Blogiarkistot

Yōkain vuosiraportti 2014

Kendovuosi 2014 lähti käyntiin räväkästi viikonlopulla Helsingissä dan-cupin ja SM-joukkuekilpailun merkeissä. Enemmän tuosta viikonlopusta voi lukea kirjoituksesta Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014.

Keväällä tapahtumia oli melko paljonkin, tosin 5 Nations Cupia ja EM-kisoja seurasin vain internetin välityksellä. Maaliskuussa Shimohashi-sensei vietti noin viikon Porissa. Erityisesti hänen vierailustaan mieleen jäivät todella monipuoliset opetusmenetelmät. Myös tapa tehdä jogeburia ja se mahtava gyaku-do tulevat ensimmäisten joukossa mieleen. Shimohashi-sensein vierailun aikaan pidimme myös uuden dojomme viralliset avajaiset. Heti vierailun jälkeen ehdimme Raumalle pitämään kendonäytöstä. (Kiireinen viikko).

Keväällä järjestettiin tietysti myös peruskurssi. Olen oman peruskurssini jälkeen ollut mukana jokaisella seuran peruskurssilla, mutta kevään kurssi oli poikkeuksellinen siinä, että olin kurssilla ohjaajana.

Leiripassit järjestyksessä

Leiripassit järjestyksessä

Kesällä järjestettiin perinteinen Jazz-leiri. Vuoden 2014 Jazz-leiri oli järjestyksessään 23. Leiri kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta ja se vaatiikin melkoista talkoohenkeä ja suunnittelua toteutuakseen. Periaatteessa seuraavan leirin suunnittelu alkaakin heti edellisen päätyttyä. Jotta leiriläisille voidaan tarjota hyvää palvelua, eivät kaikki voi olla aina harjoituksissa mukana. Osan pitää tehdä järjestelypuuhia. Vuonna 2014 ehdin silti osallistumaan hyvin leirin harjoituksiin järjestely- ja työkiireiden (kesäloma, mikä se sellainen on?) lomassa. Lisäksi pääsin (jouduin?) vetämään alkulämmittelyt kertaan tai kahteen leirillä. Eihän siinä mitään ihmeellistä, mutta olihan se jännä kokemus kun edessä onkin reipas sata kendokaa kymmenen sijaan.

Leirin viimeisenä päivänä olikin edessä ensimmäinen dan-graduointini. Mietteitä siitä ja matkasta siihen voi lukea täältä: Tie shodaniin.

Omaa syksyäni leimasi ajanpuute. Opiskeluni olivat loppusuoralla, mutta olin samalla täyspäiväisesti töissä. Niistä johtuen päivät olivat melko pitkiä. Syksyllä olin kevään tapaan ohjaamassa peruskurssin harjoituksia.

Alkusyksystä osallistuimme jälleen ”Nuori Pori Harrastaa” -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on esitellä kaupungin harrastustarjontaa lapsille.

Syyskuun lopulla seuramme järjesti kyu-cupin. Järjestelyt sujuivat suht’ mukavasti, vaikkakin aina muutama käsipari lisää mahtuisi mukaan. Olimme järjestäneet vuoden 2013 SM-joukkuekisan ja dan-cupin, joten tuoretta kokemusta kisojen järjestämisestä oli.

Omalla kohdallani vuoden 2014 kyu-cup oli merkittävä siinä mielessä, että toimin ensimmäistä kertaa tuomarina ”virallisissa” kisoissa. Kyllä siitä taidettiin jotenkin kunnialla selvitä, vaikka kehittämiskohteitakin kyllä löytyy.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Vuoden loppupuolella hioimme dojon lattian, mistä aiheutui noin viikon katko harjoituksiin. Ennen ensimmäisiä harjoituksia ”uudella” lattialla olin ainoastaan nopeasti hieman testaillut sen pitoa talkoiden yhteydessä. Aluksi hieman jopa jännitti, miten jalkatyö sujuu nyt kun pito on kasvanut. Huolet osoittautuivat turhiksi, sillä jalkatyö hiotulla lattialla sujui mainiosti. Lisääntyneen kitkan kyllä huomasi (ero on oikeastaan aika valtava), mutta siihen tottui nopeasti. Nyt lattia on entistä parempi.

Vuosi ainakin tuntui todella tapahtumarikkaalta, eikä edellä ole edes mainittua kaikkia tapahtumia joissa seura oli osana. Syksyllä pääsin muun muassa kokeilemaan tameshigiriä ja kaikki leikkaukset jopa onnistuivat! Eräs tärkeä esilletuotava asia on porilaisen koulun opettajavaihdon ansiosta seuraamme saapunut japanilainen vieras, joka sattui olemaan myös aktiivinen kendoka!

