Blogiarkistot

Artikkeli: Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Koichiro Ooshige – Valmentajamme MM-kisavuonna

Julkaistu Tengu -lendessä #4/1997

Koichiro Ooshige, Pori Jazz-leirin pääopettaja 2015

Onkohan Suomen kendoon muodostumassa ”eteläisten senseiden perinne”? Kuten Kagoshimalainen Onda sensei on Ooshige senseikin kotoisin Japanin eteläisistä osioista, Kyushun Miyazakista. Aivan tarkkaan ottaen on Kagoshima hänenkin synnyinpaikkansa.

Aiempaa kokemusta länsimaalaisista 42-vuotiaalla senseillä on ollut vain vähän. Niimpä ZNKR:n viesti Suomeen lähdöstä tulikin hänelle yllätyksenä. Miyazakin piirin poliisijoukkue ja kotiväki, vaimo sekä tytär ja poika (lukiolaiskendoka) saivat luvan toivottaa hyvää matkaa 7. danilleen! Ammattilainen on kuitenkin aina ammattilainen, joten ensimmäinen asia, jonka suomalaiset saivat kuulla oli: Kiotoon lähdetään voittamaan. Ja maajoukkueen harjoittelusta saa koko muu porukkamme oivan piristysruiskeen.

Sodan tuhot vaikuttivat pitkään 1950-luvulle ja Koichironkin kotiolot olivat niukat. Miyazakilaiset tunnetaan Japanissa vantterina ja voimakkaina mutta lempeäluonteisina ihmisinä. Lapsuuden aika opetti Koichiron arvostamaan myös kärsivällisyyttä ja säästäväisyyttä, ominaisuuksia, jotka eivät mene hukkaan hänen opettaessaan viikottain pieniä lapsia. Kendo tuli hänen elämäänsä ala-asteen viidennellä. Urheiluharrastuksen suhteen oma valinta olisi ollut baseball, mutta koska isä oli kendoka, poika pantiin kendo-dojolle!

Voi kuitenkin olla, että seuraavalla sensein kertomalla tapauksella oli vaikutuksensa nuoren Koichiron myöhempiin vaiheisiin:

Ylä-asteella hänen oma koulunsa edellisvuotinen joukkue oli voittanut kummatkin jokavuotiset piirikohtaisista tasokilpailuista. Nyt oli Koichiron joukkueella puolustettavanaan voitonlippu, sempaiden esimerkki velvoitti. Mutta ensimmäinen kilpailu hävittiin! Sempait olivat tietenkin vihaisia, mutta suurisuinen Koichiro meni oitis lupaamaan, että toinen kisa kyllä voitetaan. Tilanne sai aikaan suuren hämmennyksen joukkueessa. Monet sanoi, että mitäs menit lupaamaan, saat itse hoitaa koko homman. Koko joukkueen jatko oli katkolla ja moni lähtikin. Mutta 5 kaveria sentään jäi. Nämä viisi aloittivat hirmuisen treeniputken ja kun kilpailupäivä sitten koitti, he voittivat! Palkintoseremonioiden hetkellä kaverit sanoivat Koichirolle että mene sinä ensimmäisenä, sinun ansiotasi koko voitto onkin!

Sensei, millaista työnne on Miyazakissa?

Toimin Miyazakin liikkuvassa poliisissa, kendossa piirin päävalmentajana (myös judojoukkue on). Niimpä tärkein tehtäväni, normaalin poliisintyön ohella, on piirini kendojoukkueen valmentaminen mahdollisimman hyväksi. Kun asetamme tavoitteemme on meillä mielessä vuotuinen poliisijoukkueiden kansallinen mestaruuskilpailu.

Miten Miyazakin poliisijoukkue on pärjännyt viime vuosina?

Vuonna 1995 olimme kolmansia ja viime vuonna 8. parhaan joukossa. Miyazakilla on Shinkage ryu’n kotiseutuna pitkät kendoperinteet, budo on näytellyt merkittävää osaa historiassamme. Miyazakin kendojoukkueet ovat voittaneet kolmesti peräkkäin tärkeitä kansallisia kilpailuja ja viime vuonna muuan neiti Atsuko Kai valittiin Osakan joukkueeseen, jossa hän voitti kansallisen naisten lukio-mestaruuden yksilökilpailussa.

Mitkä piirteet kendossa olivat mielestänne etusijalla ammattilaisuranne alussa?

Kendon muodot tekivät jo varhain minuun voimakkaan vaikutuksen ja se käytöksen kohteliaisuus, jonka kendoharjoittelu toi mukanaan. Toinen merkittävä seikka oli esteettinen kauneus. Kendon kamae on kaunis ja liikunta on kaunista, samoin oikein suoritetut iskut. Vaikka siis aloitin vastentahtoisesti kendon, lajin kauneus vei mukanaan. Olen kokenut pääseväni kendon kautta aivan erikoislaatuisella tavalla osalliseksi Japanin kulttuurista ja olen iloinen voidessani siirtää sitä opetuksellani uudelle sukupolvelle. Opetan poliisitoimeni ohella viikottain lapsia, joiden iät vaihtelevat 6:sta 15:sta. Tällä nuorten dojolla muuten näkyy myös länsimaalaisia, noin 30-vuotiaita Japanissa asuvia amerikkalaisia, jotka eivät voi harjoitella esim. poliisidojolla. Tänä päivänä on mielestäni etusijalle nousemassa kysymys ja haaste kendon säilyttämisestä alkuperäisenä. Kuinka voimme siirtää kendon tulevaisuuteen sitä muuttamatta.

Oletteko kiinnostunut kobudosta?

