Kiireinen viikko

Edellisviikko oli melkoisen kiireinen. Shimohashi-sensei oli vierailulla Porissa, vietimme dojomme virallisia avajaisia ja ehdeimme vielä Raumallekin pitämään kendonäytöstä.

Sensei saapui Poriin perjantaina, jolloin pidettiin myös tervetuliasharjoitukset. Lauantaina ohjelmassa olikin kauan odotetut dojon viralliset avajaiset. Ohjelmaan kuului juhlamalja ja puheita, dojon esittely kutsuvieraille, Japanin suurlähettilään tervehdys kirjeen muodossa, ruokailu (chirashizushia ja miso-keittoa!), kahvit ja vielä lopuksi tunnin keiko. Paikalle oli saapunut vieraita pitkänkin matkan takaa. Kiitokset kaikille vieraille!

Lauantain jälkeen viikko kului nopeasti Shimohashi-sensein kanssa. Pääsin onneksi mukaan kaikkiin harjoituksiin aamutreenejä lukuunottamatta. Tietysti juuri tälle viikolle piti osua luentoja joilla oli läsnäolopakko… Joka tapauksessa, olen iloinen siitä, että pääsin harjoittelemaan paljon Shimohashi-sensein kanssa. Varsinkin jigeiko kendoammattilaisen kanssa on aina hienoa. Jälleen kerran vieraileva opettaja antoi paljon hyviä opetuksia ja ajatuksia. Shimohashi-sensei osasi myös havainnollistaa opetuksiaan todella hienosti. Kendon lisäksi aikaa vietettiin muun muassa pesäpallon ja keilailun parissa. Kiitos kaikesta sensei!

Blogistamme löytyy kaksi muutakin kirjoitusta Shimohashi-sensein vierailusta:
Shimohashi-sensein haastattelu
The sensei experience 2014

Sensein vierailu päättyi torstaina vietettyihin jäähyväisharjoituksiin. Tämän jälkeen hän suuntasi Kotkaan liiton kevätleirille. Me puolestamme suuntasimme Raumalle. Judoseura Rauman Fudoshin järjesti nimittäin siellä kokoperheen Japani-päivän, jonne Porin kendoseura oli kutsuttu pitämään kendonäytös. Päivän ohjelmassa oli kendonäytöksen lisäksi muun muassa judonäytöksiä, kiinnostava luento japanilaisista juhlapäivistä ja muuta ohjelmaa.

Näytöksemme oli melko tavanomainen, kataa, peruslyöntejä, uchikomia, kirikaeshia, kakarikeikoa ja pari tachiai:ta. Paikalla oli jonkin verran katsojia, ei mitenkään hirveän paljon. Niin ennen näytöstä, kuin sen jälkeenkin pääsi yleisö kyselemään kendosta ja tutustumaan varusteisiin. Kysymyksiä tulikin laidasta laitaan, lähtien jääkiekkovarusteiden sopivuudesta kendoon, edeten ”kumpi voittais jos…” -tyylisten kysymysten kautta syvällisempiin kysymyksiin kendon historiasta ja siitä, miksi kendon harrastajat harrastavat lajia. Kiitokset Rauman Fudoshinille kutsusta. Kiitokset myös yleisölle ja Matsukaze-blogille, josta löytyy kirjoitus päivästä.

Näin siis kului melko toiminnantäyteinen viikko perjantaista seuraavan viikon lauantaihin. Kaiken tämän lisäksi minulta oli juuri sopivasti poistettu pari viisaudenhammasta, joten syöminenkin oli oikein helppoa. Viikko meni todella nopeasti ja sunnuntaina olikin vuorossa taas normaalit harjoitukset, joissa päästiin heti käyttämään Shimohashi-sensein oppeja.

Mainokset

The sensei experience 2014

Jälleen on kerran ohi se hieman raskas, mutta palkitseva aika kun pidetään kunnon intensiiviviikko opettajan kanssa. Parit treenit päivässä opettajan katsoessa vieressä ja korjatessa tekemistä tarpeen mukaan tuo jälleen sen fiiliksen…mihin sitä olisikaan kyennyt jos olisi koko kendotreenaamisen ajan saanut tälläistä opetusta? Viimeisenä päivänä, viimeisen opettajan kanssa tehdyn keikon jälkeen, oma kendo oli kuitenkin jälleen vahvempaa ja terävämpää kuin aikoihin. Miten saada se taso pysymään nytkin kun opettaja on lähtenyt? Tulee olemaan todella haastavaa.

Keiko Poridojolla

Keiko Poridojolla

Mitä viikko sitten antoi? Uusia ja selkeitä tapoja esittää asioita ensinnäkin. Oli hienoa katsella miten yksinkertaisilla asioilla voidaan esittää kote-lyönti, tai vaikkapa bokkenin terän painopiste. Tänä vuonna opetuksia tuli enemmän kuin vuosiin myös muutenkin kuin vain kendon tekniseltä puolelta. Toki tekninen puolikin oli hyvin esillä. Vaikka onkin reilut parikymmentä vuotta harjoitellut ja silti tulee parissa päivässä toistakymmentä uutta tekniikkaa vastaan, niin johan on jännästi asiat 😮

Mutta tämän viikkomme mieleenjääviä asioita:

