Category Archives: Kendo

Tauon jälkeen

Blogi on pitänyt hiljaiseloa kun osa kirjoittajista on siirtynyt niin kiireiseen työelämään, ettei kirjoittelulle ole jäänyt aikaa ja muutenkin motivaatio blogitekstien kirjoittamiseen on ollut vähän hakusessa. Netistä löytyy jo niin hyviä kendo-aiheisia blogeja, että on kyseenalaista onko yhdelle vaatimattomalle enää edes tilausta. Kirjoittamisen aiheista ei ole ollut pulaa, mutta Satakuntalainen peruspositiivisuus on saanut aikaan sen, että ne ovat jääneet tuonne luonnokset-kansioon tai omaan päähän.

Nyt kesän tullessa on huomannut jo kuinka Kamppailuyhdistyksen tilat hiljenevät. Muissa lajeissa junnut ovat jo tainneet jäädä kesälomalle ja muutenkin naapurisalit vaikuttavat jo tosi hiljaisilta verrattuna syksyn hulinaan kun uudet peruskurssit alkavat. Monta kertaa saamme olla ainoat koko yläkerrassa jotka harjoitkesä salillauksia vetävät.

Tästä tulee mieleen kun monta kertaa näkee omia harrastajiamme ja kuulee kuinka tekisi mieli tulla harjoittelemaan, mutta kunto ei taida kestää harjoittelua. Ja minä uskon tämän. Jos on ollut harrastamatta mitään kunnon hiostavaa liikuntaa pidemmän aikaa, ei varmaan jaksaisikaan parin tunnin keikoa. Mutta, mitä jos tämän ei tarvitsisi olla ainoa vaihtoehto? Mitä jos meillä olisi matalan kynnyksen treenit, joihin olisi helppo tulla ja joissa kunto aivan varmasti riittäisi? Tehtäisiin kataa ja subureita tai vaikkapa tekniikkaharjoittelua bokkeneilla. Jos olisi helppo tapa päästä jälleen harjoittelun makuun, tarttuisitteko siihen, vai onko tämä kunnon riittämättömyys vain syy jollekin muulle?

Olisi kiva kuulla teiltä seuran harrastajilta, millaisiin harjoituksiin tulisitte ja milloin ne treenit olisi hyvä pitää. Kuitenkin uskon että kiinnostus kendon treenaamiseen ei ole kadonnut, se on vain jäänyt hieman taka-alalle kun välillä muut asiat ovat vieneet ajan. On selvä, että jos pitkän poissaolon jälkeen palaa harjoituksiin ja koettaa heti alkuun painaa sata lasissa, palaa loppuun melko nopeaan ja harjoittelusta ei jäänyt miellyttävä kuva. Sen tähden ajattelenkin kesäksi tuollaisia matalan kynnyksen harjoituksia, joihin kaikkien olisi helppo tulla. Tarvitsemme vain teiltä sen tiedon milloin olisi hyvä ajankohta sellaiset pitää. Seura on harrastajiaan varten ja me teemme kaikkemme, että kaikki voivat nauttia harjoittelusta kuntotasosta riippumatta. Ja ehkä, kun on kesän harjoitellut ja taitotaso ja kenties kuntotasokin hieman noussut, voi sitten ensi syksyllä lähteä harjoittelemaan enemmänkin sillä itseluottamuksella että pärjää harjoituksissa. Tai sitten ei, kyllä se yksi kerta viikossa aina sen nolla kertaa viikossa tilanteen voittaa 🙂

 

Mainokset

The continent where kendo takes root 1 ~My way of sword~

It was at the age of 10 that I met kendo. My father was sickly, which encouraged me to become mentally strong. I thought I must support my mother and elder sister instead of him. I started practicing kendo in neighboring dojo, where was famous as hard practicing. Students around me had already learned kendo since kindergarten or lower primary school, so my start might have been late behind them. Their skills were more sophisticated. I surely wanted to catch up with them. I went to the dojo earlier than anybody and washed cold floors with a wet rag in the middle of the winter. After six months since the beginning, my teacher allowed me to wear bogu. I even now clearly remember the first shiai as fukusho taken place in Nippon budo kan. The title, “All Japan Kendo Competitions for students” reminds me of my struggling just NOT TO LOSE.

I quit kendo after my graduation from high school. Never did I visit my dojo. In such one day, one of dojo members informed me of our teachers’s sickenss. He would not be able to teach kendo four times a week anymore. The dojo immediately decided to close until his recovery.

Nobody knew whether it would open again. Then it was natural that we came up with the idea we held thank-you party for our teacher. I had dedicated my schooldays to be in the dojo. I answered I would attend, of course. I was sure that everyone who I practiced with was also going there.

However, what I saw was few unknown beginners and their parents-nobody who I was familiar with. Previous energy and liveliness didn’t exist there. When I saw many piles of snacks and juice left in the boxes, I couldn’t help crying. I wished I could have expressed my gratitude to my teacher, eating and drinking those snacks and juice with my reunited generation.

Many piles of snacks and juice gave me decision to become a high school teacher. I suddenly wanted to build kendo club that is hard but fun, just like my teacher once had showed me. Few years later, I started my career as an English and kendo teacher in private high school in Saitama Prefecture. I used an old chinese character「劔=sword」on school tenugui I ordered. That’s because the name of my dojo is「劔忍館」ken-nin-kan. My four years were full of high motivated students and warmhearted community.

