Category Archives: Iaido

The Art of Thrust

Text by Olga Loginova

Magneetti4

Kuva: Emmi Veistonen

”Can I stab my rival to death?” I was pondering while having tea in a London café with the 47-year-old Finnish singer Minna Liettyä-Tyni. “Maybe, I can give it a go just once?” I was listening carefully to her story. Minna came to London for a competition. She is a woman who kills her rivals multiple times a week and she’s neither a criminal, nor a maniac. In fact, at present she is a vocal coach at a local music school.

Five years ago Minna hosted Japanese teenagers within an international culture exchange. One girl was practising Japanese fencing kendo. Minna became interested, but when she tried it in a local sports club, she found Japanese fencing too rough for her – until she spotted an “iaidoka” in training in the club. “It was like “wow!” to me. So beautiful!” says Minna.

Iaidoka is a person, who practises rare Japanese martial art iaido, focused on striking or cutting technique in fencing. The performance lasts about a minute and during this time the iaidoka draws his sword, attacks and stabs a human rival, removes the blood from the blade, and then replaces the sword in the scabbard. Blood-thirsty and butcherly? Not at all! The rival is invisible and the movements are smooth and fluent.

Minna has been practising iaido for two years now and has just passed the exam for her first international graduation, the first dan. “The most challenging was a graduation moment when others were watching at me. I just had to focus on the movements and technique and forget about the others,” she shares her experience with me.

Minna’s way to iaido was a combination of many different factors. “Five years ago my daughter was 14 and she was very interested in Japanese popular culture – anime and manga. I also started studying more about Japanese culture and that grabbed me. At the same time my doctor said I had to have some regular physical trainings at least twice a week, as I had high blood pressure because of a stress. And iaido became a solution,” she says.

Minna tells me that the trainings are so active that by the end of a two hour session all muscles are exercised – due to the permanent tension and concentration. “I have lost about 20 kg during these two years and now I feel myself more balanced and healthy than ever!” states Minna not without some pride.

However, there is a drawback in such exercises as well. The attack usually starts from sitting position, and then the iaidoka stands up, commits the “crime”, hides the sword and sits back. During the training there are countless numbers of the attacks, therefore the loading to the knees is enormous. “I have a problem with my right knee, so I have to do all my katas (attacks) in a standing position. It doesn’t affect the graduation, but I’m not able to teach iaido,” says a bit upset Minna.

All movements are sharp and weighted; there isn’t a single thoughtless attack. In fact, this martial art is more about self-defense than attacking. The term “iaido” can be translated from Japanese as “be constantly prepared and meet the opposition immediately”. Thus, the performance consists of two main parts: the demonstration of being aware of an opponent’s intention and the responding to his sudden attack.

Minna explains to me: “In Japanese martial arts you always respect your enemy and in iaido you mostly defend yourself, so I don’t feel any aggression, but I must admit that nowadays I feel much more relaxed in difficult situations than before.”

Gordon Warner in the book “Japanese Swordsmanship – Technique and Practice” says that iaido espouses the morals of the classical warrior and is aimed to build a spiritually harmonious person possessed of high intellect, sensitivity, and resolute will. Eventually, it turns out to be much more than just a physical training, but a philosophical world outlook. “For me iaido is first of all a very interesting sport hobby, which is enhancing the quality of my life all the time! What attracts me most is that in iaido we are working under same laws as in any form of art: space, power, timing, rhythm, meaning and some kind of easiness of movements,” says Minna.

Of course, my inquisitive nature refuses to believe in the Japanese sports panacea and I insist on Minna pointing me at a major drawback. “Well, there’re so many beautiful shinkens (swords), but they are so expensive…” she replies pensively. Then she adds: “Sometimes if there’s a good photo of me in iaido costume and a sword I find myself surprised — wow, is that woman really me? Cool!”

I am finally convinced: someday, I will try to stab a rival this sophisticated artistic Japanese way. Maybe, I will also look attractive with a sword.