Olen jo useamman vuoden ajan pitänyt kirjaa harjoituksistani. Seuraavassa kaaviossa on vuoden 2014 harjoitusmääräni tunteina kuukausittain jaoteltuna. Mukaan on laskettu seuran harjoitukset ja Jazz-leiri. Mukaan ei ole laskettu muita leirejä tai kisoja. Kokonaisharjoitusmääräksi tuli 300,5 tuntia vuoden aikana. Syksyn koulu- ja työkiireet näkyvät selkeästi (onneksi koulukiireet ovat nyt ohi, valmistuin joulukuussa). Maaliskuun treenimäärä on melkoisen korkea Shimohashi-sensein vierailun ansiosta, siitäkin huolimatta, että jouduin maaliskuussa olemaan jonkin verran poissa harjoituksista viisaudenhampaan kirurgisen poiston takia.

harjoitusmaarat2014

Sellainen oli minun kendovuoteni 2014. Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan.

Mainokset

Tie shodaniin

Shodan

Shodan, ”ensimmäinen aste”, on ehkä ”hieman” mystifioitu taso. Elokuvien mustat vyöt ovat voittamattomia! Useimmissa budo-lajeissa shodan kuitenkin tarkoittaa harrastajaa, joka ei ole enää ihan aloittelija. Toisin sanoen, 1. danilla on lajin perusteet hallussa. Aikidoa harrastaessani eräs opettaja puki asian hyvin sanoiksi: kyu-tasolla opetellaan harjoittelemaan, shodanissa harjoittelu vasta alkaa. Vaikka tuo lausahdus onkin ehkä kärjistetty, pätee se mielestäni kendossakin.

Kun katsoo kyu-graduointien vaatimuksia, huomaa jokaisen tuovan aina jonkin uuden elementin. Ja kun on suorittanut kaikki kyu-arvot, todennäköisesti pystyy osallistumaan mihin tahansa harjoitteeseen turvallisesti. Toki näin voi olla (ja yleensä onkin) myös suorittamatta arvoja. Itse ainakin huomasin kyu-arvoja edetessäni, että uusina asioina harjoitteluun eivät tulleet seuraavan graduoinnin asiat, vaan sitä seuraavan. Tämä on tietysti järkevää, sillä kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi graduoinnissa, on se tuttu jo pidemmän ajan takaa. Esimerkiksi jigeiko ei tullut harjoitusohjelmaan vasta 3. kyun lähestyessä, vaan se oli ollut siellä jo pitkään.

Dan-arvoissa uusia suoritteita ei enää tule graduointeihin (tai no, kodachi-katat), vaan ne pysyvät samanlaisina. Tekemisen taso nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tämäkin sopii mielestäni hyvin edellä esitettyyn lausahdukseen.

Tie

Aloitin kendon syksyllä 2008, kävin peruskurssin, suoritin 6. kyun ja jatkoin puolisen vuotta. Seuraavat pari vuotta menivät puolustusvoimissa, ensin varusmiehenä ja myöhemmin henkilökuntaan kuuluvana. Vuonna 2011 jatkoin kendon harjoittelua käymällä peruskurssin uudelleen. Asiat olivat säilyneet sen verran kuitenkin muistissa, että peruskurssin jälkeen suoritinkin 5. kyun. Huomaan ”silloin kurssilla” -lausahduksella viittaavani juuri tähän toiseen kurssiin. Yleensä laskenkin aloittaneeni kendon vuonna 2011, enkä 2008. Tämän jälkeen suoritinkin kyu-arvoja aika tarkkaan puolen vuoden välein.

Alemmissa kyuissa omaa kehitystä oli helppo seurata. Tuli uusia harjoitusmuotoja, uusia tekniikkoja ja niin edelleen. Tuntui myös siltä, että kehitystä tapahtuu. Uusien peruskurssien kanssa harjoitellessa huomasi kehitystä tapahtuneen. Kisamenestyskin antoi positiivisia merkkejä siitä, että on oikeasti kehittynyt.

Tämä hyvä ”virtaus” jatkui itselläni jonnekin 2. kyun paikkeille. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei kehitystä enää tapahdu. En tulee enää yhtään paremmaksi vaikka kuinka harjoittelisin. Yksittäisiä asioita toki tuli korjattua ja välillä huomasi, että jokin asia sujuu entistä paremmin. Mutta isommassa mittakaavassa tuntui, siltä että vaikka yksittäisissä asioissa tapahtuikin parannuksia, ei kokonaisuus tullut silti paremmaksi. Varsinkin jigeikossa tuntui siltä, että polkee paikallaan. Ja jigeiko on mielestäni se, missä taso punnitaan.

Harjoittelun alkutaipaleella danit (ja ylemmät kyutkin) tuntuivat älyttömän taitavilta. Eihän heitä vastaan voinut saada mitään aikaan jigeikossa. Kun itse etenin kyu-asteikon yläpäähän, ei missään vaiheessa oikeastaan tullut sellaista oloa, että olisin itse se joka hallitsee tilannetta, että olisin hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Ei missään kohta tuntunut siltä, että olisin ollut yhtä hyvä kuin ne silloiset ylemmät kyut olivat silloin. Osittain syynä lienee pari arvoa matalammalla olevien harjoitusparien vähäisyys omissa harjoituksissa.