  • Jos et pysty ottamaan lyöntejä keikossa vastaan, vaan väen väkisin torjut kaikki vastustajan lyönnit edes yrittämättä oji-wazaa, niin sinulta pitäisi ottaa bogu pois. Ethän sitä edes tarvitse, jos et pysty hyväksymään että välillä sinuunkin osutaan.
  • Ylävartalon pitäisi nojata eteenpäin lyönnin osuessa. Vartalo suoristuu kyllä kun vasen jalka tulee oikealle paikalleen osuman jälkeen. Ponnista lisäksi mahdollisimman kaukaa, aika tekee kyllä tehtävänsä ja iän karttumisen myötä lyöntietäisyys lähenee.
  • Tee aina 100% tasolla. Jos tällä viikolla teet vain 80%, siitä tulee nopeasti sinun uusi 100% ja sitten jatkossa teet jälleen siitä vain 80% ja sitten tasosi onkin alkuperäisestä vain 64%. Näin nopeasti tason tippuminen tapahtuu.
  • Jos vastustaja nostelee vasenta kättään pään päälle torjuakseen kaikki sinun lyöntisi…no eipä kerrotakaan kaikkea, mutta opettajan viesti mitä tälläiselle tapaukselle saa tehdä oli harvinaisen selkeä. Joskus pikkaisen tough love opetusta toimii.
  • Älä anna harrastajien oppia huonoja tapoja. Jos vuoden verran teet jotain väärin, menee kaksi vuotta korjata se. Etenkin lyötäessä fumikomilla pitää jalan ja miekan tulla samaan aikaan. Jos näin ei käy, on parempi ottaa vaikkapa men ja kotet pois ja keskittyä vain tähän seikkaan kunnes onnistuu.

Siinä jo kokoelma asioita joita viikon aikana tuli. Kaikkia ei tietenkään ole mukana koska viikon aikana tuli juttua opettajalta niin paljon ja osa on suunnattu vain omalle kehitykselle. Intensiiviviikko tosiaan sai taas halun tehdä kendoa enemmän ja paremmin. Ei kai sitä opettajan vierailulta voi enempää pyytääkään.

 

Shimohashi-sensein haastattelu

Shimohashi-sensei vietti Porissa viikon päivät ja viime vuoden tapaan päätimme haastatella tämän vuoden haken-senseitä hänen Porin vierailunsa aikana. Höyryävän teekupin äärellä saimme enemmän tietoa hänen ajatusmaailmastaan kendon kannalta, kuin mitä olisimme pelkkien harjoitusten aikana pystyneet saamaan.

Shimohashi-sensein alkutaival kendon parissa

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei opettamassa junnuja

Shimohashi-sensei tutustui kendoon jo nuorena, kun hänet vietiin dojolle isoveljiensä mukana, eihän pientä lasta voinut jättää yksin kotiin vanhempien ollessa töissä. Hän oli tällöin noin viisi vuotias. Nuori Shimohashi seurasi harjoituksia ensin sivusta, mutta myöhemmin pääsi myös itse mukaan harjoituksiin. Virallisesti hän aloitti harjoittelun kuitenkin seitsemän vuotiaana koulun alettua.

Ensimmäinen vuosi harjoiteltiin ainoastaan ashisabakia ja subureita. Ennen kuin Shmohashi sai lapsena osallistua harjoituksiin, hän teki subureita renkaasta tehdyn lyöntinuken kanssa. Yhä edelleen sensei uskoo, että lasten kanssa harjoitellessa jalkatyö, suburit ja oikean ajoituksen löytäminen on tärkeintä, eikä junnuille saisi bogua antaa ennen kuin nämä perusasiat on kunnossa. Kuitenkin myös Japanissa on sama ongelma kuin Suomessa: lapset karkaavat jalkapallon pariin jos kokevat tällaisen perusharjoittelun tylsäksi eivätkä saa uusia virikkeitä. Shimohashille bogu ostettiin toisella luokalla.

Oma kendomme kehittyy esikuviemme kautta, opimme jokaiselta opettajalta jotain ja myös Shimohashilla on ollut useita esikuvia uransa aikana. Kuitenkin yhden mainitakseen hän kokee suurimmaksi esikuvakseen Yasunori Taniguchin, 9. dan hanshi. Shimohashi-sensei ei kuitenkaan koe että hän itse koskaan tulisi samanlaiseksi kendokaksi, mutta pitää Taniguchi-senseitä esikuvanaan. Myös houkutus poliisin ammattiin lähti Shimohashin ensimmäisen opettajan esimerkistä, joka oli poliisi. Yläkouluikäisenä Shimohashi oli vakuuttunut että poliisin ammatti oli hänen juttunsa.

_MG_6561

Shimohashi-sensei tekemässä ji-geikoa K. Ruuhilahden kanssa Porissa

Pelkäämällä ei voi voittaa

Lukioaikoina Shimohashi sanoo pelänneensä poliisi-kendokoita. Kuitenkin itse tullessaan poliisiksi, Shimohashi huomasi, että omaa ajatusmaailmaa pitää muuttaa jotta jossain vaiheessa voi voittaa.

Pelkäämällä ei voi voittaa, mutta ajatusmaailmaa muuttamalla, voiton voi saavuttaa”, selostaa Shimohashi.

Shimohashi-sensein tavoitteina urallaan on aluksi ollut tulla valituksi kilpailijaksi kisoihin. Tämän hetkinen tavoite, eli tulla kendon opettajaksi on saavutettu kun hän on nyt opettajana poliisikoulussa. Seuraava tavoite on saavuttaa 8. dan, mitä hän oli kokeilemassa jo ennen Suomeen tuloa.

Shimohashi on ollut mukana poliisin erikoisjoukoissa, missä harjoittelua oli paljon. Ryhmään kuului 16-henkeä, joista seitsemän pääsi kisaamaan. Kilpailu paikoista oli kovaa, ja jos ei antanut parastaan, tippui pois.  Aamut olivat aikaisia ja jos halusi pärjätä osallistuttiin myös illan keikoon, jotta pysyi mukana. Kun kaikkien treenimäärät pysyvät samana, on henkisellä puolella suuri merkitys.