The writer is professional linguist and a journalist from London

http://olgaloginovva.wordpress.com

Mainokset

Opettajat apuna

Viime viikonloppuna Ruotsissa Falkenbergissä järjestettiin perinteinen West Sweden Summer Seminar. Ohjelmassa oli Iaidoa ja Jodo huíppuopettajien johdolla. Leirin pääopettajat olivat ISHIDO SHIZUFUMI Iaido Hanshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 8 Dan ja YOSHIMURA KENICHI Sensei Iaido Kyoshi 8 Dan / Jodo Kyoshi 7 Dan. Apunaan heillä oli 7. eurooppalaista 7.Dan opettajaa. Arvatenkin leiri oli erittäin onnistunut ja sosiaalisessa mediassa näkynyt palaute leiristä on ollut varsin mairittelevaa.

West Sweden Summer Seminar

Varmasti jokaisella on osallistujalla on oma näkemyksensä mikä tekee leiristä onnistuneen, mutta itselle erityisesti tällä leirillä mieleen oli Opettajien panos. Isoilla leirillä yksittäinen harjoittelija helposti hukkuu massaan ja henkilökohtainen ohjaus ja palaute puuttuu tai on kovin ympäripyöreää ja yleisluontoista.

Nyt Opettajat olivat koko ajan aktiivisesti mukana ja etsivät tilanteita joissa voisivat olla avuksi. Ishido-Sensei itse oli aktiivisesti mukana ohjaamassa ja opasti niin alimpia kyu-arvoja kuin korkeimpia Dan-arvoja. Toisaalta hän delegoi opetusta ja ohjausta erittäin taitavasti. Kun pääopettaja tuntee muut opettajat näin hyvin , tälläinen delegointikin on helppoa ja mahdollista.

Yhdessä hyvien järjestelujen kanssa tämä loi leirille erittäin innostavan ilmapiirin jossa oli helppo oppia tai ainakin pistää opetukset kotiläksyiksi reppuun. Koskaan koulussa en muista olleeni näin innoissani tälläisestä määrästä kotiläksyjä.

Leirin lopuksi Ishido-Sensei puhui hyvistä ajatuksista, kuinka niistä tulee hyviä tekoja ja niistä hyviä tapoja ja näistä tavoista jotain joka muokkaa meitä kokonaan parempaan suuntaa. Budon pitäisi olla lähde näille hyville ajatuksille.

Periksi ei anneta milloinkaan

Vaikka otsikko onkin suoraan Porin Ässien kannatuslaulusta, tämä kirjoitus ei käsittele Ässien voittamaa mestaruutta, vaan periksiantamattomuutta.

Suomalaiseen identiteettiin yhdistetään usein tietynlainen itsekuri, sinnikkyys ja tahdonvoima, lyhyesti: sisu. Japanilaisilla on myös samankaltainen termi, makejidamashi, joka viittaa periksiantamattomuuteen. Tällaisesta sinnikkäästä asenteesta on tietysti apua monilla elämän saroilla, mutta uskoisin että budossa se ovat erityisen tärkeää.

Miksi?

Koska budolajit eivät ole helppoja. Näennäisesti pienen asian oppiminen voi vaatia lukemattomia toistoja. Budoa ei opi kuin tekemällä ja kokemalla. Eteenpäin pääsee kun tietää, miltä se oikea suoritus tuntuu ja onnistuu saavuttamaan sen tunteen uudestaan. Se vaatii paljon työtä ja sisua.

Budossa periksiantamattomuus näyttäytyy monilla osa-alueilla.

Kun on ongelmia jonkin tekniikan kanssa, pitää vain jaksaa harjoitella kärsivällisesti. Jokaisella on varmasti ollut hetkiä, jolloin jokin tekninen seikka ei vain onnistu sitten millään. Tällöin tarvitaan paljon harjoitusta ja joskus voidaan tarvita uutta näkökulmaakin ongelmaan. Joka tapauksessa, ongelmasta ei pääse eroon muuten kuin jatkamalla sen parissa kunnes se on ylitetty. Ja kun ongelmasta pääsee yli, kehitystä tapahtuu.

Rankkojen harjoitteiden (esimerkiksi uchikomigeiko) lopulla jaksaminen on pitkälti kiinni korvien välistä. Kun tulee tunne, että voimat on jo käytetty, pelkällä sisulla jaksaa vielä tehdä ne pari viimeistä lyöntiä. Ja kun se viimeinenkin lyönti on tehty kunnolla, pitää vielä malttaa säilyttää zanshin loppuun asti, ei kannata pilata hyvää suoritusta lopettamalla sitä ennenaikaisesti. Jos harjoittelee kunnolla loppuun asti, löytää itsestään uusia voimia ja harjoituksen jälkeen on todella hyvä fiilis.