Noh, vuoden 2013 syysleirillä ensimmäisen kyun suoritettuani eteen tuli se tosiasia, että seuraava arvo on 1. dan. Vaikka ylempänä kirjoitinkin, että shodan on perusteet oppineen harjoittelijan taso, niin onhan se dan kuitenkin dan!

Viime 7 kuukautta harjoittelinkin enemmän tai vähemmän Jazz-leiriä ja sen graduointia silmälläpitäen. Harjoittelin paljon 1. danin ja 1. kyun kokeisiin valmistautuvien seurakaverien kanssa, niin että ohjaaja seurasi jigeikoa ja kataa vierestä ja antoi palautetta. Nämä olivat erittäin hyviä harjoituksia, sillä vaikka ei edelleenkään tuntunut siltä, että tulisi paremmaksi (Mahtaakohan sellaista tunnetta enää tullakaan? Onko tuleva kehitys sellaista, jota on vaikea itse huomata?), niin pystyi luottamaan suunnan olevan oikea. Samalla tuli hankittua takaisin tiettyä rutiinia jigeikon tekemiseen.

Oman harjoittelun lisäksi olin keväällä mukana ohjaamassa peruskurssin harjoituksia. Siitä oli mielestäni paljon hyötyä, sillä suorituksia näyttäessä ja korjatessa joutuu pilkkomaan suorituksen palasiin ja oikeasti ajattelemaan mitä tekee.

Viime viikolla Jazz-leiri sitten olikin. Töiden ja järjestelypuuhien lisäksi ehdin osallistumaan harjoituksiinkin. Ja sunnuntaina suoritinkin sitten 1. danin! Jigeikot menivät oikein mukavasti, molemmat parit olivat hyviä ja molempien kanssa oli hyvä tehdä. Graduoinnin kaksi jigeikoa olivat oikeastaan todella hauskat, vaikka ennen graduointia jännittikin aika paljon. Myös katat sujuivat mukavasti.

Kaiken kaikkiaan tässä 3 vuoden aikana olen ehtinyt olemaan monessa mukana ja näkemään paljon eri osa-alueita kendosta: Jazz-leirien järjestäminen, dan-cupin ja SM-joukkuekilpailujen järjestäminen, eri kilpailut… Niin, ja taidettiinhan siinä joku dojonrakennusprojektikin toteuttaa.

Tietä on nyt kuljettu shodaniin asti, mutta eihän täällä ole edes levähdyspaikkaa. Tie näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin.

Uusia asioita

Omaan harjoitteluuni on viimeaikoina tullut paljon uutta. Uusi tapa tehdä erästä tekniikkaa, uusi harjoitusmuoto, kokonaan uusi tekniikka (jonka olemassaoloa en edes osannut arvata) ja lisäksi olen aloittanut harjoitusten ohjaamisen harjoittelun. Tämän takia ryhdyin pohtimaan, mitä uudet asiat ovat ja mitä ne merkitsevät harjoittelun eri vaiheissa.

Uudet asiat ovat jännittäviä ja kiinnostavia. Kun tehdään jotain uutta, pääsee aloittamaan tyhjältä pöydältä ilman vanhaa painolastia. Ainakin melkein. Budossa nyt kaikki vaan tapaa rakentua aiemmin opitun päälle, joten täysin alusta ei pääse aloittamaan.

Mitä pidempään olet harjoitellut, niin sitä vähemmän uutta opittavaa on. Vai onko? Uusia asioita on monenlaisia.

Kun peruskurssilla opetellaan uusi asia, vaikka do-uchi, niin on helppo sanoa että tämä on uutta. Kendoa harrastamatonkin näkee sen olevan selkeästi erilainen kuin vaikka shomen-uchi. Kun mukaan otetaan fumikomi, on jalkatyössä selkeästi jotain uutta. Kun on edetty harjoittelussa pidemmälle, otetaan käyttöön bogu ja harjoitellaan esimerkiksi oji-wazaa. Taas selkeästi uusia juttuja.

Tämän jälkeen uusina asioina tulee usein erilaista variointia. Samaa tekniikkaa voidaan tehdä usealla tavalla. Sanotaan vaikka, että tekniikka X tehdään tavalla A. Oikeasti tekniikka X voidaankin tehdä tavoilla B, C ja D. Tässä kohtaa kendoa vähemmän harrastanut ei enää edes välttämättä huomaa eroa. Tapa A onkin itseasiassa vain yksinkertaistettu ”perusversio” tekniikasta (”kihon”), jonka todellisia esiintymismuotoja (= sovelluksia) ovat muut tavat. Tekniikka X kuitenkin opetetaan tavalla A, koska se opettaa tekniikan perusteet helpoiten. Lisäksi tavat B, C ja D ainoastaan sekottaisivat harjoittelijan, jolla on jo valmiiksi paljon uutta opittavaa uudessa tekniikassa. Tavat B, C ja D tulevat uusina asioina aikanaan. Tätä aihetta sivuten on mielestäni hyvä kirjoitus Fudō Myōō -blogissa: Budo on lapsille valehtelua.