The most important reason I decided to come to Finland was to observe Finnish educational system. However, my life in Pori was not only this experience. Unexpected but precious thing from looking back now is the fact that I have belonged to Pori dojo. My way of sword so far led me to the wonderful encounter.

To be continued

Posted by Yuta Abe

IMG_0117

IMG_0125

Yōkain vuosiraportti 2014

Kendovuosi 2014 lähti käyntiin räväkästi viikonlopulla Helsingissä dan-cupin ja SM-joukkuekilpailun merkeissä. Enemmän tuosta viikonlopusta voi lukea kirjoituksesta Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014.

Keväällä tapahtumia oli melko paljonkin, tosin 5 Nations Cupia ja EM-kisoja seurasin vain internetin välityksellä. Maaliskuussa Shimohashi-sensei vietti noin viikon Porissa. Erityisesti hänen vierailustaan mieleen jäivät todella monipuoliset opetusmenetelmät. Myös tapa tehdä jogeburia ja se mahtava gyaku-do tulevat ensimmäisten joukossa mieleen. Shimohashi-sensein vierailun aikaan pidimme myös uuden dojomme viralliset avajaiset. Heti vierailun jälkeen ehdimme Raumalle pitämään kendonäytöstä. (Kiireinen viikko).

Keväällä järjestettiin tietysti myös peruskurssi. Olen oman peruskurssini jälkeen ollut mukana jokaisella seuran peruskurssilla, mutta kevään kurssi oli poikkeuksellinen siinä, että olin kurssilla ohjaajana.

Leiripassit järjestyksessä

Leiripassit järjestyksessä

Kesällä järjestettiin perinteinen Jazz-leiri. Vuoden 2014 Jazz-leiri oli järjestyksessään 23. Leiri kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta ja se vaatiikin melkoista talkoohenkeä ja suunnittelua toteutuakseen. Periaatteessa seuraavan leirin suunnittelu alkaakin heti edellisen päätyttyä. Jotta leiriläisille voidaan tarjota hyvää palvelua, eivät kaikki voi olla aina harjoituksissa mukana. Osan pitää tehdä järjestelypuuhia. Vuonna 2014 ehdin silti osallistumaan hyvin leirin harjoituksiin järjestely- ja työkiireiden (kesäloma, mikä se sellainen on?) lomassa. Lisäksi pääsin (jouduin?) vetämään alkulämmittelyt kertaan tai kahteen leirillä. Eihän siinä mitään ihmeellistä, mutta olihan se jännä kokemus kun edessä onkin reipas sata kendokaa kymmenen sijaan.

Leirin viimeisenä päivänä olikin edessä ensimmäinen dan-graduointini. Mietteitä siitä ja matkasta siihen voi lukea täältä: Tie shodaniin.

Omaa syksyäni leimasi ajanpuute. Opiskeluni olivat loppusuoralla, mutta olin samalla täyspäiväisesti töissä. Niistä johtuen päivät olivat melko pitkiä. Syksyllä olin kevään tapaan ohjaamassa peruskurssin harjoituksia.

Alkusyksystä osallistuimme jälleen ”Nuori Pori Harrastaa” -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on esitellä kaupungin harrastustarjontaa lapsille.

Syyskuun lopulla seuramme järjesti kyu-cupin. Järjestelyt sujuivat suht’ mukavasti, vaikkakin aina muutama käsipari lisää mahtuisi mukaan. Olimme järjestäneet vuoden 2013 SM-joukkuekisan ja dan-cupin, joten tuoretta kokemusta kisojen järjestämisestä oli.

Omalla kohdallani vuoden 2014 kyu-cup oli merkittävä siinä mielessä, että toimin ensimmäistä kertaa tuomarina ”virallisissa” kisoissa. Kyllä siitä taidettiin jotenkin kunnialla selvitä, vaikka kehittämiskohteitakin kyllä löytyy.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Vuoden loppupuolella hioimme dojon lattian, mistä aiheutui noin viikon katko harjoituksiin. Ennen ensimmäisiä harjoituksia ”uudella” lattialla olin ainoastaan nopeasti hieman testaillut sen pitoa talkoiden yhteydessä. Aluksi hieman jopa jännitti, miten jalkatyö sujuu nyt kun pito on kasvanut. Huolet osoittautuivat turhiksi, sillä jalkatyö hiotulla lattialla sujui mainiosti. Lisääntyneen kitkan kyllä huomasi (ero on oikeastaan aika valtava), mutta siihen tottui nopeasti. Nyt lattia on entistä parempi.

Vuosi ainakin tuntui todella tapahtumarikkaalta, eikä edellä ole edes mainittua kaikkia tapahtumia joissa seura oli osana. Syksyllä pääsin muun muassa kokeilemaan tameshigiriä ja kaikki leikkaukset jopa onnistuivat! Eräs tärkeä esilletuotava asia on porilaisen koulun opettajavaihdon ansiosta seuraamme saapunut japanilainen vieras, joka sattui olemaan myös aktiivinen kendoka!