Tasaväkinen shiai on todellinen henkien taisto. Nousu 0-1 tappioasemasta 2-1 voittoon on hieno osoitus periksiantamattomuudesta ja antaa todellisen piristysruiskeen omaan tekemiseen. Tappioasemassa ei saa vaipua tappiomielialaan vaan sisuuntua ja jatkaa eteenpäin. Encholle venyvissä otteluissa mentaalipuolen asema korostuu entisestään.

Tässä oli vain muutama esimerkki periksiantamattomuudesta budon parissa. Esimerkkejä voisi keksiä vaikka kuinka paljon.

Jos yrittää, on mahdollisuus onnistua tai epäonnistua. Mikäli luovuttaa eikä edes yritä, ei ole edes mahdollisuutta onnistua.

Tehkäämme siis parhaamme ja kannustakaamme toisiamme samaan. Periksi ei anneta milloinkaan!

EIC 2012 Katsomosta käsin

Viime viikonloppuna pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan Iaidokisoja katsojana Iaidon EM-kisoissa Stevenagessa Iso-Britanniassa ja muutamia huomioita tulikin mieleen kun ei itse kisaamiseen tarvinnut keskittyä.

Suomen Iaidomaajoukkue 2012 vahvistettuna EKF:n pääsihteerillä, yhdellä tuomarilla ja support ryhmällä.

Kilpailijoiden taso on noussut. Iaidokilpailuissahan on omat sarjat jokaiselle vyöarvolle, mudan (kyu) ja 1.-6. Dan. Selkeästi kaikissa luokissa on mukana maansa parhaat. Helppoja pooleja ei ole ja kaikilla tasoilla tuomarit joutuvat tekemään tuomionsa sen mukaan kumpi kilpailijoista on parempi eikä sen perusteella kumpi tekee vähemmän selkeitä virheitä. Tämä tekee otteluista mielenkiintoisempia seurata.

Myös tuomareiden työskentely on selkeästi skarppaantunut. Kaikki tuomarit osasivat kilpailun protokollan hyvin ja toimivat siinä yhdemukaisesti. Tottakai, kun kyseessä on arvostelulaji, niin tuomioista voidaan keskustella ja löytää syitä miksi toinen on parempi kuin toinen. Kaiken kaikkiaan tuomarit suoriutuivat tehtävistään kuitenkin hyvin.

Järjestelyt toimivat myös hyvin. Aikataulut pitivät hyvin, ehkä tiedottamisessa olisi voinut hieman skarpata ja valmistella asiat hieman enemmän etukäteen. Mutta no problem siinäkään asiassa. Toimitsijoita oli riittävästi, joskin yhden selkeän toimitsijapöydällä tehdyn virheen huomasin. Ottelun tulos oli merkitty väärin päin ja sillä seurauksella poolin ykkös ja kakkospaikka vaihtuivat. Virhe saatiin kyllä korjattua ennen knock-out vaiheen alkamista. Kuitenkin myös peukutusta järjestäjille.

Jos kilpailijat, tuomarit ja järjestäjät ovat kaikki arvosanalla hyvä, niin kaikkihan on ok, vai onko? Sellainen tendenssi on kuitenkin olemassa, että kisat kasvavat joka vuosi ja osallistujamäärä kasvaa. Jotta aikataulut saadaan pitämään tarvitaan enemmän kenttiä ja siihen tarvitaan enemmän tilaan ja isompia saleja ja/tai pidempiä kisoja. Tämä taas lisää kustannuksia, jonka viime kädessä kansalliset liitot (harrastajat/kilpailijat) itse maksavat.