Toki olen kiinnostunut, mutta aika ja kädet eivät riitä kaikkeen tekemiseen. Minulla on päätoimi poliisina, kilpailuvalmennus ja vielä nuorten opetus. Kaiken lisäksi Miyazakissa on tällä hetkellä vaikeata löytää elävää kosketusta kobudoon sillä ainut tietämäni harrastaja asuu Kagoshimassa.

Mihin keskitytte tällä hetkellä omassa harjoittelussanne?

Haluan ensi alkuun sanoa että oma osaamiseni on hyvin vähäistä. Kendossa oppiminen on jatkuvaa ja opiskelulle ei ole loppua. Tällä hetkellä pyrin kuitenkin tavoittamaan rauhan ja järkkymättömyyden sydämeeni vastustajan edessä. Kävi tämä semensä kanssa päälle kuinka ärhäkästi tahansa, koetan pitää itseni tyynesti koossa: ho-shin… Tämä ei rajoitu kendoon vaan koskee koko elämää, sitä voi ja tulee tavoitella joka hetki.

Kuinka voi mitata omaa edistymistään?

Ainoa tapa on luultavasti saada palautetta ottelussa tai harjoittelussa. Epäsuorasti siten, että huomaat itse saavasti pisteen aiemmin vaikealta vastustajalta. Tai sitten suoraan, jos joku sanoo sinun edistyneen. Ainoa, joka voisi näin tehdä omalla dojollani on oma opettajani Kai sensei, 8. dan kyoshi.

Millaisia kendokoita ovat lähitulevaisuuden mestarit?

Esimerkkeinä voisin mainita Eigan-veljekset ja Miyazakin-veljekset ja Haradan Tokiosta, joka menestyi hyvin Japanin mestaruuskilpailuissa jo 1995. Samoin mainittakoon Nabeyama Tsukuban yliopistosta. Kaikkia heitä yhdistää se päämäärätietoinen tapa, jolla he harjoittelevat. Totta kai nämä ovat sporttisia nuoria, mutta menestykseen tarvitaan myös päätä ja intohimoa harjoitteluun. Nykyisin on taas sääntönä vapaa osallistumisoikeus mestaruuskilpailuihin dan-asteeseen katsomatta, tässä jokin aika sitten karsimaan pääsivät vain vähintään 6. danin haltijat.

Millaiset ovat länsimaalaisen ihmisen mahdollisuudet todella edistyä budossa?

Mitään suoranaista estettä kehittymiselle ei ole. Onhan teillä vankka kroppa ja kaikki mitä tarvitaan. Ainoa vakava puute on monien erilaisten harjoituskumppanien puute. Se on suurin esteenne kehittymiselle. Se, että olette kookkaampia ja painavampia ei merkitse mitään. Jalkatyö on kaiken perusta. Pitkä harjoitus, jonka äsken teimme saattaa vetää joiltakin lantionseudun kipeäksi. Mutta uuttera jalkatyön harjoittelu merkitsee varmaa edistymistä.  Minua hämmästytti se kelpo liikkuminen, jota sain nähdä heti ensimmäisissä harjoituksissa. Muistakaa, että tärkeintä on oppia asiat ruumiilla.

Aivan ovella odottavat Kioton MM-kisat (3/97). Kaikille Euroopan maille ne ovat  todellinen huipputapahtuma. Mitkä mahtavat olla japanilaisten isäntien tavoitteet?

En ole käynyt kysymässä ZNKR:n virkamiehiltä, mutta oletan että tärkeintä on tarkistaa kendon taso maailmanlaajuisesti ja samalla antaa eväitä sen parantamiseen entisestään. Tärkeintä on kuitenkin ystävyyden ja kontaktien lujittaminen. Vaikka WKC kilpailuna poikkeaa Japanin omasta kansallisten kilpailujen sarjasta, on varmaa, että kaikki arvostavat Japanin joukkueen pääsyä ja siinä menestymistä. Vastaavasti on menestyminen myös länsimaisille joukkueille mitä mainioin suositus.

Mainokset

Yōkain vuosiraportti 2014

Kendovuosi 2014 lähti käyntiin räväkästi viikonlopulla Helsingissä dan-cupin ja SM-joukkuekilpailun merkeissä. Enemmän tuosta viikonlopusta voi lukea kirjoituksesta Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014.

Keväällä tapahtumia oli melko paljonkin, tosin 5 Nations Cupia ja EM-kisoja seurasin vain internetin välityksellä. Maaliskuussa Shimohashi-sensei vietti noin viikon Porissa. Erityisesti hänen vierailustaan mieleen jäivät todella monipuoliset opetusmenetelmät. Myös tapa tehdä jogeburia ja se mahtava gyaku-do tulevat ensimmäisten joukossa mieleen. Shimohashi-sensein vierailun aikaan pidimme myös uuden dojomme viralliset avajaiset. Heti vierailun jälkeen ehdimme Raumalle pitämään kendonäytöstä. (Kiireinen viikko).

Keväällä järjestettiin tietysti myös peruskurssi. Olen oman peruskurssini jälkeen ollut mukana jokaisella seuran peruskurssilla, mutta kevään kurssi oli poikkeuksellinen siinä, että olin kurssilla ohjaajana.

Leiripassit järjestyksessä

Leiripassit järjestyksessä

Kesällä järjestettiin perinteinen Jazz-leiri. Vuoden 2014 Jazz-leiri oli järjestyksessään 23. Leiri kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta ja se vaatiikin melkoista talkoohenkeä ja suunnittelua toteutuakseen. Periaatteessa seuraavan leirin suunnittelu alkaakin heti edellisen päätyttyä. Jotta leiriläisille voidaan tarjota hyvää palvelua, eivät kaikki voi olla aina harjoituksissa mukana. Osan pitää tehdä järjestelypuuhia. Vuonna 2014 ehdin silti osallistumaan hyvin leirin harjoituksiin järjestely- ja työkiireiden (kesäloma, mikä se sellainen on?) lomassa. Lisäksi pääsin (jouduin?) vetämään alkulämmittelyt kertaan tai kahteen leirillä. Eihän siinä mitään ihmeellistä, mutta olihan se jännä kokemus kun edessä onkin reipas sata kendokaa kymmenen sijaan.