Olen jo useamman vuoden ajan pitänyt kirjaa harjoituksistani. Seuraavassa kaaviossa on vuoden 2014 harjoitusmääräni tunteina kuukausittain jaoteltuna. Mukaan on laskettu seuran harjoitukset ja Jazz-leiri. Mukaan ei ole laskettu muita leirejä tai kisoja. Kokonaisharjoitusmääräksi tuli 300,5 tuntia vuoden aikana. Syksyn koulu- ja työkiireet näkyvät selkeästi (onneksi koulukiireet ovat nyt ohi, valmistuin joulukuussa). Maaliskuun treenimäärä on melkoisen korkea Shimohashi-sensein vierailun ansiosta, siitäkin huolimatta, että jouduin maaliskuussa olemaan jonkin verran poissa harjoituksista viisaudenhampaan kirurgisen poiston takia.

harjoitusmaarat2014

Sellainen oli minun kendovuoteni 2014. Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan.

Leirin jälkeisiä mietteitä

Hienon Iwakiri-sensein leirin jälkeen olen jo muutaman päivän miettinyt mitä siitä kirjoittaisi. Harjoitteet olivat sinänsä tuttuja jo vuodelta 2004 jolloin Iwakiri oli maamme maajoukkuevalmentaja ja luotsasi miesten joukkueen EM-hopeaan ja naiset EM-pronssiin. Myös sama tinkimätön asenne tekemistä kohtaan ei ollut ainakaan vähentynyt, ehkä paremminkin vahvistunut.

EKC-2004

Ennen EM-finaalia 2004

Joten mitä sitä kirjoittaisi? Kihon hyvä, muu paha? Vähän kliseistä vaikka paikkansa pitävää…ja tälläisen yleistyksen tasolleko leirin anti sitten jäisi? Nyt sitten vaan tehdään kihonia silmät kiinni kunnes seuraava opettaja tulee ja opettaa jotain muuta, siihen asti ei ajatella asiaa sen enempää eikä  muuteta mitään.

Mutta kun, sitä kihonia näki tehtävän ryhmässä missä perusteet pitäisi olla jo hallussa niin monin eri tavoin. Osan tekemistä voisi jopa kuvata välinpitämättömäksi opettajan juuri näyttämää mallia kohtaan. En voi muuten ymmärtää miksi tehdä kolme kertaa renzoku-men pitkältä etäisyydeltä ilman mitään keskittymistä, kun juuri oli näytetty että se pitäisi tehdä issoku-itto etäisyydeltä liikuttamatta vasenta jalkaa ja keskittyen semeen! Sama piittaamattomuus oikeaa muotoa kohtaan toistui uudelleen ja uudelleen. Siinä voi sitten tehdä sitä kihonia maailmanloppuun asti kehittymättä ikinä. Vaikka ennenkin olen lainannut, niin lainaampa uudelleen Vince Lombardia:”Practice does not make perfect. Only perfect practice makes perfect.”

Iwakiri sensein tekemisestä toivottavasti jäi niin vahva kuva aivoihin että nyt kun se malli on sinne poltettu, on helpompi lähteä toteuttamaan sitä kihonia niinkuin se opetettiin. Sitten pitää vaan olla myös nöyrä ja arvioida koko ajan omaa tekemistä. Teenkö minä oikeasti kuten pitää vai kuvittelenko vain? On niin helppo kuvitella tekevänsä oikein, mutta kuitenkin vasen jalka varastaa, silmät liikkuvat ylös-alas, kensen ei liiku nopeasti ja muutama muu puute löytyy.

Pari tuntia ja treenit alkavat…tänään on hyvä päivä aloittaa totinen kihonin harjoittelu, ei vain ainoastaan kihonin tekeminen. Upea malli on annettu, nyt sitä toteuttamaan.

 

 

Passiivisuus voittaa aina(?)

Seuraa avautumista. Miksi kendo-shiaissa voittaa helpoiten torjumalla ja olemalla passiivinen? Sanotaan että kendon periaatteisiin kuuluu, ettei ole ainoastaan puolustusta vaan torjunta johtaa aina hyökkäykseen. Ojiwaza ei ole odottelua vaan aloitteellista toimintaa jossa vastustaja pakotetaan toimimaan niin, että ojiwazaa voi suorittaa. Mutta ovatko nämä vain korulauseita?

Liian usein käy niin, että toinen (tai molemmat) ottelija ainoastaan odottelee toisen tekevän aloitteen. Ja kun se toinen tekee jotain, nopeasti suojaus päälle kun ei itse oltukaan valmiina. Tätä mallia jatketaan kunnes jompikumpi (tuurilla?) onnistuu saamaan pisteen ai-menillä(!) tai näykkäisy-kotella. Mitä tapahtui aktiiviselle ojiwazalle? Ja 1-0 asemassa se puolustustaistelu vasta alkaakin. Shinaita vain eteen ja välillä ovelia do-torjuntoja käsivarsilla. Itse ei varmasti tehdä aloitetta, kyllä se aika kohta loppuu.