Katsojia ei myöskään kisoissa ole useinkaan näkynyt. Tällä kertaa kisat järjestettiin liikuntakeskuksessa, jossa oli kuntosalit yms harrastusmahdollisuudet. Katselin kuntosalia ja siellä oli varmasti yhden iltapäivä tunnin aikana enemmän kävijöitä kuin kisoissa katsojia kahden päivän aikana. Useammallekin sivulliselle sain viikonlopun aikana selittää, että mikä tapahtuma täällä on oikein menossa kun hassuissa vaatteissa kulkevia ihmisiä kulkee ympäriinsä. Tietysti maallikon on aika vaikea innostua kisoista jos ei ymmärrä yhtään mitä kisassa tapahtuu. Ishido-Sensei sanoi kerran leirillä, että ”ei ihmisen tarvitse tietää iaidosta mitään sanoakseen näyttääkö hienolta vai ei, jos maalikkokatsoja ei tajua mitää tekemästäsi iaidosta, niin vika on sinussa, ei katsojassa.” Tätä vasten voitaisiin antaa katsojille laput johon he saisivat merkitä esim. omasta mielestään finaali ottelujen voittajan.  Voitaisiin antaa vaikka uusi yleisön suosikki -palkintokin. No tuskin tämä vielä katsomoita täyttää, mutta voisi tehdä vähille katsojille seuraamisen mielenkiintoisemmaksi.

Tietysti katsojista saattaisi löytyä ratkaisuja tähän tulevaisuuden isompien salien tarpeeseen. Katsojat toisivat lisää tuloja joko suoraan tai parempien sponsorimahdollisuuksien kautta.

Ai niin, olihan näissä kisoissa jotain huonoakin. Lounaaksi saadut kolmioleivät. Vaikka niitä ei tullut kuin yksi per päivä kolmena päivänä, niin viimeisenä päivänä jäi jo syömättä.

– Jukka –

Paluu peruskurssille

Peruskurssi on pyörähtänyt käyntiin hyvin ja uusia innokkaita harrastajia on mukavasti myös muksu- ja junnuryhmässä. Ja pakko myöntää, uudet harrastajat ovat nopeasti oppineet kendon perusasioita ja päässeet hyvin vauhtiin.

Sen lisäksi että peruskurssi on uusille harrastajille portti kendon, iaidon ja jodon maailmaan, on se hyvä mahdollisuus myös vanhemmille harrastajille taitojen syventämiseen, vaikka treenivuosia on kertynyt jo enemmän.

Peruskurssilla opetettiin miten kote-lyönti otetaan vastaan ilman suojia

Peruskurssiharjoituksiin tarvitaan aina avustajia, mutta se on hyvä hetki myös perusasioiden kertaamiseen, vai voiko joku sanoa osaavansa täydellisesti askeltyön ja peruslyönnit? Bogullisten harjoituksissa asiat tehdään monesti nopeammalla tempolla ja tekniikat ovat monimutkaisempia, jolloin perusasioihin ei aina riitä aikaa eikä huomiota. Mutta kuitenkin kaikki rakentuvat näiden perusasioiden päälle ja jos ne eivät luonnistu, eivät luonnistu uudet tekniikatkaan ja kokonaisuus hajoaa.

Peruskurssilla vanhemmat harrastajat joutuvat ajattelemaan heille tuttuja asioita eri näkökulmasta ja miettimään asioita uudelleen. Miten voisin selittää oikean otteen shinaista niin että peruskurssilainen sen ymmärtää? Täytyy myös oppia näkemään mitä toinen harrastaja tekee lyönnissään tai askeltyössään väärin ja osata korjata asia, ei vain todeta tekemistä vääräksi.  Avustajan pitää myös ymmärtää mitkä asiat ovat liian vaikeita peruskurssilaiselle ymmärtää vielä siinä vaiheessa ja korjata asioita tämän tason mukaisesti. Näiden taitojen avulla pystyy korjaamaan myös omaa tekemistään ja analysoimaan miksi omat lyönnit eivät onnistu ja kehittymään lajissa eteenpäin.

Varsinkin nyt kun rakennamme vasta uutta salia, on harjoitusmahdollisuuksia rajallisesti ja lähes kaikki aika menee peruskurssin treeneihin. Mutta kenenkään kendokan ei kannata ajatella pitävänsä puolta vuotta taukoa vaan osallistua aktiivisesti peruskurssiharjoituksiin ja tulla kertaamaan niitä tärkeitä perusasioita!

Kauneinta kendoa tekevät juuri ne, ketkä ovat peruskurssin käyneet jo kymmeniä kertoja. Palaa siis rohkeasti peruskurssille!