Jos harjoittelette saman verran kuin edistyneemmät, ette koskaan saavuta heitä. Jos haluatte edistyä, pitää treenata vielä kovempaa” Shimohashi kertoi hänen opettajien sanoneen.

Kendo, fyysinen vai henkinen taistelu?

Shimohashi-senseiltä on katkennut molemmat akillesjänteet kendon yhteydessä. Sensei kokee että tapaturmat ovat yhteydessä henkiseen mielenlaatuun, ja jos harjoituksessa ei ole täysin mukana, on loukkaantumisen riski suuri. Shimohashi-sensei kertoikin, että hänen toinen akillesjänteensä katkesi juuri harjoituksissa, mitä ei ollut tarkoitus olla, ja joihin hän ei olisi kyseisen opettajan kanssa halunnut osallistua. Sinä päivänä oli tarkoitus olla vain aamuharjoitukset, jotka loppuivat kymmeneltä, mutta harjoitusten jälkeen kerrottiin harjoitusten jatkuvan puoliltapäivin. Iltapäivän harjoituksissa akilles katkesi.

Jos ei halua, ei kannata”, sanoo Shimohashi.

Kendo sisältää paljon urheilun elementtejä, mutta Shimohashi-sensein mielestä kendo on budoa ja toivoo asian myös pysyvän näin. Urheilussa tärkeintä on voittaminen, millään muulla ei ole väliä, mutta budossa sellainen olisi epäkunnioittavaa, selostaa Shimohashi-sensei. Vastustajaa pitää kunnioittaa, koska ilman vastustajaa, kenen kanssa sinä tekisit kendoa?

Yksin ei voi tehdä mitään”, toteaa Shimohashi-sensei.

Shimohashi-sensei kokee että kendo on auttanut lukemaan toisten ihmisten sisintä paremmin kuin mihin muut kykenevät ja on siitä kiitollinen kendolle. Tätä pystyy hyödyntämään myös arkipäivässä. Hän on myös oppinut ajattelemaan, että jos harjoitukset tuntuvat rankoilta ja haluaisi väin hävitä, jotta pääsisi lepäämään, kannattaa tiedostaa, että myös vastustaja on väsynyt ja hänellä on vieläkin kurjempi olo. Tästä saa lisää voimaa itselle ja lisää energiaa.

Neuvoja suomalaiselle kendokalle

Shimohashi-sensei on huomannut, että suomalaiset kendokat osaavat hyvin muun muassa suburit ja peruslyönnyt ja heistä näkee, että monet taitavat opettajat ovat jo antaneet heille neuvojaan. Kaikki on kuitenkin kiinni itse kendokasta, onko ottanut nämä opettajien neuvot vastaan ja harjoitellut niiden mukaisesti. Tähän kukaan opettaja ei pysty vaikuttamaan.

Shimohashi-sensei on halunnut Suomen reissunsa aikana painottaa valmennuksessa niitä asoita, mitkä eivät näy ulkoisesti, mutta on kuitenkin kokenut asian ilmaisemisen vaikeaksi  kielimuurin tähden. Hänen mukaansa ottelu alkaa ennen kuin miekat menevät ristiin. Kaikki alkaa oikeastaan jo salin ulkopuolelta, missä tapaa harjoittelukaverit ja voi tutkailla millaisia ihmisiä he ovat, myös henkisesti.

Se on henkisen puolen kasvua ja harjoittelua, ei vain että lyödään shinaille men, kote ja do:ta”, selittää Shimohashi-sensei.

Suomalaiset tekevät Shimohashi-sensein mukaan suburit ja peruslyönnyt särmästi ja hyvällä tekniikalla, mutta erilaisia tekniikoita osataan vähän ja oma repertuaari niitä on hyvin kapea. Shimohashi sensei onkin vierailujensa aikana pyrkinyt esittelemään mahdollisimman paljon teknikoita, jotta ne tulisi tutuiksi. Oppimalla lisää tekniikoita pääsee oman kendon tekemisessä jälleen uudelle tasolle, mutta tähän vaikuttaa Shimohashin mukaan myös oma henkinen tilanne.

Kendossa ensimmäisenä tulee silmä, toisena jalka, kolmanneksi sielu, neljänneksi voima” selittää Shimohashi esitellen Japanin kendoliiton teosta Japanese English dictionary of kendo. ”Se mitä me keikossa teemme, on vasta neljäntenä, ennen sitä pitäisi harjoitella kolmea ensimmäistä kohtaa” jatkaa Shimohasti-sensei.

Tällaiset opetukset ovat japanilaisille kendokoille tuttuja, koska he kuulevat niitä pienestä pitäen dojolla. Suomalaisille, ja muille ulkomaalaisille, nämä ajatukset ovat kuitenkin vieraampia.

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Porin kendoseura kiittää Shimohashi-senseitä vierailusta!

Tulkkauksesta kiitos Takako ja Kimmo Servolle!

5-nations kokemus

Joitain ajatuksia mitä heräsi, kun olin harjoittelemassa tuomarointia 5-nations turnauksessa, on jo kadonnut. Olisi pitänyt kirjoittaa asiat ylös heti kun pääsi kotiin, mutta kiire mukamas yllätti jälleen kerran.  Mutta…koetetaan herätellä harmaata massaa pääkopassa ja katsotaan mitä nousee pintaan.