Minulle on seurassamme opetettu, että jigeikossa ei torjuta. Jos kaveri tekee hyvän lyönnin ja osuu, ei oteta sitä pois häneltä. Kun itse hyökätään, annetaan hyökkäykseen kaikki välittämättä mahdollisista vastatekniikoista. Sutemi, hyökkäykseen ”sitoutuminen” ja kaiken antaminen on myös kendon perusperiaatteita. Tehtäessä jigeikoa tällä tavalla molemmat osapuolet saavat siitä paljon irti. Molemmat yrittävät olla aloitteellisia ja hyökätä. Molemmille tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Molemmat lyövät ja tulevat lyödyksi. Syntyy ”hyvää kendoa”, jossa näkee hienoja tekniikkoja eikä epämääräistä nuhjuamista.

Graduoinneissa näkee yleensä tämän suuntaista kendoa. Ainakin tulisi nähdä. Suoritin kesällä 1. danin ja tuossa graduoinnissa molemmat jigeikoni olivat mielestäni juuri tässä mielessä ”hyvää kendoa”. Ei pelätty tulla lyödyksi. Molemmissa jigeikoissa molemmat osapuolet tekivät aktiivista kendoa, hakivat asetelmia, loivat paikkoja ja suorittivat hyökkäyksiä. Kiitokset vielä uudestaan molemmille pareille!

Toki joskus myös kilpailuissa näkee tätä mystistä ”hyvää kendoa”, mutta turhan usein enemmistö kilpailijoista ottelee erittäin puolustusvoittoisesti – ainakin omasta mielestäni. Kun kaksi tasaväkistä kendokaa kohtaavat, on normaalia että ottelu näyttä tasaiselta eikä huimia tapahtumia ole paljon. Kuitenkin, tälläisessäkin tilanteessa voi aistia ottelijoiden lähestymistavan ja asenteen. Ovatko he siellä puolustamassa vai hyökkäämässä? Hyökkääminen ja aktiivisuus eivät välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi olla jatkuvasti lyömässä kakarigeikomaisesti. Se tarkoittaa sitä, että yritetään hakea asetelmia ja luoda paikkoja.

Oma ”ongelmani” on, että yritän tehdä shiaita kuin jigeikoa. Totta kai on olemassa runsaasti tekniikkoja, esimerkiksi nidan-wazaa, jotka toimisivat (ainakin periaatteessa) torjujia ja odottelijoita vastaan. Itse en kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä, että pärjäisin niillä ja iloisella sekä aktiivisella kendolla shiaissa. Mutta yritän kuitenkin, en halua lähteä vain torjumaan. Ehkä juuri tästä johtuen en ole koskaan voittanut shiaita tuloksella 1-0. Kaikki voittoni ovat joko 2-0 tai 2-1. Itseasiassa, olen hävinnytkin shiain tuloksella 0-1 ainoastaan kerran, muut tappioni ovat olleet 0-2 tai 1-2.

En tiedä onko olemassa tilastotietoa asiasta, mutta omien havaintojeni mukaan ensimmäisen pisteen tekijä on erittäin vahvoilla shiaissa. Tappioasemasta voittoon nouseminen on haastavaa paitsi henkisesti, myös ihan puhtaasti teknisesti. Johtoasemassa olevan on suhteellisen helppo passailla, torjua ja pelata aikaa, näyttäen silti muka-aktiiviselta. Henkilökohtaisesti olen pari kertaa onnistunut nousemaan 0-1 tilanteesta 2-1 voittoon. Nämä kerrat ovat ehkäpä yksiä hienoimpia shiai-kokemuksia.

Tietysti johtoaseman puolustaminen on järkevää, mutta on eri asia kuinka sen tekee. Mikäli pystyy johtoasemastaan huolimatta pysymään aktiivisena, saattaa onnistua pakottamaan vastustajan puolustuskannalle.

Tämän vuoden SM-joukkuekisassa eräässä ottelussa pääsin 1-0 johtoon, mutta jatkoin aktiivista kendoa ja yritin tehdä toisen pisteen. Hävisin 1-2. Tuo ottelu on kuitenkin yksi hauskimmista joita olen otellut. Jos olisin vain jäänyt kuluttamaan aikaa, ei tuota hyvää muistoa olisi jäänyt.

Passiivisessa, puolustavassa ja torjuvassa kendossa kiteytyvät mielestäni shikai, kendon neljä sairautta: yllätys, pelko, epäilys ja epäröinti/hämmennys. Odotetaan toisen tekevän aloitteen koska ei luoteta omaan tekniikkaan tai ei tunneta vastustajan tyyliä (epäilys), mutta ei sitten ollakaan valmiina toimimaan (yllätys). Ei hyökätä määrätietoisesti (epäröinti), kun pelätään toisen tekevän vastatekniikkaa (pelko).

Tulevana viikonloppuna kisataan Kyu-Cup täällä Porissa. Toivottavasti kisoissa nähdään aktiivista kendoa!

Tie shodaniin

Shodan

Shodan, ”ensimmäinen aste”, on ehkä ”hieman” mystifioitu taso. Elokuvien mustat vyöt ovat voittamattomia! Useimmissa budo-lajeissa shodan kuitenkin tarkoittaa harrastajaa, joka ei ole enää ihan aloittelija. Toisin sanoen, 1. danilla on lajin perusteet hallussa. Aikidoa harrastaessani eräs opettaja puki asian hyvin sanoiksi: kyu-tasolla opetellaan harjoittelemaan, shodanissa harjoittelu vasta alkaa. Vaikka tuo lausahdus onkin ehkä kärjistetty, pätee se mielestäni kendossakin.

