillä ihan jonoksi saakka!

Peruskurssista ilmoitetaan aina myös netissä erilaisissa kalentereissa sekä Satakunnan kansan menot-palstalla. Nyt tämäkin tieto löytyy myös netistä.

Olemme kokeilleet myös Facebook-mainontaa. Tänä päivänä harva kuitenkin kiinnittää huomiota Facebookin sivupalkkien mainoksiin, eikä tämä ole pienellä budjetilla niin kannattavaa, vaikka viime vuonnakin kiitettävän huomion sitä kautta saimme.

Sosiaalinen media on kuitenkin iso apu tapahtumasta tiedottamiseen. Vihdoin tänä vuonna saimme seurallemme Facebook-sivun ja peruskurssinäytöstä varten loimme tapahtuman sinne. Tätä kautta voi kutsua tapahtumaan suuren määrän kavereita jotka saattavat kiinnostua lajista. Tiedonlevitys on nopeaa ja kaiken lisäksi ilmaista! Myös julisteisiin on lisätty huomio että meidät löytää Facebookista, ehkä siis potentiaalinen kohderyhmä meidät sieltäkin löytää?

Suurin ongelma on alussa mainitsemani tietoisuuden puute. Meistä ei tiedetä, joten peruskurssien alkua ei osata odottaa. Mielestäni tähän pitäisi panostaa kaikkien seurojen ja liiton yhteistyöllä. Miksei meitä näy lehdissä, miksi kilpailutuloksia ei ole valtakunnallisessa mediassa ja miksei tapahtumista uutisoida laajasti? Olisi hienoa, että kendo, iaido ja jodo näkyisivät enemmän myös televisiossa. Kun laji näkyisi koko kansalle, löytäisivät uudet innokkaat harrastajatkin paremmin luoksemme.

Uusi peruskurssi Porissa alkaa näytöksellä 1.9 kello 13 Toejoen koululla. Ensimmäiset harjoitukset ovat seuraavana päivänä sunnuntaina kello 12-13.30. Tämän jälkeen treenit lähtevät pyörimään keskiviikkoisin 20-21 ja sunnuntaisin 14-15. Muksut, eli 4-7-vuotiaat harjoittelevat sunnuntaisin kello 12-12.45 ja junnut 13-14.

Lisätietoa löydät sivuiltamme http://www.porinkendoseura.fi/peruskurssit sekä Facebook-sivultamme

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site