Leirin viimeisenä päivänä olikin edessä ensimmäinen dan-graduointini. Mietteitä siitä ja matkasta siihen voi lukea täältä: Tie shodaniin.

Omaa syksyäni leimasi ajanpuute. Opiskeluni olivat loppusuoralla, mutta olin samalla täyspäiväisesti töissä. Niistä johtuen päivät olivat melko pitkiä. Syksyllä olin kevään tapaan ohjaamassa peruskurssin harjoituksia.

Alkusyksystä osallistuimme jälleen ”Nuori Pori Harrastaa” -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on esitellä kaupungin harrastustarjontaa lapsille.

Syyskuun lopulla seuramme järjesti kyu-cupin. Järjestelyt sujuivat suht’ mukavasti, vaikkakin aina muutama käsipari lisää mahtuisi mukaan. Olimme järjestäneet vuoden 2013 SM-joukkuekisan ja dan-cupin, joten tuoretta kokemusta kisojen järjestämisestä oli.

Omalla kohdallani vuoden 2014 kyu-cup oli merkittävä siinä mielessä, että toimin ensimmäistä kertaa tuomarina ”virallisissa” kisoissa. Kyllä siitä taidettiin jotenkin kunnialla selvitä, vaikka kehittämiskohteitakin kyllä löytyy.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Vuoden loppupuolella hioimme dojon lattian, mistä aiheutui noin viikon katko harjoituksiin. Ennen ensimmäisiä harjoituksia ”uudella” lattialla olin ainoastaan nopeasti hieman testaillut sen pitoa talkoiden yhteydessä. Aluksi hieman jopa jännitti, miten jalkatyö sujuu nyt kun pito on kasvanut. Huolet osoittautuivat turhiksi, sillä jalkatyö hiotulla lattialla sujui mainiosti. Lisääntyneen kitkan kyllä huomasi (ero on oikeastaan aika valtava), mutta siihen tottui nopeasti. Nyt lattia on entistä parempi.

Vuosi ainakin tuntui todella tapahtumarikkaalta, eikä edellä ole edes mainittua kaikkia tapahtumia joissa seura oli osana. Syksyllä pääsin muun muassa kokeilemaan tameshigiriä ja kaikki leikkaukset jopa onnistuivat! Eräs tärkeä esilletuotava asia on porilaisen koulun opettajavaihdon ansiosta seuraamme saapunut japanilainen vieras, joka sattui olemaan myös aktiivinen kendoka!

Olen jo useamman vuoden ajan pitänyt kirjaa harjoituksistani. Seuraavassa kaaviossa on vuoden 2014 harjoitusmääräni tunteina kuukausittain jaoteltuna. Mukaan on laskettu seuran harjoitukset ja Jazz-leiri. Mukaan ei ole laskettu muita leirejä tai kisoja. Kokonaisharjoitusmääräksi tuli 300,5 tuntia vuoden aikana. Syksyn koulu- ja työkiireet näkyvät selkeästi (onneksi koulukiireet ovat nyt ohi, valmistuin joulukuussa). Maaliskuun treenimäärä on melkoisen korkea Shimohashi-sensein vierailun ansiosta, siitäkin huolimatta, että jouduin maaliskuussa olemaan jonkin verran poissa harjoituksista viisaudenhampaan kirurgisen poiston takia.

harjoitusmaarat2014

Sellainen oli minun kendovuoteni 2014. Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan.

Mitä leiriltä odotetaan?

Vuosittainen Jazz-leiri on saatu päätökseen ja voimme keskittyä jälleen muiden järjestämiin leireihin. Vuoden ajan pystyy jälleen nauttimaan leirille mennessä yksinkertaisesti siitä, että tietää milloin seuraavat harjoitukset alkavat, eikä tarvitse juosta aamukuudesta iltakymmeneen toimittamassa asioita samalla. Helpotus!

Jazz-leirillä on viime vuosina nähty selvästi toisistaan poikkeavia leirejä, Ranskalaisen opettajan vetämiä ja Japanilaisen opettajan vetämiä. Tyylit ovat olleet hyvinkin erilaisia, välillä ollaan vaadittu keskittymään kaikkeen mitä tekee ja miettimään teenkö asioita oikein ja sitten taas välillä ollaan keskitytty yksinkertaisesti tekemään paljon. Eri tyylit tietenkin viehättävät eri ihmisiä ja kaikki eivät joka kerta saa täysin sitä mitä olisivat halunneet.

Itse haluaisin saada leiriltä jonkin uuden ajatuksen tai harjoitusmuodon mukaani. Jokin pieni oivallus että noinkin voi tehdä, tai että noin tekemällä saa jotakin aikaan, jotain jota voisi sitten kotisalilla harjoitella ja joka kuljettaisi jälleen yhden askeleen eteenpäin. Toinen leirin kohokohta on tietenkin jigeiko. Se hieno hetki kun voi tehdä keikoa aivan uusien vastustajien kanssa joiden jokaisen tyyliä ja ajoitusta ei tiedä etukäteen. Joskus tuntuukin että voisin hyvillä mielin mennä kendoleirille jossa ei tehdä mitään muuta kuin jigeikoa!