Kun katsoo kyu-graduointien vaatimuksia, huomaa jokaisen tuovan aina jonkin uuden elementin. Ja kun on suorittanut kaikki kyu-arvot, todennäköisesti pystyy osallistumaan mihin tahansa harjoitteeseen turvallisesti. Toki näin voi olla (ja yleensä onkin) myös suorittamatta arvoja. Itse ainakin huomasin kyu-arvoja edetessäni, että uusina asioina harjoitteluun eivät tulleet seuraavan graduoinnin asiat, vaan sitä seuraavan. Tämä on tietysti järkevää, sillä kun asia sitten tulee ajankohtaiseksi graduoinnissa, on se tuttu jo pidemmän ajan takaa. Esimerkiksi jigeiko ei tullut harjoitusohjelmaan vasta 3. kyun lähestyessä, vaan se oli ollut siellä jo pitkään.

Dan-arvoissa uusia suoritteita ei enää tule graduointeihin (tai no, kodachi-katat), vaan ne pysyvät samanlaisina. Tekemisen taso nousee entistäkin tärkeämmäksi. Tämäkin sopii mielestäni hyvin edellä esitettyyn lausahdukseen.

Tie

Aloitin kendon syksyllä 2008, kävin peruskurssin, suoritin 6. kyun ja jatkoin puolisen vuotta. Seuraavat pari vuotta menivät puolustusvoimissa, ensin varusmiehenä ja myöhemmin henkilökuntaan kuuluvana. Vuonna 2011 jatkoin kendon harjoittelua käymällä peruskurssin uudelleen. Asiat olivat säilyneet sen verran kuitenkin muistissa, että peruskurssin jälkeen suoritinkin 5. kyun. Huomaan ”silloin kurssilla” -lausahduksella viittaavani juuri tähän toiseen kurssiin. Yleensä laskenkin aloittaneeni kendon vuonna 2011, enkä 2008. Tämän jälkeen suoritinkin kyu-arvoja aika tarkkaan puolen vuoden välein.

Alemmissa kyuissa omaa kehitystä oli helppo seurata. Tuli uusia harjoitusmuotoja, uusia tekniikkoja ja niin edelleen. Tuntui myös siltä, että kehitystä tapahtuu. Uusien peruskurssien kanssa harjoitellessa huomasi kehitystä tapahtuneen. Kisamenestyskin antoi positiivisia merkkejä siitä, että on oikeasti kehittynyt.

Tämä hyvä ”virtaus” jatkui itselläni jonnekin 2. kyun paikkeille. Sen jälkeen alkoi tuntua siltä, ettei kehitystä enää tapahdu. En tulee enää yhtään paremmaksi vaikka kuinka harjoittelisin. Yksittäisiä asioita toki tuli korjattua ja välillä huomasi, että jokin asia sujuu entistä paremmin. Mutta isommassa mittakaavassa tuntui, siltä että vaikka yksittäisissä asioissa tapahtuikin parannuksia, ei kokonaisuus tullut silti paremmaksi. Varsinkin jigeikossa tuntui siltä, että polkee paikallaan. Ja jigeiko on mielestäni se, missä taso punnitaan.

Harjoittelun alkutaipaleella danit (ja ylemmät kyutkin) tuntuivat älyttömän taitavilta. Eihän heitä vastaan voinut saada mitään aikaan jigeikossa. Kun itse etenin kyu-asteikon yläpäähän, ei missään vaiheessa oikeastaan tullut sellaista oloa, että olisin itse se joka hallitsee tilannetta, että olisin hyvä. Pikemminkin päinvastoin. Ei missään kohta tuntunut siltä, että olisin ollut yhtä hyvä kuin ne silloiset ylemmät kyut olivat silloin. Osittain syynä lienee pari arvoa matalammalla olevien harjoitusparien vähäisyys omissa harjoituksissa.

Noh, vuoden 2013 syysleirillä ensimmäisen kyun suoritettuani eteen tuli se tosiasia, että seuraava arvo on 1. dan. Vaikka ylempänä kirjoitinkin, että shodan on perusteet oppineen harjoittelijan taso, niin onhan se dan kuitenkin dan!

Viime 7 kuukautta harjoittelinkin enemmän tai vähemmän Jazz-leiriä ja sen graduointia silmälläpitäen. Harjoittelin paljon 1. danin ja 1. kyun kokeisiin valmistautuvien seurakaverien kanssa, niin että ohjaaja seurasi jigeikoa ja kataa vierestä ja antoi palautetta. Nämä olivat erittäin hyviä harjoituksia, sillä vaikka ei edelleenkään tuntunut siltä, että tulisi paremmaksi (Mahtaakohan sellaista tunnetta enää tullakaan? Onko tuleva kehitys sellaista, jota on vaikea itse huomata?), niin pystyi luottamaan suunnan olevan oikea. Samalla tuli hankittua takaisin tiettyä rutiinia jigeikon tekemiseen.

Oman harjoittelun lisäksi olin keväällä mukana ohjaamassa peruskurssin harjoituksia. Siitä oli mielestäni paljon hyötyä, sillä suorituksia näyttäessä ja korjatessa joutuu pilkkomaan suorituksen palasiin ja oikeasti ajattelemaan mitä tekee.