Aloitetaan positiivisista fiiliksistä. Oli itselle todella hienoa päästä keskittymään tuomarointiin useamman tunnin rupeamassa ja etenkin kun ottelut käytiin sellaisella tasolla, ettei voinut antaa keskittymisen herpaantua hetkeksikään kentällä ollessaan. Tälläiset mahdollisuudet tuomaroinnin harjoitteluun ovat itsellä harvassa ja olin _MG_6167todella tyytyväinen päästessäni sen käyttämään. Päivä oli itselle todella antoisa. Kentällä kilpailijana ollessa asiat näki yleensä hyvin musta-valkoisina, eihän tuo ollut piste, tuo varmasti oli piste, tuomarit on puusilmiä. Tuomarina työskentely tuo shiaihin jonkinlaista…suvaitsevuutta, tai asioiden katsomista laajemmasta näkökannasta. Asiaa on vaikea selittää, sillä on se tunne joka kehittyy kun näkemyskin kehittyy. Jos on kehittyäkseen.

Muuta positiivista joka tulee mieleen on Eurooppalaisten ottelijoiden (lähinnä tosin miesten) yhä kehittyvä fysiikka. Ottelijat ovat todella urheilijoita, urheilijoiden kunnolla ja voimalla ja reaktioilla varustettuja. Ja tämä urheilija-sanan positiivisimmassa mielessä. Tämä on varmaankin piirre jossa Eurooppalaiset saavuttavat japanilaisia kaikkein eniten ja olikin hienoa nähdä kuinka voimallisesti lyönteihin mentiin koko kropalla. Tästä seuramme jäsenet voisivat ottaa oppia paljonkin.

Mutta ei niin hyvää etteikö jotain vähemmän hyvääkin. Sanan urheilu ikävimmätkin puolet alkavat yhä enemmän puskea esiin kendon shiaissa. Miesten ottelut olivat välillä kuin jatkuvaa kote-hippaa, shinaita vaan poikittain ja koetetaan räppäistä koten suuntaan ja taas shinai poikittain ettei vaan omaan koteen osuisi. Ensimmäinen tuomarikierrokseni kentällä sisälsi kuusi otteluja ja niissä saldona oli kaksi hansokua ja yksi piste. Kuudessa ottelussayksi piste! TYYYYLSÄÄÄÄÄÄ! 🙂 Aika kultaa muistot, mutta kun kauan sitten Suomen miesten maajoukkue voitti EM-hopeaa, päättyivät kaikki ottelut joko 2-0 voittoon tai 0-2 tappioon. Nykyinen tyyli voittaa tekemällä vain se mitä minimissään vaaditaan voittoon, ei kerää suuria hurrauksia yleisöstäkään. Mutta…kukin tyylillään. Ajat muuttuvat ja tekijät myös.

Kaikenkaikkiaan siis kuitenkin hyvin antoisa päivä. Mutta, kendon katsominen paikan päällä on aina parempaa kuin sen katsominen netistä ja sen takia ihmetyttikin ettei katsomossa ollut enempää kendon harrastajia. Jos haluaa oppia tekemään hyvää ja oivaltavaa keikoa, on kuitenkin nähtävä myös kilpa-kendoa ja varastettava sieltä tekniikoita omaan käyttöön.  Sen tähden, ensi kerralla kun tälläinen tapahtuma järjestetään, kaikki katsomaan kisoja ja samalla ottamaan oppia omaa kendoa varten.

Uusia asioita

Omaan harjoitteluuni on viimeaikoina tullut paljon uutta. Uusi tapa tehdä erästä tekniikkaa, uusi harjoitusmuoto, kokonaan uusi tekniikka (jonka olemassaoloa en edes osannut arvata) ja lisäksi olen aloittanut harjoitusten ohjaamisen harjoittelun. Tämän takia ryhdyin pohtimaan, mitä uudet asiat ovat ja mitä ne merkitsevät harjoittelun eri vaiheissa.

Uudet asiat ovat jännittäviä ja kiinnostavia. Kun tehdään jotain uutta, pääsee aloittamaan tyhjältä pöydältä ilman vanhaa painolastia. Ainakin melkein. Budossa nyt kaikki vaan tapaa rakentua aiemmin opitun päälle, joten täysin alusta ei pääse aloittamaan.

Mitä pidempään olet harjoitellut, niin sitä vähemmän uutta opittavaa on. Vai onko? Uusia asioita on monenlaisia.

Kun peruskurssilla opetellaan uusi asia, vaikka do-uchi, niin on helppo sanoa että tämä on uutta. Kendoa harrastamatonkin näkee sen olevan selkeästi erilainen kuin vaikka shomen-uchi. Kun mukaan otetaan fumikomi, on jalkatyössä selkeästi jotain uutta. Kun on edetty harjoittelussa pidemmälle, otetaan käyttöön bogu ja harjoitellaan esimerkiksi oji-wazaa. Taas selkeästi uusia juttuja.

Tämän jälkeen uusina asioina tulee usein erilaista variointia. Samaa tekniikkaa voidaan tehdä usealla tavalla. Sanotaan vaikka, että tekniikka X tehdään tavalla A. Oikeasti tekniikka X voidaankin tehdä tavoilla B, C ja D. Tässä kohtaa kendoa vähemmän harrastanut ei enää edes välttämättä huomaa eroa. Tapa A onkin itseasiassa vain yksinkertaistettu ”perusversio” tekniikasta (”kihon”), jonka todellisia esiintymismuotoja (= sovelluksia) ovat muut tavat. Tekniikka X kuitenkin opetetaan tavalla A, koska se opettaa tekniikan perusteet helpoiten. Lisäksi tavat B, C ja D ainoastaan sekottaisivat harjoittelijan, jolla on jo valmiiksi paljon uutta opittavaa uudessa tekniikassa. Tavat B, C ja D tulevat uusina asioina aikanaan. Tätä aihetta sivuten on mielestäni hyvä kirjoitus Fudō Myōō -blogissa: Budo on lapsille valehtelua.