Kauemmin harjoitelleelle uudet asiat ovat paljon pienempiä ja vielä huomaamattomampia. Uusia kokonaisuuksia ei välttämättä enää tule, mutta niissä vanhoissa aukeaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Uudet asiat voivat olla monenlaisia. Ne voivat olla yhä pienempiä yksityiskohtia, joilla saadaan tekniikasta entistä tehokkaampi. Tai ne voivat olla jo ennen itse tekniikkan toteuttamista tapahtuvia asioita: kuinka saan harjoitteluparin reagoimaan halutulla tavalla? Ne voivat myös olla uusien etäisyyksien ja ajoitusten hakemista. Ne voivat olla mitä vaan.

Itselläni on kendouraa takana kolmisen vuotta. Minulle uusia asioita tulee edelleen suhteellisen paljon. Siltä se ainakin tuntuu. Ne alkavat olla kahden viimeksi esitellyn kategorian asioita, mutta kuitenkin minusta selkeästi uusia juttuja. Aina kun saan jonkin jutun ensin loksahtamaan kohdalleen ajatustasolla ja sitten myöhemmin myös siirrettyä sen harjoittelun kautta jotenkuten omaan tekemiseen, tulee esiin uusi parannettava kohta. Samalla pitäisi pitää kaikki aikaisemmin opittu kasassa.

Tulee sellainen olo, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tajuaa osaavansa.

Mutta mistä sitten pitkään harjoitelleet löytävät uutta? Mitä uutta harjoitteluun löytää 10 vuoden jälkeen? Entä 20 vuoden? Entä koko elämänsä budon parissa viettäneet? Löytävätkö he yhä vain pienempiä yksityiskohtia, jotka kuitenkin tuntuvat samalla tavalla uusilta heille, kuin minusta nyt uusilta tuntuvat asiat tuntuvat minulle? Samoin kuin itseäni vähemmän aikaa treenannut ei huomannut uutta jalkatyötäni eräässä tekniikassa, enkö minäkään huomaisi todella kauan harjoitelleille uusissa asioissa mitään eroa? Vai löytävätkö he sittenkin uusia asioita isoista seikoista? Vai jostain ihan muualta?

Näihin en osaa sanoa mitään nyt, mutta kysykääpä vaikkapa 2030-luvulla.

Blogivinkki: Onko oheisharjoittelu tarpeellista?

Olen täällä blogin puolella aikaisemmin kirjoittanut oheisharjoittelusta ja olen vahvasti sitä mieltä, että oheisharjoittelun määrää tulisi lisätä lajin parissa niin seura- kuin maajoukkuetasolla. Olemme seurassamme tehneet eräissä treeneissä ennen pakollista harjoittelutaukoa muun muassa askelkyykkyjä, punnerruksia ja vatsalihastreeniä ja treeneistä tuli jälkikäteen kiitosta ohjaajalle. Lihaskunto ei suinkaan ole harjoittelijoille siis täysin vastenmielinen ajatus vaan lähes odotettu osa harjoituksia!

Haluaisinkin antaa teille ajattelemisen aihetta jälleen asiasta. Tällä kertaa en oman paasaukseni muodossa vaan tässä blogivinkki aihetta käsittelevään tekstiin Onko oheisharjoittelu tarpeellista? Kirjoittaja on kamppailu-urheilija ja kamppailuvalmentaja Hannu Saarinen. Suosittelen muutenkin tutustumaan hänen blogiinsa jos aihealueet sinua laajemmin kiinnostavat!

Alla kuva Ranskan maajoukkuenaisista. Edellisistä kisoista heille napsahti joukkueena 2. sija. Ei tainnut käsilihaksista ainakaan haittaa olla?

Kendo haba

Ja ainakaan Ranskan maajoukkueen naiset eivät käy salilla?

Kubo-sensein haastattelu

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Kubo-sensei kendon SM-joukkuekilpailussa Porissa

Suomen haken-sensei, Takanori Kubo, vieraili Porissa helmikuussa. Sensein vierailu on aina ainutlaatuinen kokemus ja päätimmekin hyödyntää tätä ja haastatella senseitä hieman kendosta.

Kubo-sensei aloitti kendon harrastamisen kuusivuotiaana äitinsä painostuksesta. Hänen lapsuudessaan senseit olivat tiukkoja ja ankaria.

-Harjoittelu oli kirikaeshia ja uchikomia edestakaisin koko ajan. Myös kendon etikettiin kiinnitettiin suuresti huomiota, kertoo Kubo-sensei.

Lukiossa nuorta Kuboa opetti Yoshimoto-sensei, joka suositteli opintojen jatkamista yliopistossa. Yliopistossa Kuboa opettivat Kanzaki-sensei ja Sakudo-sensei, jotka suosittelivat oppilaalleen pyrkimistä poliisiksi, koska hänen kendonsa oli niin hyvällä tasolla. Näistä opettajista onkin muodostunut Kubo-sensein esikuvia kendossa.