Mutta hyvä lukija, mikä tai mitkä sinusta on hyvän leirin tunnusmerkit? Mitä sinä haluat leiriltä? Kovaa menoa jalat hapoilla ja keuhkot tulessa vai vaikkapa uusia tekniikoita takataskuun? Yksityiskohtaisempaa opetusta käsien ja jalkojen käytöstä vai ehkä kataa tai kenties vaikkapa jotain luentojakin kendosta? Sana on vapaa kommentti-osiossa.

 

Tie shodaniin

Shodan

Shodan, ”ensimmäinen aste”, on ehkä ”hieman” mystifioitu taso. Elokuvien mustat vyöt ovat voittamattomia! Useimmissa budo-lajeissa shodan kuitenkin tarkoittaa harrastajaa, joka ei ole enää ihan aloittelija. Toisin sanoen, 1. danilla on lajin perusteet hallussa. Aikidoa harrastaessani eräs opettaja puki asian hyvin sanoiksi: kyu-tasolla opetellaan harjoittelemaan, shodanissa harjoittelu vasta alkaa. Vaikka tuo lausahdus onkin ehkä kärjistetty, pätee se mielestäni kendossakin.

Kun katsoo kyu-graduointien vaatimuksia, huomaa jokaisen tuovan aina jonkin uuden elementin. Ja kun on suorittanut kaikki kyu-arvot, todennäköisesti pystyy osallistumaan mihin tahansa harjoitteeseen turvallisesti. Toki näin voi olla (ja yleensä onkin) myös suorittamatta arvoja. Itse ainakin huomasin kyu-arvoja edetessäni, että uusina asioina harjoitteluun eivät tulleet seuraavan graduoinnin asiat, vaan sitä seuraavan. Tämä on tietysti järkevää, sillä kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi graduoinnissa, on se tuttu jo pidemmän ajan takaa. Esimerkiksi jigeiko ei tullut harjoitusohjelmaan vasta 3. kyun lähestyessä, vaan se oli ollut siellä jo pitkään.

Dan-arvoissa uusia suoritteita ei enää tule graduointeihin (tai no, kodachi-katat), vaan ne pysyvät samanlaisina. Tekemisen taso nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tämäkin sopii mielestäni hyvin edellä esitettyyn lausahdukseen.

Tie

Aloitin kendon syksyllä 2008, kävin peruskurssin, suoritin 6. kyun ja jatkoin puolisen vuotta. Seuraavat pari vuotta menivät puolustusvoimissa, ensin varusmiehenä ja myöhemmin henkilökuntaan kuuluvana. Vuonna 2011 jatkoin kendon harjoittelua käymällä peruskurssin uudelleen. Asiat olivat säilyneet sen verran kuitenkin muistissa, että peruskurssin jälkeen suoritinkin 5. kyun. Huomaan ”silloin kurssilla” -lausahduksella viittaavani juuri tähän toiseen kurssiin. Yleensä laskenkin aloittaneeni kendon vuonna 2011, enkä 2008. Tämän jälkeen suoritinkin kyu-arvoja aika tarkkaan puolen vuoden välein.

Alemmissa kyuissa omaa kehitystä oli helppo seurata. Tuli uusia harjoitusmuotoja, uusia tekniikkoja ja niin edelleen. Tuntui myös siltä, että kehitystä tapahtuu. Uusien peruskurssien kanssa harjoitellessa huomasi kehitystä tapahtuneen. Kisamenestyskin antoi positiivisia merkkejä siitä, että on oikeasti kehittynyt.

Tämä hyvä ”virtaus” jatkui itselläni jonnekin 2. kyun paikkeille. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei kehitystä enää tapahdu. En tulee enää yhtään paremmaksi vaikka kuinka harjoittelisin. Yksittäisiä asioita toki tuli korjattua ja välillä huomasi, että jokin asia sujuu entistä paremmin. Mutta isommassa mittakaavassa tuntui, siltä että vaikka yksittäisissä asioissa tapahtuikin parannuksia, ei kokonaisuus tullut silti paremmaksi. Varsinkin jigeikossa tuntui siltä, että polkee paikallaan. Ja jigeiko on mielestäni se, missä taso punnitaan.

Harjoittelun alkutaipaleella danit (ja ylemmät kyutkin) tuntuivat älyttömän taitavilta. Eihän heitä vastaan voinut saada mitään aikaan jigeikossa. Kun itse etenin kyu-asteikon yläpäähän, ei missään vaiheessa oikeastaan tullut sellaista oloa, että olisin itse se joka hallitsee tilannetta, että olisin hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Ei missään kohta tuntunut siltä, että olisin ollut yhtä hyvä kuin ne silloiset ylemmät kyut olivat silloin. Osittain syynä lienee pari arvoa matalammalla olevien harjoitusparien vähäisyys omissa harjoituksissa.

Noh, vuoden 2013 syysleirillä ensimmäisen kyun suoritettuani eteen tuli se tosiasia, että seuraava arvo on 1. dan. Vaikka ylempänä kirjoitinkin, että shodan on perusteet oppineen harjoittelijan taso, niin onhan se dan kuitenkin dan!

Viime 7 kuukautta harjoittelinkin enemmän tai vähemmän Jazz-leiriä ja sen graduointia silmälläpitäen. Harjoittelin paljon 1. danin ja 1. kyun kokeisiin valmistautuvien seurakaverien kanssa, niin että ohjaaja seurasi jigeikoa ja kataa vierestä ja antoi palautetta. Nämä olivat erittäin hyviä harjoituksia, sillä vaikka ei edelleenkään tuntunut siltä, että tulisi paremmaksi (Mahtaakohan sellaista tunnetta enää tullakaan? Onko tuleva kehitys sellaista, jota on vaikea itse huomata?), niin pystyi luottamaan suunnan olevan oikea. Samalla tuli hankittua takaisin tiettyä rutiinia jigeikon tekemiseen.