Viime viikolla Jazz-leiri sitten olikin. Töiden ja järjestelypuuhien lisäksi ehdin osallistumaan harjoituksiinkin. Ja sunnuntaina suoritinkin sitten 1. danin! Jigeikot menivät oikein mukavasti, molemmat parit olivat hyviä ja molempien kanssa oli hyvä tehdä. Graduoinnin kaksi jigeikoa olivat oikeastaan todella hauskat, vaikka ennen graduointia jännittikin aika paljon. Myös katat sujuivat mukavasti.

Kaiken kaikkiaan tässä 3 vuoden aikana olen ehtinyt olemaan monessa mukana ja näkemään paljon eri osa-alueita kendosta: Jazz-leirien järjestäminen, dan-cupin ja SM-joukkuekilpailujen järjestäminen, eri kilpailut… Niin, ja taidettiinhan siinä joku dojonrakennusprojektikin toteuttaa.

Tietä on nyt kuljettu shodaniin asti, mutta eihän täällä ole edes levähdyspaikkaa. Tie näyttää jatkuvan silmänkantamattomiin.

Jo joutui armas aika

…ja kendokan suvi suloinen. Sillä kesä on todellakin mielestäni parasta treeniaikaa kendon harrastamiseen. Mikään ei vedä vertoja sille, että harjoituksiin tullessa on lämmintä ja salilta lähtiessä ei tarvitsekaan putsata auton ikkunoita puhtaiksi jäästä, jolloin samalla lihakset jähmettyvät jälleen kalikoiksi. Kesätreeneissä saa nopeasti lihakset lämpimäksi ja hien virtaamaan. Viimeksikin treeneissä salissa oli +24,5 astetta lämmintä ja pari vankkaa sadekuuroa pyyhki alueen yli treenien aikana, nostaen kosteusprosenttia melkoisesti ja….se oli todella hienoa! Mikä sen mahtavampaa kuin jatkuvasti valuva hiki ja kroppa joka nauttii lämmöstä 🙂

Meillä Porissa on kesäharjoittelu kuulunut ohjelmaan seuran alusta alkaen. Onneksemme meillä on ollut aina ymmärtäväisiä tahoja, jotka ovat tarjonneet meille mahdollisuudenJigeiko käyttää liikuntasalia mielin määrin. Ensin Porin taidekoulu ja sitten muutamat muut koulut ovat olleet erittäin tärkeitä seuran kehitykselle. Koskaan emme ole kesälomaa pitäneet ja jotenkin moista ajatusta ei enää edes ymmärtäisi. Toki monetkin lähtevät johonkin kesälomamatkalle viikoksi tai kahdeksi, mutta koko kesä ilman kendoa? Mahdotonta! Miten voisi edes kehittyä jatkuvasti jos pitää vuodessa kolmenkin kuukauden harjoittelutauon? Sitten tullaan harjoittelemaan taas syksyllä ja vähän treenataan talvellakin ja valitellaan kylmyyttä. No mitäs et harjoitellut kesällä kun oli lämmintä ja ihanaa! Meillä täällä Suomessa kesäharjoittelun olosuhteet ovat kuitenkin varsin maltilliset verrattuna lajin emämaahan, missä kuumuus ja ennenkaikkea kosteus lyövät ensimmäisen ipponin suomalaisharrastajalle jo ennenkuin vastustajat siihen ehtivät.

Onhan kesällä kaikenlaista puuhaakin enemmän kuin talvella. On terassia ja grilli- ja saunajuhlia ja kaikenlaista puuhaa mökillä ja se tuleva kesälomamatkakin. Toki kesästä pitää voida nauttia myös salin ulkopuolella, ei Suomen lyhyttä ja vähilumista kesää pelkästään salilla vietetä. Mutta löytäkää myös se aika nauttia kendon harrastamisesta silloin kuin se on kaikkein nautittavinta, kesällä. Huomaatte että siihen hyvään tunteeseen jää kummasti koukkuun ja kestää paremmin taas ne seuraavan talvenkin treenit, kun tietää että kyllä se seuraava kendokesä sieltä taas on tulossa.

Shiai, reigi ja yleisö

Kendokilpailuissa osanottajien käyttäytyminen on todella hallittua ja maltillista. Kumarrukset tehdään hyvästä asennosta ja täsmällisesti. Pisteiden jälkeen ei nähdä villejä tuuletuksia. Ottelun loputtuakin kumarrukset tehdään kunnolla. Häviäjä ei katkaise shinaitaan tai heittele varusteitaan. Voittaja ei hypi riemusta.

Kaikki tämä on mielestäni kendon hienoutta. Se kuvastaa kontrollia, itsekuria ja kunnioitusta, niin vastustajaa, tuomareita, kisatapahtumaa kuin koko lajia kohtaan.

Monessa muussa lajissa kumarrukset ovat enää nopeita nyökkäyksia joiden ajaksi hädin tuskin edes pysähdytään, saati sitten ollaan hyvässä asennossa. Ottelun häviäjä saattaa ”unohtaa” kumarrukset kokonaan. Tuomarin päätöksiä vastaan protestoidaan avoimesti. Varusteet ovat päällä jotenkuten ja ottelun jälkeen niitä heitellään joko ilosta tai harmituksesta johtuen.