Näyttökuva 2013-02-21 kohteessa 16.06.18

– Sellaisessa herkässä iässä, jolloin pitää tehdä valintoja, nämä kaksi senseitä auttoivat minua ratkaisemaan tärkeitä asioita, Kubo-sensei selittää ja jatkaa
– Muutuin “pahasta lapsesta” poliisiksi, mikä on kendon ansiota.

Tavoitteet kendossa muuttuvat iän myötä

Sensein tavoitteena lukiossa oli saada kendoon lisään nopeutta ja erilaisia tekniikoita. Hän halusi saada kendosta nopeaa ja liikkuvaa.

– Harjoittelun määrä oli Japanissa silloin varmasti suurinta, muun muassa kirikaeshia tehtiin paljon.

Kova harjoittelu tuotti tulosta, sillä yliopiston neljäntenä vuonna Kubo-sensei voitti Kansain alueen yksilömestaruuden mikä oli hänen elämänsä yksi huippuhetkistä.

Kubo-sensei opettaa miten tehdä erilaisia kamaeta vastaan

Kubo-sensei opettaa miten tehdä tekniikoita erilaisia kameita vastaan

Nykysin Kubo-sensei tekee kendoa ammatikseen Hyogon prefektuurin poliisissa. Ammattiuran alkuaikoina piti keskittyä rakentaan perustaa, jotta sai kilpailuissa voittoja. Myöhemmin mukaan tuli joukkue, jolloin Kubo-sensei keskittyi rakentamaan isompaa valikoimaa tekniikoita. Hän piti erityisesti joukkueessa kilpailusta ja ennenkaikkea ensimmäisenä ottelemisesta.

– Silloin voin vain mennä ottelemaan rohkeasti ja muu joukkue pelasti homman, sanoi opettaja nauraen.

Onnistumisten myötä kasvoi myös sensein vastuu.

– Nyt olen toista vuotta ohjaajana. Nyt pitää miettiä miten osaa selittää helposti asioita eteenpäin. Täytyy miettiä miten opettaa oikein, ettei anna ohjeita vain suullisesti ja sitten asia tehdään väärin. Ohjeita ei pidä antaa vain salin laidalta.

Myös keskittymispisteet ovat muuttuneet. Etusijalla kendon harrastamisessa Kubo-senseille tällä hetkellä ovat muun muassa kendon etiketti ja vastustajan kunnoittaminen.

– Vaikka kamppailemme keskenämme, vaikka tulee lyöntejä puolin ja toisin, lopuksi kumarretaan ja osoitamme kunnioitusta toisillemme, Kubo-sensei tarkentaa.

Hän pitää tärkeänä myös senseiden kunnioittamista ja että junioreiden ja vähemmän harrastaneiden koulutusta viedään lajissa eteenpäin. Nuoremmille pitää myös opettaa miten omista varusteista pidetään huolta, koska ne suojelevat meitä.

Entä mihin te, Kubo-sensei, keskitytte omassa harjoittelussanne tällä hetkellä?

-Koska ikää on jo tullut, ei pidä enää vain lähteä vastustajan mukaan, vaan miettiä semeä ottaessa miten vastustaja siihen reagoi.

Kubo-senseille kendon tekeminen on työtä, mutta hän sanoo sen olevan enemmänkin hauskaa ja mielenkiintoista tekemistä. Sen voimalla hän on jaksanut jatkaa kendon parissa vuosikymmenien ajan.

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Sensei ohjaamassa harjoituksia

Kendo, urheilua vai budoa?

Koemme että kendossa on kaksi puolta. Se on budo-laji, mutta se on myös urheilua. Kubo-sensei sanoikin kendon lähtevän henkisesti budo-puolelta ja olevan enemmän sitä. Kuitenkin lajissa on myös kilpailumentaliteetti, missä kuitenkin tarvitaan myös henkistä puolta.

– Ne menevät siis päällekkäin. Jos kuitenkin pitää valita, menisi se mielestäni enemmän budon puolelle, sensei pohtii.

Kubo-sensei tarkentaa vielä, että shiaissa kendo on kilpailua, mutta kun otamme esiin vaikka bokkenin ja teemme kataa, tulee kendon budo-puoli parhaiten esiin.

Vapaa-aikanaa sensei sanoo harrastavansa kalastusta. Myös tästä harrastuksesta voi löytää kendoa tukevia asioita: kalastus on henkistä valmennusta.

– Kun kamppailee jonkin kanssa, mitä ei näe, tarvitaan siinä myös omaa järjenkäyttöä, sensei selittää naurahtaen.

Nuorempana Kubo harrasti myös jalkapalloa ja koripalloa, mitkä hänen mielestään kehittivät jalkojen liikkumista, mikä on tärkeä osa myös kendoa. Hän sanoo myös sulkapallon olevan hyvää oheisharjoittelua kendolle, koska se kehittää reaktiokykyä. Kubo-sensei on nykyisin kiinnostunut myös karatesta, vaikka ei lajia harrastakkaan, mutta hän tykkää tarkkailla heidän liikkumistaan. Myös karaten katoissa painopiste on hyvin alhaalla ja siinä tullaan hyvin lähelle. Laji on sensein mielestä mielenkiintoista seurattavaa.