Oman harjoittelun lisäksi olin keväällä mukana ohjaamassa peruskurssin harjoituksia. Siitä oli mielestäni paljon hyötyä, sillä suorituksia näyttäessä ja korjatessa joutuu pilkkomaan suorituksen palasiin ja oikeasti ajattelemaan mitä tekee.

Viime viikolla Jazz-leiri sitten olikin. Töiden ja järjestelypuuhien lisäksi ehdin osallistumaan harjoituksiinkin. Ja sunnuntaina suoritinkin sitten 1. danin! Jigeikot menivät oikein mukavasti, molemmat parit olivat hyviä ja molempien kanssa oli hyvä tehdä. Graduoinnin kaksi jigeikoa olivat oikeastaan todella hauskat, vaikka ennen graduointia jännittikin aika paljon. Myös katat sujuivat mukavasti.

Kaiken kaikkiaan tässä 3 vuoden aikana olen ehtinyt olemaan monessa mukana ja näkemään paljon eri osa-alueita kendosta: Jazz-leirien järjestäminen, dan-cupin ja SM-joukkuekilpailujen järjestäminen, eri kilpailut… Niin, ja taidettiinhan siinä joku dojonrakennusprojektikin toteuttaa.

Tietä on nyt kuljettu shodaniin asti, mutta eihän täällä ole edes levähdyspaikkaa. Tie näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin.

Ovatko leiriläiset itsestäänselvyys?

Lajimme on pieni kun mietitään harrastajamääriä. Keskimäärin seuroissa harrastaa arviolta vain kymmenisen aktiivista kendokaa, iaidokaa tai jodokaa ja tämän lisäksi on joitain satunnaisia harrastajia. Treeneissä näemme usein siis ne samat naamat ja tiedämme jo heidän heikkoutensa ja vahvuutensa ennalta eikä treenin aikana tule paljoakaan yllätyksiä. Tämän vuoksi muissa seuroissa vieraileminen ja leirit ovatkin suorastaan elinehto taitomme kehittymiselle kun pääsemme harjoittelemaan ja ottelemaan ihan uusia vastustajia vastaan ja huomaammekin etteivät kaikki samat jutut toimikkaan. Näin meidän on kehityttävä ja treenattava lisää.

jazz-leiriMeidän siis on käytävä leireillä. Mutta onko tämä tieto niin itsestäänselvyys että odotamme kaikkien tietävän sen ja tulevan leirille joka tapauksessa? Kesän Jazz-leiri lähestyy ja jo monien vuosien ajan leirillä tapaa aina ne vanhat tutut ketkä ovat aktiivisesti myös muillakin leireillä. Osaamme aika tarkkaan laskea etukäteen kuinka monta kendokaa leirille saapuu. Luku ei kuitenkaan heilahtele kuin ehkä kymmenellä leiriläisellä. Satoja harrastajia jää näiden leiriläisten ulkopuolelle.

Potentiaalista leirikansaa siis riittää edelleen. Yhteisömme on ollut aina pieni ja tiedämme mitä kautta tieto kannattaa välittää jotta se saavuttaa harrastajat. Mutta riittääkö leirin mainokseksi kuitenkaan enään pelkkä Wordillä tehty lista mitä leiri sisältää ja ketä siellä on opettajana? Lähetämme listan seuroille sähköpostin liitteenä ja toivotamme tervetulleeksi leirille. Jaha, Jazz-leiri tulee taas… En ollut siellä viime vuonnakaan niin taidan tänä vuonnakin jättää väliin… Tällä kaavalla mentiin jälleen tänä vuonna.

Pidämme leiriläisiä itsestään selvyytenä. Kyllähän ne leirille tulee, heidän on pakko tulla! Emme näe vaivaa uusien leiriläisten kosiskeluun, emme nosta esiin leirin parhaita puolia. Lähetämme vain tiedoksiannon, koska näin olemme aina tehneet ja se toimii. Vai toimiiko, koska satoja harrastajia jää aina leirien ulkopuolelle? Miten heidän saisi leirille?

Emme tuhlaa voimavaroja turhaan mainosteluun, mutta se ehkä toimisi. Jazz-leirin osalta olemme pyrkineet käyttämään sosiaalista mediaan hyväksemme jo muutaman vuoden ajan. Mitä aikaisemmin eventti saadaan pystyyn, sitä aikaisemmin pystymme alkaa hypettämään leiristä ja ihmiset osaavat varata lomat. Toimisivatko tämän lisäksi mainosjulisteet, flyerit ja muu materiaali, mitä jaettaisiin muilla leireillä, tapahtumissa ja seurojen harrastuksissa? Ehkä.

Monesti luotamme paljon seurojen avainhenkilöihin, heidän kauttaan tieto leiristä kulkee sähköpostilistalta harrastajille. Kaikki eivät kuitenkaan ole innostuneita kaikista tapahtumista, leireistä ja kilpailuista, jolloin he eivät ehkä mainosta niitä yhtä hanakasti harrastajile kuin jotain toista tapahtumaa. Erityisesti juuri aloittaneille harrastajille saattaa tulla mielikuva ettei tapahtumaan kannata mennä, koska seuran kokeneemmatkaan harrastajat eivät siitä innostu.

Olemme pyrkineet kehittämään Jazz-leiriä joka vuosi yhä paremmaksi niin ohjelman kuin organisaation toimivuuden osalta. Näin ihmiset saavat positiivisen mielikuvan leiristä, kun kaikki toimii ja jakavat tätä positiivista kuvaa myös niille, ketkä eivät tänä vuonna leirille tullut. Ehkä he innostuvat siitä ensi vuonna! Imago on kaikki kaikessa.

Markkinointiamme on kehitettävä, jotta saamme isompia leirejä, enemmän osallistujia kilpailuihin ja muihin tapahtumiin. Mutta mikä toimisi? Pienessäkään yhteisössä leiriläiset eivät ole itsestäänselvyys.

