Ashisabaki, jalkatyö (ja sen vaikeus)

”The most important part of kenjutsu is foot mastery.”

Suriashi, okuriashi, ayamiashi, hirakiashi, tobikomi-ashi, fumikomi-ashi… Kendossa erilaisilla jalkojen toiminnoilla on monia nimiä, kuten muissakin Japanilaisissa lajeissa. Uskaltaisin jopa sanoa, että kaikissa lajeissa, vanhoista koryu-koulukunnista modernin budon kautta vaikkapa nyrkkeilyyn, keihäänheitoon tai jääkiekkoon, harjoittelu aloitetaan jalkatyöstä.

Tuskinpa kukaan kyseenalaistaa jalkatyön tärkeyttä, ilman sitähän joko vain seisoisimme paikoillamme, tai kamaemme hajoaisi joka kerta liikkuessamme. En lähde kuitenkaan tässä pohtimaan jalkatyön merkitystä tämän enempää, vaan keskityn sen toteuttamiseen. Kohta.

Ihminen oppii kävelemään noin vuoden ikäisenä. Voisi jopa luulla, että hieman pidempään tällä pallolla talsineet osaisivat jo kävellä kunnolla. Näin ei näytä silti olevan. Työskennellessäni maan suurimmassa kuntokoulussa, en voinut kuin ihmetellä sitä jalkavaivojen määrää johon törmäsin. Jo lyhyen (noin 5 kilometrin) totuttelumarssin jälkeen useilla henkilöillä oli jalat siinä kunnossa etteivät voineet tehdä oikein mitään. Kaipa syynä on tämä yleinen liikkumisen väheneminen vuosien saatossa. Onneksi toki oli myös suuri joukko niitä, joilta käveleminen vielä onnistui.

Itse asiaan, eli jalkatyöskentelyyn kendossa: näyttää ja kuulostaa helpolta, mutta kun itse alkaa tekemään niin…

Okuriashia treenatessa vasen jalka yrittää työntää eteenpäin, mutta tuntuu, että mitään liukumista ei tapahdu oikean jalan osalta. Sama juttu taaksepäin mentäessä, jalkojen toiminnot vain vaihtuvat, oikea yrittää työntää jne. Tuntuu kuin liu’utettava jalka olisi liimattu lattiaan. Missä on kaikki se keveys mitä juuri peräänkuulutettiin? Vastaus on treenissä.

Eilisissä treeneissä harjoiteltiin paljon jalkatyötä. En ole oikeastaan tainnut peruskurssin jälkeen harjoitella näin paljon jalkatyötä yhdessä treenissä, vaikka ennen jokaisen treenin alkua muutamia harjoitteita teenkin*. Jalkatyöskentelyssä omaa kehitystään voi olla vaikea seurata, jalkoja ei voi jatkuvasti katsoa itse. Lisäksi, mitä paremmin jalkatyö sujuu sitä vähemmän se hyppii silmille. Eilen pääsin useassa kohdassa treenaamaan jalkatyötä peilin edessä. Siinä huomasi, että kyllä sitä eteenpäin on tultu, mutta vielä on paljon parannettavaakin. Treenin lopulla teimme men kirikaeshia maksiminopeudella. Parissa viimeisessä liikkuminen, varsinkin taaksepäin, tapahtui kuin itsestään. Fiilis oli tavattoman hieno, nyt kun tuon liikkumisen saisi onnistumaan joka kerta.

Seuraavaksi tobikomiin. En tiedä mistä se johtuu, mutta tehdessäni paikaltani pelkän tobikomin (+mahdollisesti lyönnin), tuntuu liike uskomattoman kankealta ja tehottomalta. Tobi tarkoittaa lentämistä, eikä siitä kyllä ole tietoakaan. Aluksi ajattelin sen johtuvan siitä, että liikkeestä tobikomi on helpompi tehdä. Kuitenkin, esimerkiksi viime viikolla treenatessamme debana-meniä, onnistui tobikomi vallan mainiosti ihan paikaltaan. Se lähti räjähtävästi ja nopeasti. Myöhemmin samoissa treeneissä ji-geikon jälkeen tobikomejani jopa hieman kehuttiin.

Yhteistä kahdella edellisellä kappaleella on, että molemmissa tekniikka tuntui yksinään suoritettaessa suorastaan huonolta (en tiedä näyttikö se siltä), mutta osana toista harjoitusta se kuitenkin sujui (= tuntui sujuneen) huomattavasti paremmin. Uusi teoriani on, että kyse on rentoudesta. Niin nopeassa kirikaeshissa, debana-wazassa kuin ji-geikossakin on pakko olla rento, muuten siitä ei tule mitään. Kaikkien kohdalla oltiin myös treenin jälkipuolelle, joten rentoutta tuli myös sitä kautta. Rentona myös jalkatyö onnistuu. Kun taas tehdessäni ainoastaan jalkatyötä, saatan keskittyä siihen ”liikaa” ja rentous katoaa. Toisin sanoen, korvienvälissä ne ongelmat piilevät.

* Oma viimeaikojen suosikkini on johdettu peruskurssilla tutuksi tulleesta neljään suuntaan liikkumisesta. Otan okuriashin johonkin neljästä pääsuunnasta tai niiden väliin jäävästä neljästä välisuunnasta, minkä jälkeen askeleella palaan keskelle. Aina välillä koitan lähteä välittömästi otetun askeleen jälkeen tobikomi-ashilla eteenpäin. Harjoitus toimii paremmin, mikäli on joku kaverina antamassa signaalin siitä, milloin tehdä tobikomi. Mielestäni tämä harjoitus pakottaa kivasti vasemman jalan olemaan jatkuvasti hyvässä asennossa, hieman samaan tapaan kuin perinteisessä ”kaksi eteen, yksi taakse”-harjoituksessa, jonka aikana pyrin tunnustelemaan onko vasen jalka sellaisessa asennossa, että sillä voisi lähteä liikkeelle.

Mainokset

Posted on 19.4.2012, in Kendo and tagged , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

kendoinfo.net

Kendo information from Geoff

dillonlin.net

Porin kendoseuran tarinoita

kenshi247.net/blog

Just another WordPress.com site