– Nyt kun olen ohjaajana ja ikää on tullut, oheisharjoitteluna harrastan lenkkeilyä, Kubo-sensei sanoo vielä omasta harjoittelemisestaan.

Länsimaalaisen kendon mahdollisuudet

Japanilaiset ovat vielä ylivoimaisia kendon harrastamisessa, juontaahan lajin juuret sieltä. Länsimaalaiset ovat kuitenkin parantaneet taitojaan lajin parissa vuosien ajan. Kubo-sensein mielestä kiinnostus kendoon onkin täällä korkeampi kuin lajin syntymaassa. Kun japanilaisia opettajia tulee luoksemme, kyselemme heiltä hyvinkin pieniä yksityiskohtia miten jokin asia menee. Sensein mielestä kuitenkin japanilaiset ovat vielä edellä itse fyysisessä suorituksessa.

– Kiinnostuksen määrän ja harrastuneisuuden vuoksi länsimaalaiset voivat päästä vielä pitkälle, kunhan tänne aletaan myöntämään enemmän 8. dan -arvoja, Kubo-sensei toteaa.

Meidän ei myöskään pidä selittää huonompaa asemaamme sillä, että usein laji aloitetaan paljon myöhemmin kuin japanissa, missä harjoitteleminen aloitetaan jo lapsena. Kubo-sensei sanoo että kilpaileminen ei ole koskaan pois suljettu tavoite myöskään aikuisilla, järjestetäänhän japanissakin kilpailuja missä 80-vuotiaat ottelevat keskenään!

Japanissakaan harjoittelupaikan saaminen ei ole aina itsestäänselvyys. Pienillä paikkakunnilla poliisitkin joutuvat joskus lainaamaan salia ja etsimään harjoitusvuoroja. Vain isoimmilla kaunpungeilla on omia Budokan-saleja ja poliisilla omia harjoittelukeskuksia. Opettajan mukaan kendoa tehdäänkin isoissa kaupungeissa isolla tyylillä ja pienissa kaupungeissa pienellä tyylillä. Ongelmat harjoittelupaikkojen saamisessa eivät siis ole pelkästään länsimainen piirre.

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Kubo-Sensei ohjaamassa harjoituksia Porissa

Seuraavat kendon MM-kilpailut järjestetään Japanissa, Tokiossa. Voittamisen paineet kilpailijoilla on varmasti kovat. Kubo-sensein mielestä senseit eivät kuitenkaan toivo pelkkää voittoa.

-Toivoisimme heidän (ottelijoiden) tekevän vain oikeaa kendoa, ja jos häviää, häviää tekemällä oikean tyylistä japanilaista kendoa. Siinä tulisi esiin budo-spiritti.

Hänen mielestään häviö tai voitto ei siis ole oleellista jos suoritus tehdään kunnolla ja kendo on oikealla tasolla. Tietenkin ottelijat harjoittelevat siten ettei tappiota tulisi, Kubo-sensei lisää hymyillen.

Kubo-sensein prefektuurista onkin valittu kaksi henkeä Japanin maajoukkuerinkiin.

Haastattelun lopuksi Kubo-sensei heittää ilmoille vielä kysymyksen: Millaista kendoa me suomalaiset haluamme mennä tekemään kendon MM-kilpailuihin?

Kiitos haastattelun tulkkauksesta Kimmolle!

Paluu peruskurssille

Peruskurssi on pyörähtänyt käyntiin hyvin ja uusia innokkaita harrastajia on mukavasti myös muksu- ja junnuryhmässä. Ja pakko myöntää, uudet harrastajat ovat nopeasti oppineet kendon perusasioita ja päässeet hyvin vauhtiin.

Sen lisäksi että peruskurssi on uusille harrastajille portti kendon, iaidon ja jodon maailmaan, on se hyvä mahdollisuus myös vanhemmille harrastajille taitojen syventämiseen, vaikka treenivuosia on kertynyt jo enemmän.

Peruskurssilla opetettiin miten kote-lyönti otetaan vastaan ilman suojia

Peruskurssiharjoituksiin tarvitaan aina avustajia, mutta se on hyvä hetki myös perusasioiden kertaamiseen, vai voiko joku sanoa osaavansa täydellisesti askeltyön ja peruslyönnit? Bogullisten harjoituksissa asiat tehdään monesti nopeammalla tempolla ja tekniikat ovat monimutkaisempia, jolloin perusasioihin ei aina riitä aikaa eikä huomiota. Mutta kuitenkin kaikki rakentuvat näiden perusasioiden päälle ja jos ne eivät luonnistu, eivät luonnistu uudet tekniikatkaan ja kokonaisuus hajoaa.