Porin Jazz-kendo leiri 2013

Jazz-kendoleiri 2013

Jazz-kendoleiri 2013

Urakka on ohi ja voi hetken aikaa vetää henkeä. Vuotuinen jazz-leirimme on ohi tältä vuodelta ja täytyy sanoa, että itselle leiri oli jälleen kerran sekä miellyttävä että raskas. Leirin suunnittelu kuitenkin aloitetaan jo joulukuussa paikkojen varauksella ja tammikuussa aletaan jo miettimään kaikkia tarvittavia varauksia ja tulevaa leirin pääopettajaa. Toukokuussa leirin suunnittelu kiihtyy aivan uudelle asteelle kun leirin ohjelma julkaistaan ja kutsut lähetetään.

Tänä vuonna itselle uutena elementtinä oli ruokahuolto. Aikaisemmin olen ollut onnekas ja voinut vain jättää tämän tärkeän osan leiristä muiden hoidettavaksi, mutta tänä vuonna tämäkin vaati huomiota…ja millä tavoin vaatikaan! Pidennetyn viikonlopun aikana noin 80 henkeä ja aamiaisella kului noin 20 pakettia voileipäkinkkua, 6kg juustoa, 20l maitoa, 100l mehua, 100 tomaattia, 15 kurkkua, 60l kaurapuuroa ja monen monta pannullista kahvia. Näiden lisäksi vielä tottakai useampi säkillinen sämpylöitä ja ruisleipää. Suuri kiitos aamiaisryhmäläisille jotka loihtivat nämä ihmisten nautittaviksi.

Hauskan sattuman kautta leirin pääopettaja Claude Pruvost oli juuri tarkalleen kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäistä kertaa opettamassa Porin Jazz-kendo leirillä. Silloinen lehtiartikkeli leiristä käytävällä herätti suurta ihastusta Pruvost-senseissä ja hänen vaimossaan, lupasimme lähettää siitä kopion hänelle 🙂 Joskus kuulee vähäteltävän Eurooppalaisia opettajia ja puhuttuvan, että lähdetään sitten sille jollekin leirille kun siellä on ”oikein japanilaisia opettajia”. Jälleen kerran Pruvost-sensei tarkalla ja laatuun painottavalla opetustyylillään vesitti tälläisen ajattelumallin totaalisesti. Opettajan vaatimus siitä että ajattelee mitä tekee, eikä vain juokse, on virkistävän vaativa. Turha hoppu pois ja tee kunnolla kun teet.

Grillausta leirillä

Grillausta leirillä

Leiri sujui nopeasti ja jouhevasti. Kesä Suomessa ei aina tarjoa parhaita puoliaan, mutta senkin kanssa pärjättiin. Tällä viikolla on vuorossa vielä leirin purku ja toimitsijoiden kesken tehtävä jälkipalaveri, jossa käydään läpi ajatuksia leiristä ja ehdotuksia ensi vuoden leirille.

Vaikka leiriläiset ovat Suomessa erittäin kohteliaita ja siistejä ja huomaavaisia, on kuitenkin pari asiaa jotka jäävät mieleen kun leiriä järjestää. Muto-sensei muutama vuosi sitten leirin puolivälissä otti huomioon asian joka nyt on jälleen päässyt unohtumaan, eli miten laitetaan kängät kun ne riisutaan? Ovatko ne hujanhajan kauheassa rykelmässä, vai onko ne laitettu siististi vierekkäin ja riveittäin ja millaisen kuvan annamme ensimmäisessä tapauksessa? Toinen asia on roskat. Kyllä, joku poimii sen ohi heittämäsi paperin vessan lattialta. Kyllä, joku pesee sen pöydän tai lattian mihin kaadoit kahvia. Todennäköisesti Porin leirillä se olen minä tai joku muu toimitsijoistamme. Mitään roskia ei jätetä lattialle kun salit jätetään, eikä mitään likoja jätetä pesemättä. Tätä ei ehkä oivalla jossei ole itse ollut leiriä järjestämässä, mutta jos haluatte helpottaa minkä tahansa leirin järjestävää organisaatiota muistakaa, että joku sen paperin joutuu  nostamaan ja nähkää se vaiva, että ainakin omat roskanne poimitte. Ehkä tästäkin löytyy jokin opetus siihen miten roskansa noukkiva tai lattialle jättävä tekee kendoaan.

Kiitos leirin tekoon osallistuneille, niin organisaation jäsenille kuin teille Poriin leirille tulleillekin. Hieno leiri ja hienot ihmiset antavat energiaa uuden leirin suunnittelemiseen. Ja kyllä, kyllä me pyrimme tekemään siitä vieläkin hienomman tapahtuman 🙂

Treenit kortilla

Alkaa olemaan aika tarkkaan yksitoista kuukautta siitä kun uusi saliprojekti alkoi. Edellisen Jazz-leirin jälkeen aloitettiin salin purkaminen Puuvillasta ja sitä hommaa kesti pitkälle syksyyn. Alkuun treenit pyörivät vielä omalla salilla, mutta syksyn tullessa ne siirtyivät Väinölän koululle ja Urheilutalolla ja näitäkin harjoituksia oli vain kahdet viikossa. Siihen nähden että tosiaan ollaan harjoiteltu tässä viimeinen vuosi todella säästöliekillä, olivat Kyu-kisojen osallistujien mitalit ja SM-joukkuekisan pronssisija mahtavia suorituksia. Kaiken harjoitteluajan puutteen lisäksi suuri osa treeniajasta on mennyt uusien peruskurssilaisten kehittämiseen. Edelleen, siihen nähden että harjoitusaikaa on ollut todella vähän, ovat myös peruskurssilaiset ja nykyiset 5.kyut kehittyneet IMG_0241hienosti.