Kauemmin harjoitelleelle uudet asiat ovat paljon pienempiä ja vielä huomaamattomampia. Uusia kokonaisuuksia ei välttämättä enää tule, mutta niissä vanhoissa aukeaa jatkuvasti uusia ulottuvuuksia. Uudet asiat voivat olla monenlaisia. Ne voivat olla yhä pienempiä yksityiskohtia, joilla saadaan tekniikasta entistä tehokkaampi. Tai ne voivat olla jo ennen itse tekniikkan toteuttamista tapahtuvia asioita: kuinka saan harjoitteluparin reagoimaan halutulla tavalla? Ne voivat myös olla uusien etäisyyksien ja ajoitusten hakemista. Ne voivat olla mitä vaan.

Itselläni on kendouraa takana kolmisen vuotta. Minulle uusia asioita tulee edelleen suhteellisen paljon. Siltä se ainakin tuntuu. Ne alkavat olla kahden viimeksi esitellyn kategorian asioita, mutta kuitenkin minusta selkeästi uusia juttuja. Aina kun saan jonkin jutun ensin loksahtamaan kohdalleen ajatustasolla ja sitten myöhemmin myös siirrettyä sen harjoittelun kautta jotenkuten omaan tekemiseen, tulee esiin uusi parannettava kohta. Samalla pitäisi pitää kaikki aikaisemmin opittu kasassa.

Tulee sellainen olo, että mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tajuaa osaavansa.

Mutta mistä sitten pitkään harjoitelleet löytävät uutta? Mitä uutta harjoitteluun löytää 10 vuoden jälkeen? Entä 20 vuoden? Entä koko elämänsä budon parissa viettäneet? Löytävätkö he yhä vain pienempiä yksityiskohtia, jotka kuitenkin tuntuvat samalla tavalla uusilta heille, kuin minusta nyt uusilta tuntuvat asiat tuntuvat minulle? Samoin kuin itseäni vähemmän aikaa treenannut ei huomannut uutta jalkatyötäni eräässä tekniikassa, enkö minäkään huomaisi todella kauan harjoitelleille uusissa asioissa mitään eroa? Vai löytävätkö he sittenkin uusia asioita isoista seikoista? Vai jostain ihan muualta?

Näihin en osaa sanoa mitään nyt, mutta kysykääpä vaikkapa 2030-luvulla.

Pikkukarhu Cup: tavoitteita lapsille

Kuten varmaan monet seuraamme Facebookissa seuraavat huomasivat, järjestimme joulukuussa seuran ensimmäisen Pikkukarhu Cup -kilpailun, joka oli taitokilpailu kaikille meidän muksu- ja junnuharrastajillemme. Pikkukarhu Cup oli ideana elänyt jo useamman vuoden ajan, mutta vihdoin tuumasta toimeen ja kilpailu järjestettiin!

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Pikkukarhu Cupin muksu-osallistujia

Kisan tarkoituksena oli asettaa nuoremmille harrastajille tavoitteita treenaamiseen. Varmasti monien muistoissa on kuinka lapsena oli hienoa saada jotain merkkejä, palkintoja, diplomeita tai karkkipusseja omista saavutuksistaan, oli kyseessä sitten partio, ratsastus tai vaikka yleisurheilu.

Seuramme muksu -ryhmään saa liittyä kaikki yli neljävuotiaat lapset ja junnu ryhmässä harjoittelevat lapset noin neljääntoista ikävuoteen asti. Kaikki nämä lapset saivat osallistua Pikkukarhu Cupiin, joten ikäjakauma on aika suuri. Tämän vuoksi kilpailussa järjestettiin kaksi eri ikäryhmää: muksut ja junnut, jolloin kilpailijat kilpailevat samoja henkilöitä vastaan, kenen kanssa he myös harjoittelevat. Näin taidot ovat kohtuullisen samoissa mitoissa.

Pikkukarhu Cup2_logolla

Kilpailuun osallistuvien tulisikin osata peruslyönnit isoina, niin yksittäisinä lyönteinä kuin jatkuvana sarjanakin, sekä kirikaeshi. Näitä lyöntejä harjoitellaan muutenkin koko vuoden ajan, joten lasten tulisi nämä osata. Näin kilpailussa ei tule eteen mitään uutta. Uutena elementtinä onkin kilpailu toista vastaan. Kilpailun tarkoituksena onkin motivoida harrastajia opettelemaan lyönnit oikein. Ensimmäisessä Pikkukarhu Cupissa kaikki osallistujat palkittiin, koska tärkeintä ei ole voittaminen, vaan uskallus yrittää!

Toukokuussa järjestettävään kilpailupäivään on suunniteltu myös muuta ohjelmaa, kuten harjoitukset ennen kilpailuja sekä elokuvailta kilpailujen jälkeen japani- ja kendoaiheisine puuhapisteineen. Ohjelma tarkentuu kevään aikana.

Pikkukarhu Cup järjestetään Porissa toukokuun alussa, seuraa seuramme tiedotusta ja kerää omasta seurasta innokkaat muksut ja junnut mukaan kilpailemaan!

Harjoittelusi valkoinen jänis

Oletko nähnyt harjoittelusi valkoista jänistä?

Lueskelin tämän tarinan tässä vuodenvaihteen korvilla ja ajattelin, että se sopisi siirtää myös tänne blogiin luettavaksi.