Termit ja käsitteet

Japanilaisia lajeja harjoitellessa oppii väistämättä suuren määrän erilaisia termejä, käsitteitä ja muita japaninkielisiä sanoja. Aikidoa treenatessani eräs tuttuni, joka oli seurannut harjoituksia, kysyi että miksi me puhumme japania. No emmehän me japania puhuneet, mutta kyllähän se täytyy myöntää että siltä puhe saattoi kuulostaa.

Miksi sitten me täällä Suomessa käytämme japaninkielisiä sanoja? Kyseisestä asiasta on taidettu vääntää kättä useammallakin foorumilla. Keskustelu tuntuu jostain syystä yleensä keskittyvän japanilaisten lajien ympärille, vaikka varmasti lajien omaa termistöä viljellään muissakin lajeissa. Ehkä japanilaisissa lajeissa on kuitenkin silti muita enemmän erinäisiä termejä ja käsitteitä.

Mutta miksi sitten käyttää japanilaisia erikoistermejä? Mielestäni pääsyitä on kaksi.

Ensimmäinen syy on täsmällisyys, tietty termi tarkoittaa juuri tiettyä asiaa. Näin saadaan puhetta (tai kirjoitusta) tiivistettyä, kun ei tarvitse selitellä asioita tyyliin ”tee näin ja sen jälkeen näin ja sitten…” vaan voidaan sanoa vain ”tee debana kote”. Tietty termi tarkoittaa juuri tiettyä asiaa. Tämähän on ominaista kaikelle, missä syvennytään tiettyyn erikoisalaan. Jos satunnainen kaduntallaaja napattaisiin luennoilleni, voisi todella suuri osa asiasta mennä täysin ohi, sillä erikoistermien määrä on melkoisen suuri. Vastaavasti jos minä menisin veljeni luennoille, en todennäköisesti ymmärtäisi puoliakaan, vaikka termit ovat suomea, sillä en yksinkertaisesti tietäisi mitä kaikkea mikäkin termi pitää sisällän. Termejä tarvitaan asian täsmälliseen esittämiseen. Miksi niitten sitten pitää olla japaniksi? Voitaisiinhan keksiä suomenkieliset vastineet, mutta mitä sillä saavutettaisiin? Yhtä paljon termejä olisi silti opeteltavana.

Toinen syy ovat perinteet. Kun tiettyjä termejä käytetään opetuksessa sukupolvesta toiseen, eivät ne pääse unohtumaan. Tässä ehkä piilee osasyy japanilaisten lajien runsaaseen sanastoon. Klassisten koryu-koulujen avulla vanhaa termistöä on siirtynyt pitkältä historiasta nykyaikaan, niin koulujen itsensä siirtäminä, kuin niihin perustuvien budolajien avulla. Toki sanastoa on varmasti tullut lisää aikojen saatossa, eivät kaikki termit ole satoja vuosia vanhoja. Joka tapauksessa, japaninkielisten sanojen käyttö auttaa niitä selviämään tulevaisuuteen ja ainakin niiden osalla perinne säilyy.

Lisään joukkoon vielä kolmannen syyn, ”tunnelma”. Tämä on lähinnä henkilökohtainen syy käyttää japaninkielisiä termejä. Verrataanpas kahta tapaa ilmaista sama asia:

”Palauta miekka sulavalla liikkeellä huotraan säilyttäen valppaus.” (Kirjoittaessani edellistä virkettä meinasi sekaan lipsahtaa kaksi sanaa japania)

”Tee nōtō.”

Minä kallistun vahvasti jälkimmäisen ilmaisutavan puoleen. Ensinnäkin, myönnän olevani sen verran ”fiilistelijä”, että opiskellessani japanilaisen miekan käyttöä haluan myös käyttää japaninkielisiä termejä ja pukeutua hakamaan. Poridojohan on tähän fiilistelyyn aivan mahtava paikka. Lisäksi olen hyvin kiinnostunut Japanin historiasta ja kulttuurista joten termien, ja niiden sisällön, oppiminen on minulle osa lajin harjoittelua. Ja koska tykkään myös listoista ja taulukoista, olen kasannut useammankin erilaisen sanaston.

Ja kun kerran päästiin lisäämään syitä, niin lisätään vielä neljäskin syy. Käyttämällä japaninkielisiä termejä harrastajat eri puolilta maailmaa voivat ymmärtää toisiaan, vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään.

”Men kirikaeshi”

”Hai”

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site