Oma treenaaminen on ollut melko vähäistä vuoden verran, sillä aika on mennyt uusien harjoittelijoiden ohjaamiseen ja vähän kauemmin harjoitelleiden kehittämiseen. Tärkeää työtä tottakai, mutta välillä on kaivannut omaa salia ja hikoilua niin että voisi  keskittyä vain omaan tekemiseen. Sen takia voikin ehkä sanoa, että tämän vuoden teemana ei ole ollut oman kendon kehittäminen, vaan pikemminkin osaamisen tason pitäminen ja seuratyön kehittäminen.

Odotan itseasiassa jännityksellä pian alkavaa treenaamista ja tämän vuoden Jazz-leiriä. Olen melko varma, että ensimmäisten harjoitusten jälkeen ovat hartiat pari päivää kipeät 🙂 Sen verran tunnen niiden jäykistyneen kun ei ole tullut miekkaa heiluteltua, mutta eiköhän se muutaman kerran jälkeen helpotu. Jazz-leiri tulee myös tänä vuonna olemaan erilainen lähtökohtien suhteen, kun ei olla täällä jigeikoa tehty reiluun kuukauteen. Mutta, avoimin mielin ja nöyränä ottamaan iskuja vastaan!

Toisaalta treenitauko on tuonut mukanaan mielenkiintoista vaihtelua. Juokseminen, tennis, kuntopiirit ja erilaisiin treenimuotoihin tutustuminen ovat laajentaneet ajatusmaailmaa ja antaneet uusia ajatuksia harjoittelusta, joita toivottavasti voi jollain tapaa käyttää myös kendon harjoittelussa. Joten olkaa valmiina, kun kendo-kausi jälleen alkaa, on taskunpohjalla uusia ajatuksia ja kenties joitakin yllätyksiä tulossa. Mutta ettepähän pääse te muutkaan harjoittelijat jämähtämään samoille vanhoille urille 🙂

Jazz-leirin jälkitunnelmia

Pori Jazz Kendoleiri numero 21 on takanapäin. Ajattelin kirjoittaa hieman tuntemuksia näin heti leirin jälkeen ja tavallaan tuoda esiin mitä kaikkea pienellä joukolla saatiin aikaan. Jotain syvällisempää ehkä sitten myöhemmin.

En pystynyt osallistumaan harjoituksiin leirin aikana, mutta se ei estänyt olemasta monessa puuhassa mukana. Ja puuhattavaahan riitti. Leirin järjestämiseen kuuluu suunnittelun (joka on ihan oma juttunsa) lisäksi paljon tavaroiden kantamista, nostelemista, järjestelemistä ja siirtämistä, lappujen teippailua, ruokailujen järjestelyä ja kaikenlaisia kuviteltavissa (ja kuviteltamattomissa) olevia juoksevia asioita. Vaikka töitä riitti, onnistuttiin leiri järjestämään suht’ pienellä porukalla, sillä talkoolaiset liukuivat sujuvasti askareesta toiseen. Toimisto palveli leiriläisiä (öitä lukuun ottamatta) jatkuvasti, yövahdit päivystivät illat ja yöt, roskikset tyhjenivät ja vessapaperivarannot täyttyivät, harjoitussalin lattia puhdistettiin joka harjoituksen jälkeen, ensiapu (jota ei onneksi tarvittu) oli valmiina ja ruokailut (aamupalat ja lounaat) järjestyivät. Samalla ehdittiin myös miettiä, mitä voidaan tehdä ensi vuonna paremmin.

Ehdin siinä järjestelyjen ohessa seuraamaan harjoituksiakin. Sivusta seuratessa huomaa monenlaisia asioita ja kuulee tietysti opettajien ohjeita. Lisäksi harjoituksiin osallistuneiden kanssa keskustellessa saa kuulla myös ideoita ja tuntemuksia treeneistä. Joten kyllä pelkästään sivusta katselemallakin jotain jäi mieleen. Tästä(kin) aiheesta lisää siinä mahdollisessa syvällisemmässä kirjoituksessani.

Kiitokset leirin opettajille, kaikille leiriä järjestämässä olleille ja leiriläisille hienosta leiristä.  Vuoden kuluttua uudelleen!

Kulissien takana: Jazz-leiri

Jazz-leiri järjestetään tänä vuonna jo 21. kertaa. Vuosia on siis kertynyt ja kokemusta myös. Järjestelyt menevätkin monena vuonna saman kaavan mukaan; tiedämme jo kuinka monta sämpylää aamupalalle kannattaa varata henkilöä kohden ja mitä aktiviteettia leirin oheen kaivataan. Joka vuosi leirin järjestäminen vaatii kuitenkin ison panostuksen koko seuralta ja stressi purkautuu vasta kun leiripaikka on siivottu ja salin avaimet palautettu omistajalleen.

Leirin suunnitteleminen pyritään aloittamaan joka vuosi ajoissa, pitäähän opettajilta kysyä jo hyvissä ajoin pääsevätkö he paikalle. Päivämäärät on helppo lyödä lukkoon, koska leiri ajoittuu samaan aikaan Pori Jazz – festivaalin kanssa. Tämä kuitenkin tuo ongelmia muun muassa lauantain iltaohjelman ja mahdollisten hotellimajoitusten kanssa, koska paikat varataan täyteen jo kuukausia ennen ja hinnat nousevat kohisten. Myös leiripaikka on varattava ajoissa samoin esimerkiksi grillit, koska jazz-viikolla tapahtumia on ympäri Poria, missä moisia voi tarvita.