Mutta ei kendossa. Se, miksi etiketti on säilynyt kendossa on varmasti monen asian summa – ja ansaitsisi kokonaan oman kirjoituksensa.

Kendokilpailuissa niin tuomarit, toimitsijat kuin ottelijatkin noudattavat etikettiä. Mutta, entäs yleisö? Tarvitseeko yleisön noudattaa sitä? Mikä on sopivaa käytöstä kisatapahtumassa?

Nopeasti ajateltuna herää kysymys: miksi yleisön tarvitsisi noudattaa tietynlaista käyttäytymissäännöstöä? Eiväthän katsojat välttämättä edes tunne kendon reihoa. Toisaalta, onko yleisön joukossa paljonkin kendoa tuntemattomia henkilöitä? Veikkaanpa ettei aivan hirveästi. Suurin osa on varmasti kendokoja itsekin. Ja onhan monissa muissakin lajeissa yleisölle käyttäytymisnormeja, esimerkiksi tenniksessä ja golfissa. Tiedotuskin onnistuu helposti, sisäänkäynnille kyltti johon listattu pari oleellisinta kohtaa.

Millaista sitten olisi sopiva käytös yleisölle? Seuraavissa omia mielipiteitäni.

Kun tuomarit ja ottelijat suorittavat kumarruksia, tulisi yleisön mielestäni hiljentyä. Samoin seuraavia otteluja kuulutettaessa, sillä pienemmissä kisoissa harvoin on äänentoistojärjestelmiä käytössä.

Ottelun aikana mielestäni sopivinta kannustusta ovat tilanteenmukaiset aplodit. Hyvät suoritukset palkitaan aplodeilla. Myös aloituksen (kun toiminta alkaa tai jatkuu) jälkeiset aplodit ovat mielestäni ok. Kuitenkin mielestäni kannustuksen tulisi liittyä ottelun tapahtumiin, eikä olla tasaista pauhantaa taustalla.

Huudot, buuaukset, vihellykset ja vastaavat eivät mielestäni kuulu kendo-otteluun. Spontaanit ”oooh” -kohahdukset hienojen suoritusten jälkeen hyväksyttäköön.

Kokonaan oma asiansa ovat esimerkiksi kameroiden salamavalot.

Koska ottelijoilta vaaditaan hillittyä käytöstä on mielestäni sopivaa vaatia sitä myös yleisöltä. Sana kunnioitus tulee taas mieleen. Ottelijat tekevät parhaansa ottelussa, säilyttäen silti kokoajan kontrollin. Mielestäni on asiallista, että yleisö kunnioittaa ottelijoita ja kisatapahtumaa käyttäytymällä sen arvoisesti.

Monissa urheilulajeissa kannustamisesta on kasvanut kokonaan oma katsomokulttuurinsa. Ja onhan se eittämättä hienoa, kun tuhannet kannattajat kannustavat yhdessä joukkuettaan. Joihinkin lajeihin se sopiikin. Mutta, urheilussa pelaajilla ei ole samanlaista käyttäytymisnormistoa kuin kendo-shiaissa ottelijoilla. Kendo on kuitenkin budoa, joten yleisönkin tulisi käyttäytyä sen mukaisesti.

Kiireinen viikko

Edellisviikko oli melkoisen kiireinen. Shimohashi-sensei oli vierailulla Porissa, vietimme dojomme virallisia avajaisia ja ehdeimme vielä Raumallekin pitämään kendonäytöstä.

Sensei saapui Poriin perjantaina, jolloin pidettiin myös tervetuliasharjoitukset. Lauantaina ohjelmassa olikin kauan odotetut dojon viralliset avajaiset. Ohjelmaan kuului juhlamalja ja puheita, dojon esittely kutsuvieraille, Japanin suurlähettilään tervehdys kirjeen muodossa, ruokailu (chirashizushia ja miso-keittoa!), kahvit ja vielä lopuksi tunnin keiko. Paikalle oli saapunut vieraita pitkänkin matkan takaa. Kiitokset kaikille vieraille!

Lauantain jälkeen viikko kului nopeasti Shimohashi-sensein kanssa. Pääsin onneksi mukaan kaikkiin harjoituksiin aamutreenejä lukuunottamatta. Tietysti juuri tälle viikolle piti osua luentoja joilla oli läsnäolopakko… Joka tapauksessa, olen iloinen siitä, että pääsin harjoittelemaan paljon Shimohashi-sensein kanssa. Varsinkin jigeiko kendoammattilaisen kanssa on aina hienoa. Jälleen kerran vieraileva opettaja antoi paljon hyviä opetuksia ja ajatuksia. Shimohashi-sensei osasi myös havainnollistaa opetuksiaan todella hienosti. Kendon lisäksi aikaa vietettiin muun muassa pesäpallon ja keilailun parissa. Kiitos kaikesta sensei!

Blogistamme löytyy kaksi muutakin kirjoitusta Shimohashi-sensein vierailusta:
Shimohashi-sensein haastattelu
The sensei experience 2014

Sensein vierailu päättyi torstaina vietettyihin jäähyväisharjoituksiin. Tämän jälkeen hän suuntasi Kotkaan liiton kevätleirille. Me puolestamme suuntasimme Raumalle. Judoseura Rauman Fudoshin järjesti nimittäin siellä kokoperheen Japani-päivän, jonne Porin kendoseura oli kutsuttu pitämään kendonäytös. Päivän ohjelmassa oli kendonäytöksen lisäksi muun muassa judonäytöksiä, kiinnostava luento japanilaisista juhlapäivistä ja muuta ohjelmaa.

