Yōkain vuosiraportti 2014

Kendovuosi 2014 lähti käyntiin räväkästi viikonlopulla Helsingissä dan-cupin ja SM-joukkuekilpailun merkeissä. Enemmän tuosta viikonlopusta voi lukea kirjoituksesta Dan-Cup ja SM-joukkuekilpailut 2014.

Keväällä tapahtumia oli melko paljonkin, tosin 5 Nations Cupia ja EM-kisoja seurasin vain internetin välityksellä. Maaliskuussa Shimohashi-sensei vietti noin viikon Porissa. Erityisesti hänen vierailustaan mieleen jäivät todella monipuoliset opetusmenetelmät. Myös tapa tehdä jogeburia ja se mahtava gyaku-do tulevat ensimmäisten joukossa mieleen. Shimohashi-sensein vierailun aikaan pidimme myös uuden dojomme viralliset avajaiset. Heti vierailun jälkeen ehdimme Raumalle pitämään kendonäytöstä. (Kiireinen viikko).

Keväällä järjestettiin tietysti myös peruskurssi. Olen oman peruskurssini jälkeen ollut mukana jokaisella seuran peruskurssilla, mutta kevään kurssi oli poikkeuksellinen siinä, että olin kurssilla ohjaajana.

Leiripassit järjestyksessä

Leiripassit järjestyksessä

Kesällä järjestettiin perinteinen Jazz-leiri. Vuoden 2014 Jazz-leiri oli järjestyksessään 23. Leiri kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta ja se vaatiikin melkoista talkoohenkeä ja suunnittelua toteutuakseen. Periaatteessa seuraavan leirin suunnittelu alkaakin heti edellisen päätyttyä. Jotta leiriläisille voidaan tarjota hyvää palvelua, eivät kaikki voi olla aina harjoituksissa mukana. Osan pitää tehdä järjestelypuuhia. Vuonna 2014 ehdin silti osallistumaan hyvin leirin harjoituksiin järjestely- ja työkiireiden (kesäloma, mikä se sellainen on?) lomassa. Lisäksi pääsin (jouduin?) vetämään alkulämmittelyt kertaan tai kahteen leirillä. Eihän siinä mitään ihmeellistä, mutta olihan se jännä kokemus kun edessä onkin reipas sata kendokaa kymmenen sijaan.

Leirin viimeisenä päivänä olikin edessä ensimmäinen dan-graduointini. Mietteitä siitä ja matkasta siihen voi lukea täältä: Tie shodaniin.

Omaa syksyäni leimasi ajanpuute. Opiskeluni olivat loppusuoralla, mutta olin samalla täyspäiväisesti töissä. Niistä johtuen päivät olivat melko pitkiä. Syksyllä olin kevään tapaan ohjaamassa peruskurssin harjoituksia.

Alkusyksystä osallistuimme jälleen ”Nuori Pori Harrastaa” -tapahtumaan, jonka tarkoituksena on esitellä kaupungin harrastustarjontaa lapsille.

Syyskuun lopulla seuramme järjesti kyu-cupin. Järjestelyt sujuivat suht’ mukavasti, vaikkakin aina muutama käsipari lisää mahtuisi mukaan. Olimme järjestäneet vuoden 2013 SM-joukkuekisan ja dan-cupin, joten tuoretta kokemusta kisojen järjestämisestä oli.

Omalla kohdallani vuoden 2014 kyu-cup oli merkittävä siinä mielessä, että toimin ensimmäistä kertaa tuomarina ”virallisissa” kisoissa. Kyllä siitä taidettiin jotenkin kunnialla selvitä, vaikka kehittämiskohteitakin kyllä löytyy.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Lattian hionta vei noin viikon. Koneet olivat suuri apu, mutta viimeistely tehtiin käsin.

Vuoden loppupuolella hioimme dojon lattian, mistä aiheutui noin viikon katko harjoituksiin. Ennen ensimmäisiä harjoituksia ”uudella” lattialla olin ainoastaan nopeasti hieman testaillut sen pitoa talkoiden yhteydessä. Aluksi hieman jopa jännitti, miten jalkatyö sujuu nyt kun pito on kasvanut. Huolet osoittautuivat turhiksi, sillä jalkatyö hiotulla lattialla sujui mainiosti. Lisääntyneen kitkan kyllä huomasi (ero on oikeastaan aika valtava), mutta siihen tottui nopeasti. Nyt lattia on entistä parempi.

Vuosi ainakin tuntui todella tapahtumarikkaalta, eikä edellä ole edes mainittua kaikkia tapahtumia joissa seura oli osana. Syksyllä pääsin muun muassa kokeilemaan tameshigiriä ja kaikki leikkaukset jopa onnistuivat! Eräs tärkeä esilletuotava asia on porilaisen koulun opettajavaihdon ansiosta seuraamme saapunut japanilainen vieras, joka sattui olemaan myös aktiivinen kendoka!

Olen jo useamman vuoden ajan pitänyt kirjaa harjoituksistani. Seuraavassa kaaviossa on vuoden 2014 harjoitusmääräni tunteina kuukausittain jaoteltuna. Mukaan on laskettu seuran harjoitukset ja Jazz-leiri. Mukaan ei ole laskettu muita leirejä tai kisoja. Kokonaisharjoitusmääräksi tuli 300,5 tuntia vuoden aikana. Syksyn koulu- ja työkiireet näkyvät selkeästi (onneksi koulukiireet ovat nyt ohi, valmistuin joulukuussa). Maaliskuun treenimäärä on melkoisen korkea Shimohashi-sensein vierailun ansiosta, siitäkin huolimatta, että jouduin maaliskuussa olemaan jonkin verran poissa harjoituksista viisaudenhampaan kirurgisen poiston takia.

harjoitusmaarat2014

Sellainen oli minun kendovuoteni 2014. Saa nähdä mitä 2015 tuo tullessaan.

Mainokset

Posted on 2.1.2015, in Kendo, Yleinen and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site