Kerrotaan nuoresta harrastajasta, joka halusi koko sydämestään oppia valmentamisen salat. Hän meni tapaamaan erästä vanhaa miestä tämän kotiin. Vanhus oli menestynyt valmentaja, josta nuori mies oli kuullut paljon hyvää. Hän oli kuullut, ettei vanhus ollut koskaan menettänyt intohimoaan sen enempää itsensä kuin valmennettaviensa kehittämiseen.

Vanha mies istui kuistilla koiransa kanssa nauttien kauniista ja lumisesta talvipäivästä. Nuori mies tuli hänen luokseen ja kysyi häneltä: ”Hyvä herra, miksi niin  monet valmentajat tai harrastajat ovat intohimoisia harjoittelijoita ensimmäisen vuoden tai kahden, mutta sen jälkeen he kadottavat sen ilon? Olen kuullut, että sinä et ole sellainen. Minulle on kerrottu, että vielä vanhanakin jaksat innostua ihmisten kehittämisestä. Ihmiset näkevät sinussa jotakin, mitä eivät näe toisissa ihmisissä. Mistä se johtuu?”

Vanha mies hymyili ja vastasi: ”Saanko kertoa sinulle tarinan? Eräänä päivänä istuin tässä samassa paikassa nauttien lumisateesta koirani kanssa. Yhtäkkiä suuri valkoinen jänis juoksi pihan poikki suoraan edestämme. Koirani ponkaisi ylös ja lähti valtavaa vauhtia ajamaan sitä takaa. Koira juoksi kiivaasti jäniksen perässä pitkin hankia. Pian jäniksen perässä olivat muutkin alueen koirat; ne olivat kuulleet koirani haukkumisen.

Siinä vasta oli näky, haukkuva koiralauma juoksee hanki pöllyten pitkin kivikkoista mäkeä etsien jänistä. Hiljalleen, yksi toisensa jälkeen koirat jättäytyivät takaa-ajosta. Pettyneinä ja turhautuneina ne lähtivät pois. Vain yksi koira jatkoi kiihkeästi valkoisen jäniksen etsimistä: minun koiran, joka lopulta myös löysi sen. Tässä kertomuksessa on vastaus kysymykseesi.”

Nuori mies istuu hämmentyneenä hiljaa. Lopulta hän saa sanotuksi: ”Mutta, hyvä herra, en ymmärrä. Mitä tekemistä jäniksen jahtaamisella on intohimon kanssa?”

”Et ymmärrä”, sanoi nöyrä vanha mies, ”koska et esittänyt oikeaa kysymystä. Oikea kysymys on: miksi ne muut koirat yksi toisensa jälkeen lakkasivat jahtaamasta jänistä? Vastaus on, että ne eivät koskaan olleet nähneet jänistä.”

Ellemme näe tavoitetta, jahtaaminen tai intohimon säilyttäminen on aivan liian vaikeaa. Liian usein meiltä puuttuu intohimo, rakkaus ja päämäärätietoisuus, joita tarvitaan jahtaamiseen tai meille tärkeiden unelmien täyttymiseen.

Haluisinkin jokaisen harrastajamme miettivän, mikä on hänen valkoinen jänis, jota jahdata intohimoisesti? Miltä sinun mielestäsi oman harjoittelusi valkoinen jänis näyttää? Mistä voit olla varma että se on sama valkoinen jänis, jota muut jahtaavat? Tai että lähtökohdat huomioiden, se on saavutettavissa? Tai oletko ylipäätään ajatellut, että pitäisi nähdä valkoinen jänis, vai oletko juossut vain muiden mukana?

Hitori-geiko

Aina ei pääse salille treenaamaan ja välillä vaikka pääsisikin, ei voi harjoitella täysillä bogu päällä jonkin vamman tai sairauden takia. Mutta vaikka olisikin hieman epävireessä tai vaikkapa jokin paikka kipeänä, voit aina tulla salille tekemään omaa harjoittelua. On oikein hyvää harjoittelua (ja joskus parempaakin kuin bogu-harjoittelu) tehdä vaikkapa  subureita ja peruslyöntejä rauhassa yksinään peilin edessä. Silloin voi rauhassa keskittyä liikkeisiin ja katsoa tulevatko lyönnit

Subureita peilin edessä

Subureita peilin edessä

suoraan, isolla liikkeellä ja miltä oma jalkatyö näyttää. Jos käy normaaleissa harjoituksissa kerran tai kaksi viikossa, on hyvin vaikeaa omaksua uusia asioita ilman jonkinlaista omaa ekstra-treeniä.

Monet korkeat opettajat, samoin kuin kendon japanin- ja maailmanmestarit vannovat peilin edessä harjoittelun hyötyihin. Jo oman kamaen tarkastelu auttaa ja se, että näkee omin silmin millainen oma lyönti on, sen sijaan että kuvittelee sen näyttävän joltakin voi kehittää harjoittelijaa paremmin kuin harjoittelu toisten mukana.

Olisi erittäin hyvä jos seuran jäsenet vihdoin ymmärtäisivät mitä oma sali merkitsee. Se merkitsee sitä, että sali todellakin on meidän käytössämme 24/7. Puuvillassa vielä ollessamme katselin ihmeissäni, kun yhden jaoksemme harrastajat istuivat pukuhuoneessa kunnes kello oli tasan neljä ja harjoitukset alkoivat, vaikka sali oli jo tyhjä ja valmiina käyttöön 😮 Joten jatkossa, muistakaa että saliin saa mennä ennen treenejä ja sinne saa jäädä niitten jälkeen…oikeastaan pitäisikin. Ennen harkkoja voi tehdä subureita ja mitä tahansa omaa harjoittelua ja treenien jälkeen voisi jäädä venyttelemään.