Näytöksemme oli melko tavanomainen, kataa, peruslyöntejä, uchikomia, kirikaeshia, kakarikeikoa ja pari tachiai:ta. Paikalla oli jonkin verran katsojia, ei mitenkään hirveän paljon. Niin ennen näytöstä, kuin sen jälkeenkin pääsi yleisö kyselemään kendosta ja tutustumaan varusteisiin. Kysymyksiä tulikin laidasta laitaan, lähtien jääkiekkovarusteiden sopivuudesta kendoon, edeten ”kumpi voittais jos…” -tyylisten kysymysten kautta syvällisempiin kysymyksiin kendon historiasta ja siitä, miksi kendon harrastajat harrastavat lajia. Kiitokset Rauman Fudoshinille kutsusta. Kiitokset myös yleisölle ja Matsukaze-blogille, josta löytyy kirjoitus päivästä.

Näin siis kului melko toiminnantäyteinen viikko perjantaista seuraavan viikon lauantaihin. Kaiken tämän lisäksi minulta oli juuri sopivasti poistettu pari viisaudenhammasta, joten syöminenkin oli oikein helppoa. Viikko meni todella nopeasti ja sunnuntaina olikin vuorossa taas normaalit harjoitukset, joissa päästiin heti käyttämään Shimohashi-sensein oppeja.

The sensei experience 2014

Jälleen on kerran ohi se hieman raskas, mutta palkitseva aika kun pidetään kunnon intensiiviviikko opettajan kanssa. Parit treenit päivässä opettajan katsoessa vieressä ja korjatessa tekemistä tarpeen mukaan tuo jälleen sen fiiliksen…mihin sitä olisikaan kyennyt jos olisi koko kendotreenaamisen ajan saanut tälläistä opetusta? Viimeisenä päivänä, viimeisen opettajan kanssa tehdyn keikon jälkeen, oma kendo oli kuitenkin jälleen vahvempaa ja terävämpää kuin aikoihin. Miten saada se taso pysymään nytkin kun opettaja on lähtenyt? Tulee olemaan todella haastavaa.

Keiko Poridojolla

Keiko Poridojolla

Mitä viikko sitten antoi? Uusia ja selkeitä tapoja esittää asioita ensinnäkin. Oli hienoa katsella miten yksinkertaisilla asioilla voidaan esittää kote-lyönti, tai vaikkapa bokkenin terän painopiste. Tänä vuonna opetuksia tuli enemmän kuin vuosiin myös muutenkin kuin vain kendon tekniseltä puolelta. Toki tekninen puolikin oli hyvin esillä. Vaikka onkin reilut parikymmentä vuotta harjoitellut ja silti tulee parissa päivässä toistakymmentä uutta tekniikkaa vastaan, niin johan on jännästi asiat 😮

Mutta tämän viikkomme mieleenjääviä asioita:

  • Jos et pysty ottamaan lyöntejä keikossa vastaan, vaan väen väkisin torjut kaikki vastustajan lyönnit edes yrittämättä oji-wazaa, niin sinulta pitäisi ottaa bogu pois. Ethän sitä edes tarvitse, jos et pysty hyväksymään että välillä sinuunkin osutaan.
  • Ylävartalon pitäisi nojata eteenpäin lyönnin osuessa. Vartalo suoristuu kyllä kun vasen jalka tulee oikealle paikalleen osuman jälkeen. Ponnista lisäksi mahdollisimman kaukaa, aika tekee kyllä tehtävänsä ja iän karttumisen myötä lyöntietäisyys lähenee.
  • Tee aina 100% tasolla. Jos tällä viikolla teet vain 80%, siitä tulee nopeasti sinun uusi 100% ja sitten jatkossa teet jälleen siitä vain 80% ja sitten tasosi onkin alkuperäisestä vain 64%. Näin nopeasti tason tippuminen tapahtuu.
  • Jos vastustaja nostelee vasenta kättään pään päälle torjuakseen kaikki sinun lyöntisi…no eipä kerrotakaan kaikkea, mutta opettajan viesti mitä tälläiselle tapaukselle saa tehdä oli harvinaisen selkeä. Joskus pikkaisen tough love opetusta toimii.
  • Älä anna harrastajien oppia huonoja tapoja. Jos vuoden verran teet jotain väärin, menee kaksi vuotta korjata se. Etenkin lyötäessä fumikomilla pitää jalan ja miekan tulla samaan aikaan. Jos näin ei käy, on parempi ottaa vaikkapa men ja kotet pois ja keskittyä vain tähän seikkaan kunnes onnistuu.

Siinä jo kokoelma asioita joita viikon aikana tuli. Kaikkia ei tietenkään ole mukana koska viikon aikana tuli juttua opettajalta niin paljon ja osa on suunnattu vain omalle kehitykselle. Intensiiviviikko tosiaan sai taas halun tehdä kendoa enemmän ja paremmin. Ei kai sitä opettajan vierailulta voi enempää pyytääkään.

 

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site