Myös vastoinkäymisiin on varauduttava ja niistä selvittävä. Tänä vuonna suuri isku oli, kun emme päässeetkään pitämään leiriä urheilutalolle, missä olemme kahtena edellisenä vuonna olleet. Olimme tehneet varauksen jo edellisen leirin päätyttyä, mutta kun se keväällä käytiin varmistamassa, oli viikonloppu annettu kissanäyttelylle. Emme voineet tehdä muuta kun alkaa metsästämään uutta leiripaikkaa. Ongelmia koitui myös muutamien asioiden takia mitä emme huomanneetkaan tuplatarkistaa ja testata kymmeneen kertaan. Kaikille kuitenkin tapahtuu virheitä ja nämä asiat siirtyvät listaan mitä parannamme ensi vuonna, jotta hommat toimisivat entistäkin paremmin.

Leiri vaatii monenlaisia osaajia. Jotkut miettivät budjettia ja toinen tekee ilmoittautumiskaavaketta, leiriä on myös markkinoitava ja sinne on suunniteltava ohjelmaa. Tänä vuonna luvassa on muutaman edellisen vuoden tapaan perjantai-illalla grillausta, mutta olemme lisänneet myös mahdollisuuden lounaaseen. Lounaan järjestämme koska leiripaikka sijaitsee kauempana keskustasta kuin normaalisti, eikä kaikilla ole mahdollisuutta päästä sinne ruokailemaan. Myös nämä pienet asiat, mitkä eivät kustanne meille paljoa tekevät leiristä varmasti miellyttävämmän kokemuksen, vai mitä mieltä olette?

Kun leiri alkaa, on jokaisen seuramme jäsenen puhallettava yhteen hiileen! Leirin aikana toimintaa riittää jokaiselle porilaiselle: on aamupalan tekemistä, toimiston pyörittämistä, leiripaikan kunnossapitoa ja – siivousta sekä majoituspaikan vahtimista. Tässä vaiheessa sitoutuminen seuraan punnitaan, oletko valmis uhraamaan kesäisen viikonlopun kokonaan hommiin mistä et saa palkkaa? Onneksi me uhraamme mielellämme tämän ajan lajiin josta nautimme!
Toivottavasti näemme teidät kaikki tänäkin vuonna Porin Jazz-leirillä!

Kyu-leirillä

Hämeenlinnan kyu-leiri on ohi tältä vuodelta. Osanottajia oli paikalla kohtuullisesti, mutta etenkin korkeampi kyu arvoja oli ilmestynyt paikalle vain vähän. Ylimmässä ryhmässä jossa harjoitteli 1.-3.kyu henkilöt, väkeä oli vähän yli kaksikymmentä, joista suurin osa 3.kyun omaavia. Toivon mukaan tämä tarkoittaa että he kaikki ovat asettaneet tämän kesän ykköstähtäimekseen Porin jazz-leirin 🙂

Toivottavasti jatkossa myös oman seuramme jäseniä osallistuu enemmän tapahtumaan, sillä tälläiset leirit ovat hyviä vertailukohtia siihen miten omassa seurassa treenejä vedetään ja millainen oma taso on suhteessa muiden seurojen vastaavan kyu arvon omaaviin. Samalla on myös mahdollisuus luoda pitkäkestoisiakin ystävyyssuhteita kendon puitteissa. Joten oman seuramme väki, aktivoikaa itsenne leireille ympäri Suomea.

Hämeenlinnan leirin treenien vetäjät ovat henkilöitä jotka ovat opettelemassa harjoitusten vetämistä. Toki harjoitusten vetämisen opettelu on jatkuvaa oppimista koko harrastamisen ajan, mutta näillä henkilöillä tämä polku on todellakin vasta alkamassa. Tästä johtuen huomaa paljon jännittämistä ja epäjohdonmukaisuutta treeneissä, mutta monasti tämän pienen puutteen korjaa innostus kendoon ja oman oppimansa jakamiseen.

Leiri sinänsä on suhteellisen raskas, sillä harjoitukset ovat selvästi pidempiä kuin normi-treenit kotisalilla. Nytkin lauantai aamupäivän harjoitus oli kolmen tunnin mittainen ja iltapäivän ohjelma oli graduointeineen neljän ja puolen tunnin mittainen. Siinä tulee päivällä kendoa ihan riittämiin. Kauemmin harjoitelleille dan väelle fyysisesti vaativin osuus on päivän viimeinen tunnin mittainen jigeiko. Neljäkymmentäkin minuuttia jigeikoa putkeen, kun levänneitä vastustajia tulee jonosta jatkuvalla syötöllä on päivän seisomisen jälkeen yllättävänkin raskasta. Lihakset kun eivät ihan heti ota toimiakseen rennosti ja terävästi.

Suomen kendossa on vielä paljon kehitettävää, niin muodon, tekemisen, kuin ajatuksenkin kannalta. Vaikkei se välttämätöntä olekaan, olisi hyvä jos suomalaisetkin kendokat oppisivat tuntemaan kendo-termistöä japaniksi ja tekisivät hieman tutkimusta kendon historiaan ja ajatusmaailmaan. Mahdollisuuksia tähän on koko ajan enemmän kun materiaalia käännetään enemmän ja enemmän myös englanniksi. Ylipäätään yleistäen voisi leirin perusteella sanoa, että miesten tulisi oppia rentoutta ja keveyttä ja naisten tulisi tulla vahvemmiksi. Pieni oheisharjoittelu ei olisi kummallekaan pahitteeksi. Kääntäen normaalit ajatusmallit päälaelleen voisi vaikka suositella vahvoille miehille jotain pehmeää harjoittelua kuten joogaa ja naisille kahvakuulaa tai muuta saliharjoittelua…jos vaikka löytäisi itsestään ja kendostaan uusia puolia 🙂

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site