Omaa treeniä voi toki tehdä kotonakin. Jossei pääse salille, voi mennä lenkille, tehdä hieman lihaskuntotreeniä, tai tehdä subureita kotona. Kaikki tämä hyödyttää seuraavia treenejä enemmän kuin sohvalla tai tietokoneen ääressä istuminen.  Ei elämä tietenkään ole vain kendoa varten, jos kendon harrastaminen ilman suurempia tavoitteita on oma juttu, niin riittää toki että tulee kerran pari viikossa paikalle ja tekee jotain. Mutta jos tavoitteena on jatkuva kehittyminen kendossa, on vaikeaa kuvitella, että se onnistuisi pitkällä aikavälillä ilman omaehtoista itsenäistä harjoittelua.

Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014

Viikonloppuna oteltiin Helsingissä Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut. Seuraavassa hieman omia tuntemuksiani kisoista.

Dan-Cup, kootut selitykset

Melko tuoreena 1. kyuna tein lauantaina ensiesiintymiseni Dan-Cupin alemmassa sarjassa. Tavoitteenani oli kerätä kokemusta, päästä poolista jatkoon ja tietenkin sen jälkeen mahdollisimman pitkälle. Tavoitteet eivät oikein toteutuneet sillä jäin pooliin ja kaikki otteluni olivat suht’ lyhyitä. Loput lauantaista menikin katsellessa ja seurakaveria kannustaessa.

Dan-Cup 2014, palkitut

Dan-Cup 2014, palkitut

Ensimmäinen otteluni oli myös lyhyin. Siinä lyötiin oikeastaan kaksi ai-meniä, joista molemmissa minulle nousi yksi ja vastustajalle kaksi lippua. Taisi siinä pari hyökkäystä olla pisteiden välissä. Toinen ja kolmas eivät olleet aivan yhtä lyhyitä ja sain niissä jopa hieman jotain tehtyäkin, mutta vastustajat olivat niissäkin vahvempia ja veivät voitot.

Sitten niihin selityksiin. Arpaonnelle ei voi mitään, mutta ainakin omasta mielestäni poolini oli erittäin kovatasoinen. Lisäksi poolin muut ottelijat olivat ottelutyyliltään itselleni erittäin hankalia vastustajia.

Onneksi seurakaveri pärjäsi ylemmässä sarjassa huomattavasti paremmin ja saikin ansaitun Fighting Spirit -palkinnon.

Joukkue-SM, mopolla moottoritielle

Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, on joukkuesarja mielestäni kendokilpailuista se suurin ja mahtavin. Lisäksi joukkukilpailut ovat myös tunnelmaltaan huimia.

Porista lähti SM-kisoihin tänä vuonna melkoisen kokematon kuuden hengen joukkue. Joukkueessamme oli yksi dan-arvoinen kendoka, muuten mentiin kyu-porukalla. Mahtuipa joukkueeseen myös yksi juniori joka oli ensimmäisissä aikuisten kisoissaan! Joukkueen kokemattomuudesta johtuen, oli joukkuekisassa tavoitteena lähinnä kokemuksen kerääminen ja hauskanpito.

Joukkue-SM 2014, palkitut

Joukkue-SM 2014, palkitut

Ensimmäisen ottelun poolissa voitimme. Omassa ottelussani sain aikaan kaksi men-pistettä ja olin muutoinkin tyytyväinen suoritukseeni.

Toisen pooliottelun hävisimme. Ottelut olivat tiukkoja ja mielestäni pelkät numerot eivät kerro koko totuutta. Oman otteluni hävisin 1-0. Ottelu oli itseltäni päivän huonoin, enkä oikein varsinkaan alussa saanut tarvittavaa terävyyttä tekemiseeni. Sain kuitenkin loppua kohden pari hyvää osumaa perille, mutta ne eivät sitten kumminkaan olleet aivan riittävän hyviä ipponeiksi. Ipponeista puheenollen, ippon kahdesta vastustajan hansokusta oli kyseisessä ottelussa melko lähellä. Vastustajani sai hansokun ottelualueen ulkopuolelle ajautumisesta ja häntä huomautettiin väärästä tsubazeriaista (kädet olivat ylhäällä ja osuivat shinaini terään). Toista hansokua hän ei kuitenkaan saanut.

Pääsimme kuitenkin poolista toisena jatkoon. Puolivälierässä joukkueemme jatkoi hyviä otteita, vaikka hävisimmekin voitoin 4-1.

Oma vuoroni koitti 2-1 tilanteessa, joten olin pakkovoiton edessä. Ottelu itsessään oli omalta osaltani hyvä, sain tehtyä melko hyvin omaa kendoani ja ottelu oli luonteeltaan sellainen joista itse pidän. Jos ottelu ei olisi ollut niin ratkaisevassa asemassa, ei tappio todennäköisesti olisi häirinnyt pahasti, sillä ottelin hyvän ja hauskan ottelun. Vastus oli parempi pistein 2-1.

Täytyy myöntää, että kun pääsin istumaan takaisin omalle paikalleni rivissä, niin piti siinä hetki keräillä ajatuksia. Olisi ollut mahdollisuus siirtää ratkaisu taishoille, mutta se ei onnistunut.

Joukkueemme taival päättyi siis puolivälieriin, mikä oli mielestäni joukkueeltamme – jossa oli ainoastaan yksi dan-arvoinen – oikein hyvä suoritus. Hävitytkin ottelut olivat ainakin minun mielestäni tasaisia. Aivan mitaleille ei kuitenkaan tällä kertaa ylletty.