Peruskurssilla vanhemmat harrastajat joutuvat ajattelemaan heille tuttuja asioita eri näkökulmasta ja miettimään asioita uudelleen. Miten voisin selittää oikean otteen shinaista niin että peruskurssilainen sen ymmärtää? Täytyy myös oppia näkemään mitä toinen harrastaja tekee lyönnissään tai askeltyössään väärin ja osata korjata asia, ei vain todeta tekemistä vääräksi.  Avustajan pitää myös ymmärtää mitkä asiat ovat liian vaikeita peruskurssilaiselle ymmärtää vielä siinä vaiheessa ja korjata asioita tämän tason mukaisesti. Näiden taitojen avulla pystyy korjaamaan myös omaa tekemistään ja analysoimaan miksi omat lyönnit eivät onnistu ja kehittymään lajissa eteenpäin.

Varsinkin nyt kun rakennamme vasta uutta salia, on harjoitusmahdollisuuksia rajallisesti ja lähes kaikki aika menee peruskurssin treeneihin. Mutta kenenkään kendokan ei kannata ajatella pitävänsä puolta vuotta taukoa vaan osallistua aktiivisesti peruskurssiharjoituksiin ja tulla kertaamaan niitä tärkeitä perusasioita!

Kauneinta kendoa tekevät juuri ne, ketkä ovat peruskurssin käyneet jo kymmeniä kertoja. Palaa siis rohkeasti peruskurssille!

Lapsia ja aikuisia

Porin kendoseura piti jälleen sitten peruskurssinäytöksen. Väkeä oli hienosti paikalla yli neljäkymmentä. Mutta mutta…jälleen kerran suurin osa oli vanhempia jotka toivat lapsiaan katsomaan uutta harrastusta. Uusia aikuisaloittajia ei tainnut olla montaakaan. Tämä sama oli nähtävissä, kun katselimme miten karate pärjäsi omassa näytöksessään. Sielläkin paikalla oli suuri määrä tulevia junnuharrastajia vanhempiensa kanssa.

Mistä sitten johtuu että aikuiset eivät lähde mukaan kamppailulajien peruskursseille? Onko yleinen ajatus että nämä lajit pitää aloittaa nuorena ja jos niin ei ole tehnyt niin on liian myöhäistä ja paikat eivät kestä enää harjoittelua. Tänäänkin kuulin yhden alta kolmikymppisen isän sanovan, että tarvitsee vain muksu-kendon esitteen kun itsellä on polvet siinä kunnossa ettei voi enää harrastaa. Ensinnäkin on surullista, että jo siinä iässä polvet ovat huonossa kunnossa ja toisaalta on selvästikin olemassa harhaluulo siitä mitä kendon harjoittelu vaatii.

Pitäisi siis päästä esittelemään lajia myös 25+ vuotiaille. Näillä on elämä jo jollain tavalla asettunut uomilleen niin, että koulut on käyty ja ollaan vakiinnuttu tähän kaupunkiin. Samoin ne nuoruuden harrastukset ovat jo enimmäkseen loppuneet. Ei tullut jääkiekkotähteä pojasta ja sählynpelaaminenkin on loppunut joukkueessa (kutsukaa sitä millä nimellä tahansa, minulle se on sählyä). Miten saada mukaan nämä jo nuoruuden liikuntaharrastuksen lopettaneet henkilöt?

Takeda-sensei ohjaa muksuja Poridojolla

Totuushan kuitenkin on että kendo olisi mitä parasta liikuntaa, vaikka sen aloittaisi millä iällä. Ja kenties paras elementti sen harrastamisessa on se, että sitä voi harrastaa läpi koko elämän. Eritoten Japanista löytyy paljon innoittavia esimerkkejä siitä kuinka lajia voi harrastaa vielä vaikka 90-vuotiaanakin. Joten ehkä meidän täytyy vielä odottaa muutama vuosikymmen, että voimme oman esimerkkimme kautta näyttää kendon hyöty myös senioreiden liikkumisessa. Kuitenkin Suomessa lajimme on yhä enimmäkseen nuorten ja opiskelijoiden harrastama.

Mutta sillä välin, miten saada jo aikaisemmin mukaan näitä aikuisia harrastajia? On tarjolla jatkuvasti tapahtumia nuorille jonne mennä lajia esittelemään, mutta missä ja miten tavoittaa aikuiset? Tarvitaan paljon lehtiartikkeleita ja vierailuja radiossa ja messuilla joissa pääsisi juttelemaan potentiaalisten harrastajien kanssa. Itse kun toivon seuraan juuri näitä aikuisia harrastajia. He voivat olla valtava voimavara seuratoiminnassa ja tuoda uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia toimintaan. Ainakin omassa seurassamme näin on käynyt ja uskon, että kun näitä aktiivisia aikuisia saadaan lisää, tulee seurastakin aktiivisempi ja elävämpi. Ja se on koko seuran etu.

Parhaat harjoitukset talteen

Useamman vuoden harjoittelun jälkeen huomaan, että olen unohtanut useita asioita, joita vierailevat opettajat ovat näyttäneet ja kertoneet. Sen muistan, että tuolloin ohjeet ovat tuntuneet ’mannaa taivaalta’-tavaralta, eli nykyään oikeasti harmittaa etten muista kaikkia parhaimpia saamiani opetuksia. Mikä neuvoksi?