Sekalaisia ajatuksia ja havaintoja kisoista

Kuten aina kendokisoissa, oli paikalla hyvä ja tiivis tunnelma. Varsinkin sunnuntaina myös fyysisesti, sillä joukkuekisan poolivaiheen aikana oli salin reunoilla välillä melko ahdasta. Käytössä ollut pienempi lämmittelysali kuitenkin paikkasi ongelmaa.

Pari huomiota hansokuista. Näin ainakin kerran tai kaksi annettavan hansokun, kun ottelija koski oman shinainsa teräosaa ennen lupaa. Näitä tilanteita sattuu kaikissa kisoissa, mutta harvoin olen nähnyt niistä annettavan hansokua. Tällä kertaa niin kuitenkin tehtiin, mikä on mielestäni hyvä asia. Entä voisiko koko ottelun jatkuneesta väärästä tsubazeriaista antaa suoraan hansokun tai huomauttaa aikaisemmin? Kyseessä oli kuitenkin SM-kisat, ei Kyu-Cup. Sekä shinain terän koskeminen, että väärä tsubazeriai ovat kuitenkin säännöissä selkeästi kiellettyjä.

Eräänä seikkana muiden joukossa seurasin viime aikoina paljon puheenaiheena olleen sanpomamorin käyttöä. Ja sitähän näkyi paljon.

Porin joukkue SM-kisoissa

Porin joukkue SM-kisoissa

Mitä kisoista jäi käteen? Lauantai meni itselläni pitkälti penkin alle, mutta sunnuntaina sujui hieman paremmin. Kaksi kolmesta ottelusta oli aivan hyviä ja varsinkin puolivälieräottelu jäi hyvin mieleen. Viikonloppu myös muistutti kuinka jännittävää ja hauskaa joukkuesarjassa otteleminen on. Kokemusta lähdettiin hakemaan ja kyllä sitä taidettiin jonkin verran kerätäkin.

Kiitokset kisaviikonlopusta kaikille mukana olleille!

Kirja: Kendo – A Comprehensive Guide To Japanese Swordmanship

Uusimpana kirjana kokoelmaani liittyi Geoff Salmonin (kyoshi 7. dan) kirjoittama Kendo – A Comprehensive Guide To Japanese Swordmanship. Kirjoittaja Geoff Salmon on monille varmasti tuttu ”kendoinfo” -nimisen blogin kirjoittajana. Olen lukenut kyseistä blogia aktiivisesti, joten kirjan hankkiminen oli helppo päätös. Kirja itsessään on pehmeäkantinen, 192-sivuinen ja sisältää runsaasti kuvia. Kirjan kuvituksesta vastasi Katsuya Masagaki, jolla on maisterin tutkinto graafisessa suunnittelussa ja 5. dan kendossa. Kirja on kirjoitettu englanniksi.

Johdannossa kirjan tarkoitukseksi kerrotaan miekan tiellä taivaltaan aloittelevien harjoittelun tehostaminen. Kyseessä on siis perusteos, jossa esitellään kendon eri osa-alueita alkeista alkaen.

Ensimmäinen luku pitää sisällään johdannon lisäksi yleisluontoisia perusasioita kuten reigin. Luvun muita asioita ovat muun muassa kamaet, tenouchi, jalkatyö ja kiai. Lisäksi luvussa esitellään kendossa käytettävät varusteet ja annetaan ohjeita niiden pukemiseen, huoltamiseen, säilyttämiseen ja valitsemiseen.

Toisen luvun aiheena on shikagewaza. Luvussa esitellään peruslyönnit ja muun muassa debana-, harai-, osae- ja hikiwaza periaatteineen ja esimerkkitekniikoiden avulla. Tekniikat kuvataan sanallisesti ja kolmen kuvan sarjana. Kuvat ovat mielestäni selkeitä ja valittu hyvistä vaiheista tekniikoita. Peruskuvien lisäksi joistain tekniikoista on erikseen kuva esimerkiksi jalkojen tai shinain kärjen liikkeistä. Kolmas luku keskittyy oji-wazaan. Se on rakenteeltaan hyvin samankaltainen edellisen luvun kanssa, joskin tietysti esittelee esimerkiksi nuki-, kaeshi- ja suriagetekniikkoja shikakewazan sijaan.

Neljäs luku käsittelee erilaisia harjoitusmuotoja ja harjoitteita. Sen sisältönä ovat muun muassa kirikaeshi, uchikomigeiko, kakarigeiko ja jigeiko.

Viidennen luvun sisältönä on ohjeita harjoitusten ohjaamiseen, muun muassa ehdotelmia harjoituksen rakenteeksi ja venyttelyliikkeitä. Lisäksi siinä käsitellään harjoittelua junioreiden kanssa, yksin harjoittelua, leirejä, graduointeja ja shiaita.

Kirjan lopussa on vielä melko laaja sanasto.

Jokaiseen lukuun sisältyy lisäksi ”ekstrana” myös hieman pohdintaa syvällisemmistä aiheista. Nämä osat ovat mielestäni kirjan parasta antia ja niistä olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Niiden aiheina ovat mm. seme ja tame, sutemi, ajoitus (sen, sen-no-sen, go-no-sen), sansappo ja shi kai.

Kuten johdannossa ja takakannessa kerrotaan, kirja keskittyy kendon perusasioihin, eli asioiden taustoista ja teoriasta kiinnostuneelle ja niistä paljon lukeneelle kirjassa ei ole hirveästi uutta. Myös kirjoittajan blogia lukeneelle kirjan sisältö on varmasti melko tuttua. Kuitenkin, kirja kokoaa yksiin kansiin paljon tietoa asioista jotka jokaisen kendokan on hyvä tietää. Mielestäni kirja on myös hyvin kirjoitettu ja kuvitettu.

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site