Useamman kerran on tullut mieleen, että olisinpa kirjoittanut ylös asioita. Esimerkiksi henkilökohtaisia palautteita arvostamiltani opettajilta; erityisesti ohjeita ja korjauksia omaa tekemistäni koskien. (Vaikka ainakin itselläni korjaamisen kohteet ovat pysytelleet kutakuinkin samana, perusteisiin pitää palata, jotta uutta voisi oppia. Ehkä voisi ajatella, että perusteet pitää nostaa uudelle tasolle jotta voi itse nousta uudelle tasolle?)

Näiden henkilökohtaisten ohjeiden lisäksi vuosien mittaan on tullut eri opettajilta aivan upeita harjoitteita, ihan perusharjoittelusta yksittäisten ongelma-juttujen ratkaisuihin. Kannattaakin siis kirjoittaa talteen uudet, vakioharjoituksiin kuulumattomat harjoitukset ennen kuin ne unohtuvat jonkun vielä uudemman hienon harjoituksen korvaamana. Näin vuosi vuodelta kertyisi iso kokoelma hyviä treenimuotoja, joita voisi käyttää piristämään seuran harjoitusohjelmaa jos ja kun se alkaa käymään hieman puuduttavaksi. Kunhan osaa huomata sen vaaran, ettei poimi vuosi vuodelta mukaan harjotteluun vain juuri niitä erikoisuuksia (vai pitäisikö tässä olla ’omituisuuksia’) mitä joskus vierailijat esittelevät 😉

Kyu-leirillä

Hämeenlinnan kyu-leiri on ohi tältä vuodelta. Osanottajia oli paikalla kohtuullisesti, mutta etenkin korkeampi kyu arvoja oli ilmestynyt paikalle vain vähän. Ylimmässä ryhmässä jossa harjoitteli 1.-3.kyu henkilöt, väkeä oli vähän yli kaksikymmentä, joista suurin osa 3.kyun omaavia. Toivon mukaan tämä tarkoittaa että he kaikki ovat asettaneet tämän kesän ykköstähtäimekseen Porin jazz-leirin 🙂

Toivottavasti jatkossa myös oman seuramme jäseniä osallistuu enemmän tapahtumaan, sillä tälläiset leirit ovat hyviä vertailukohtia siihen miten omassa seurassa treenejä vedetään ja millainen oma taso on suhteessa muiden seurojen vastaavan kyu arvon omaaviin. Samalla on myös mahdollisuus luoda pitkäkestoisiakin ystävyyssuhteita kendon puitteissa. Joten oman seuramme väki, aktivoikaa itsenne leireille ympäri Suomea.

Hämeenlinnan leirin treenien vetäjät ovat henkilöitä jotka ovat opettelemassa harjoitusten vetämistä. Toki harjoitusten vetämisen opettelu on jatkuvaa oppimista koko harrastamisen ajan, mutta näillä henkilöillä tämä polku on todellakin vasta alkamassa. Tästä johtuen huomaa paljon jännittämistä ja epäjohdonmukaisuutta treeneissä, mutta monasti tämän pienen puutteen korjaa innostus kendoon ja oman oppimansa jakamiseen.

Leiri sinänsä on suhteellisen raskas, sillä harjoitukset ovat selvästi pidempiä kuin normi-treenit kotisalilla. Nytkin lauantai aamupäivän harjoitus oli kolmen tunnin mittainen ja iltapäivän ohjelma oli graduointeineen neljän ja puolen tunnin mittainen. Siinä tulee päivällä kendoa ihan riittämiin. Kauemmin harjoitelleille dan väelle fyysisesti vaativin osuus on päivän viimeinen tunnin mittainen jigeiko. Neljäkymmentäkin minuuttia jigeikoa putkeen, kun levänneitä vastustajia tulee jonosta jatkuvalla syötöllä on päivän seisomisen jälkeen yllättävänkin raskasta. Lihakset kun eivät ihan heti ota toimiakseen rennosti ja terävästi.

Suomen kendossa on vielä paljon kehitettävää, niin muodon, tekemisen, kuin ajatuksenkin kannalta. Vaikkei se välttämätöntä olekaan, olisi hyvä jos suomalaisetkin kendokat oppisivat tuntemaan kendo-termistöä japaniksi ja tekisivät hieman tutkimusta kendon historiaan ja ajatusmaailmaan. Mahdollisuuksia tähän on koko ajan enemmän kun materiaalia käännetään enemmän ja enemmän myös englanniksi. Ylipäätään yleistäen voisi leirin perusteella sanoa, että miesten tulisi oppia rentoutta ja keveyttä ja naisten tulisi tulla vahvemmiksi. Pieni oheisharjoittelu ei olisi kummallekaan pahitteeksi. Kääntäen normaalit ajatusmallit päälaelleen voisi vaikka suositella vahvoille miehille jotain pehmeää harjoittelua kuten joogaa ja naisille kahvakuulaa tai muuta saliharjoittelua…jos vaikka löytäisi itsestään ja kendostaan uusia puolia 🙂

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site